Korsika EK6: Synkkä aamupäivä Citroenille, Meeke keskeytti johtoasemasta

8.4.2017 / 13:19
Citroenin toiveet kotirallin voitosta haihtuivat savuna ilmaan lauantaina (Kuva: Citroen Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Korsikan MM-rallia perjantaina hallinnut Kris Meeke kasvatti johtomarginaaliaan lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella, mutta toinen erikoiskoe toi niin britille itselleen, kuin Citroen-tallillekin valtavan pettymyksen. Moottoririkko päätti Meeken kilpailun ennen iltapäivän huoltotaukoa.

Lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella Kris Meeke oli 6,1 sekuntia nopeampi kuin toisena kokonaistilanteessa perjantain jälkeen ollut Sebastien Ogier ja näin Meeken johtomarginaali ranskalaiseen nähden kasvoi jo 16,4 sekuntiin. Tässä vaiheessa asiat oli vielä Meeken ja Citroenin kannalta hyvin.

– Ei hassumpi suoritus. Tie oli erittäin likainen, joten piti olla varovainen. Onnistuin kasvattamaan johtoasemaani ja se on tärkein asia, Meeke kommentoi rallin viidennen erikoiskokeen maalissa.

Seuraava, kuudes erikoiskoe kuitenkin toi edellisessä osakilpailussa Meksikossa kauden avausvoittoa juhlineille Meekelle ja Citroenille valtavan pettymyksen. Meeke saapui erikoiskokeen maaliin 15,5 sekuntia hitaammalla ajalla kuin pohja-ajan tehnyt Thierry Neuville ja kaiken lisäksi auton moottoritilasta nousi savua. Vaikka edessä oli huoltotauko, niin mitään ei ollut tehtävissä, vaan Citroen ilmoitti Twitter-tilillään Meeken joutuvan keskeyttämään.

Citroenille toisen ajopäivän aamupäivä oli muutenkin synkkä, sillä heti ensimmäisellä erikoiskokeella Stephane Lefebvre kolhi autoaan ulosajossa sen verran, että putosi kauas kärkikymmeniköstä ja ulos MM-pisteiltä. Lefebvre oli perjantain jälkeen sijalla kahdeksan. Perjantain jälkeen neljäntenä ollut Craig Breen putosi lauantain avauksessa viidenneksi ja seuraavalla erikoiskokeella kypäräpuhelimet kuljettajan ja kartanlukijan välillä eivät toimineet.

– Tämä on todellakin huonoin mahdollinen paikka menettää kypäräpuhelimien välinen yhteys. Minun piti ajaa koko erikoiskoe ilman nuotteja. En koskaan halua kokea tuota uudestaan, Breen raivosi maalissa hävittyään 8,9 sekuntia lisää Dani Sordolle taistelussa viidennestä sijasta.

 

Kuva: Toyota Gazoo Racing

Juho Hänninen on ollut huippuvauhdissa lauantain ensimmäisillä erikoiskokeilla (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

 

Hänninen aamupäivän yllättäjä

Meeken ongelmien myötä rallin johdossa ajaa kuuden erikoiskokeen jälkeen Hyundaille kauden avausvoittoa metsästävä Thierry Neuville. Neuville oli nopein aamupäivän molemmilla erikoiskokeilla. Hallitseva maailmanmestari ja Korsikan MM-rallin viime syksynä voittanut Sebastien Ogier on ollut vaikeuksissa toisena ajopäivänä. Ogier oli viidennellä erikoiskokeella neljänneksi ja kuudennella erikoiskokeella vasta seitsemänneksi nopein.

– Ei riitä vauhti enkä osaa sanoa miksi ei. En todellakaan osaa selittää sitä. En kuitenkaan olisi uskonut noin huonoon aikaan, keskimäärin puoli sekuntia per kilometri kuudennalla erikoiskokeella Neuvillelle hävinnyt Ogier ihmetteli.

Neuvillen ja Ogierin välinen aikaero on nyt 8,2 sekuntia. Dani Sordo on noussut kolmanneksi, mutta espanjalaisen aikaero kärkeen on jo 45,3 sekuntia. Breen on neljäntenä ja Jari-Matti Latvala viidentenä, jonka ek-sijoitukset lauantaina ovat olleet kahdeksas ja kuudes. Toyotan potentiaalista asfaltilla näytteet on tarjonnut perjantaina ensimmäisellä erikoiskokeella keskeyttämään joutunut Juho Hänninen, joka ralli 2 -säännön turvin on mukana lauantaina. Hänninen täräytti aamun avauksessa toiseksi nopeimman ajan ja heti seuraavalla erikoiskokeella näytti, että kyseessä ei ollut vahinko – kolmanneksi nopein aika!

– Olen todella yllättänyt ajastani. Yritin vain tulla puhtaasti ja säästää renkaita, Hänninen kommentoi viidennen erikoiskokeen maalissa hurjaa suoritustaan.

Hänninen hävisi viidennellä erikoiskokeella lähes 49 kilometrin matkalla Neuvillelle vain 4,7 sekuntia. Rallia johtanut Meeke hävisi Hänniselle 4,1 ja Ogier 10,2 sekuntia! Kun huomioidaan lauantain erikoiskokeiden ajat, niin Hänninen on ollut tähän mennessä toisen ajopäivän toiseksi nopein kuljettaja.

WRC2-luokan kärjessä kuuden erikoiskokeen jälkeen jatkaa Andreas Mikkelsen. Teemu Suninen on toisena, reilun minuutin norjalaisesta jääneenä. Sunisen takaa ei ole tulossa uhkaajia, sillä kolmantena oleva Yohan Rossel on jäänyt suomalaisesta jo puolitoista minuuttia. Kun huomioidaan RC2-luokan kaikki kuljettajat, eli myös ne jotka ei aja WRC2-luokan MM-pisteistä, niin toisella sijalla oleva Stephane Sarrazin haastaa tosissaan Mikkelsenin voittotaisteluun. Kaksikon välinen aikaero on 19,9 sekuntia.

Seuraava, seitsemäs erikoiskoe, käynnistyy kello 15.28. Lauantaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta eli aamupäivän erikoiskokeet uudestaan. UrheiluUutiset.com seuraa Korsikan MM-rallin tapahtumia tiiviisti koko viikonlopun ajan.

 

 

Yleiskilpailun tilanne 6/10 ek:n jälkeen

1) Thierry Neuville (Hyundai) 2.00.30,6
2) Sebastien Ogier (Ford) + 8,2
3) Dani Sordo (Hyundai) + 45,3
4) Craig Breen (Citroen) + 56,1
5) Jari-Matti Latvala (Toyota) + 1.06,8
6) Hayden Paddon (Hyundai) + 1.21,4

Neuvillen keskinopeus: 94,6 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Meeke 3, Neuville 2, Ogier 1

Korsikan MM-rallin aikataulu

Perjantai 7.4.

EK 01 – Pietrosella – Albitreccia 1 (31,20 km) pohja-aika: Meeke
EK 02 – Plage du Liamone – Sarrola-Carcopino 1 (29,12 km) pohja-aika: Meeke
EK 03 – Pietrosella – Albitreccia 2 (31,20 km) pohja-aika: Ogier
EK 04 – Plage du Liamone – Sarrola-Carcopino 2 (29,12 km) pohja-aika: Meeke

Ek:t yhteensä: 120,64 km

Lauantai 8.4.

EK 05 – La Porta – Valle di Rostino 1 (48,71 km) pohja-aika: Neuville
EK 06 – Novella 1 (17,25 km) pohja-aika: Neuville

EK 07 – La Porta – Valle di Rostino 2 (48,71 km) klo 15.28
EK 08 – Novella 2 (17,25 km) klo 17.08

Ek:t yhteensä: 131,92 km

Sunnuntai 9.4.

EK 09 – Antisanti – Poggio di Nazza (53,78 km) klo 9.58
EK 10 – Porto-Vecchio – Palombaggia (10,42 km) klo 13.18 Power Stage

Ek:t yhteensä: 64,20 km

Ek-kilometrejä yhteensä: 316,76 km
Kilpailun kokonaispituus: 1082,20 km

Kaikki ajat Suomen aikoja!

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit