Korona kiusaa myös tulevaa vuotta – American Car Show siirtyy jälleen

20.12.2020 / 10:56
American Car Show keväällä 2019 (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Ensi vuoden American Car Show pyritään järjestämään elokuussa 2021.

Tänä vuonna moni järjestäjä joutui koronan takia perumaan autoalan tapahtumansa ja näyttelyistä niin kevään perinteiset American Car Show, kuin myös Classic Motorshow joutuivat viettämään välivuotta. Helsingin Messukeskuksessa jo usean vuoden ajan järjestetty American Car Show on perinteisesti ottanut paikkansa kalenterista pääsiäisen aikaan, mutta ensi vuoden tapahtuma on jo nyt siirretty loppukesän puolelle.

Tiedotteen mukaan American Car Show pyritään järjestämään 13.-15. elokuuta.

– Pitkittyneen koronapandemian aiheuttamat tapahtumajärjestämisen vaikeudet vain jatkuvat. Pandemia on johtanut ennennäkemättömään tilanteeseen, johon kukaan ei ole osannut varautua. Toivomme, että kaikki näyttelyyn ilmoittautuneet ovat tukemassa FHRA:n toimintaa ja tulevaisuutta. Toivomme hartaasti, että kaikki näytteilleasettajat ovat valmiit siirtämään näyttelypaikkansa elokuulle 2021, tapahtuman tiedotteessa sanotaan.

Yhtenä osana American Car Showta on jo usean vuoden ajan nähty moottoriurheilun oma osasto ja niin nähdään myös ensi vuonna, vaikka uusi ajankohta tässä kohtaa tietysti omat haasteet tuokin. Normaalisti kun American Car Show on tarjonnut harrastajille hyvän mahdollisuuden esitellä keväällä tulevan kautensa toimintaa, niin nyt kausi on jo ollut hyvän aikaa käynnissä, kun Messukeskuksen ovet elokuussa aukeavat.

American Car Shown ensi vuoden uutuus on Mopo Tuning -osasto. Lisäksi mukana nähdään perinteisen jenkkinäyttelyn lisäksi myös Tuning Car Show, Classic Car Show, Custom Truck Show, sekä MC Heaven. Klassikkoajoneuvojen kauden avauksena tunnettu Classic Motorshow Lahdessa ei ainakaan vielä ole tehnyt muutosta kevään aikatauluunsa. Lahden Messukeskuksessa ovet Classic Motorshown tiimoilta pyritään siis avaamaan 24.-25. huhtikuuta.

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit