Kolmas kerta toden sanoo Jani Luhtaniemelle? – “Jospa se onni nyt vihdoin kääntyisi”

28.2.2018 / 07:41
Jani Luhtaniemi metsästää Joensuusta kauden ensimmäisiä SM-pisteitä (Kuva: Toni Ollikainen / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Jani Luhtaniemi starttaa nälkäisenä rallin SM-sarjan kauden kolmanteen osakilpailuun Joensuussa tulevana lauantaina. Tavoitteena on pistetilin avaaminen ja alavireisen alkukauden kääntäminen nousuun.

Ensimmäistä kauttaan Ford Motorcraft Rally Teamissa ajavan tuusulalaisen Jani Luhtaniemen, 20, alkukausi ei ole sujunut toivotulla tavalla. Takana on keskeytykset sekä Rovaniemeltä, että Mikkelistä, joten SM-pistesaldo näyttää nollaa.

– Viime kaudella pisteitä tuli joka osakilpailusta ja tällä kaudella sitten ei. Tämä on rallia raaimmillaan. On kuitenkin tärkeää, ettei noihin aiempien kisojen pettymyksiin jää vellomaan, analysoi Luhtaniemi.

Kauden kolmas ja samalla talvikauden päättävä rallin SM-sarjan osakilpailu ajetaan lauantaina Joensuussa ja sen ympäristössä.

– En ole ennen siellä päin ajellut, mutta olen kuullut, että pätkät on vauhdikkaita ja korkeuserojakin on. Erikoiskokeet on lyhyitä. Yksi pitkä pätkäkin mahtuu mukaan ja se on kyllä ratkaiseva kisan kannalta, Luhtaniemi ennakoi.

SM3-luokkaan on ilmoittautunut yhteensä 18 kilpailijaparia. Luhtaniemi ja kartturi Juha-Pekka Jauhiainen starttaavat Ford Fiesta R2T -autolla kisaan numerolla 49.

– Tavoite on maalin pääseminen ja pistetilin avaaminen. Alkukausi ei ole mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan. Tähän mennessä meillä ei ole ollut tuuria lainkaan. Jospa se onni nyt vihdoin kääntyisi, Luhtaniemi toivoo.

Teksti: Jani Luhtaniemen tiedote


Facebook kommentit