Koski-Lammin veljeksillä erilaiset lähtökohdat Kouvolaan – “Kun saisi vaihteistomurheet pois”

11.2.2019 / 18:29
Juho Koski-Lammi vauhdissa Revontulirallissa (Kuva: Marko Kyöstilä).

[ A- ] / [ A+ ]

Citroeniin SM3-luokassa luottavien Koski-Lammin veljesten kauden 2019 rallin SM-sarjan urakka alkaa tulevana viikonloppuna Kouvolan SM-rallista.

Tammikuinen Tunturiralli jäi väliin ja keskittyminen loppukauteen on ollut pääasia. Juho Koski-Lammi ajoi treenimielessä F-rallisarjan avauksessa Hankasalmella. Kilpailusta tuloksena oli lisäluokkien voitto kartanlukija Arto Ala-Kokkilan kanssa, sekä tärkeää kokemusta kilpailutilanteessa nuotin teosta ja siitä ajamisesta. Varusmiespalveluksestaan huolimatta Juho on ehtinyt myös treenaamaan ajamista.

– Treenikilometrejä on tullut hyvin ja Flying Finn Academyn leireiltä olen saanut uusia vinkkejä omaan ajooni. Tuntuma autoon on kehittynyt oikein hyväksi, Juho Koski-Lammi kommentoi.

Heikki Koski-Lammin ja Ari Koposen testiralli Piippolassa sujui kolmannen sijan arvoisesti. Testikilometrejä on kertynyt valitettavan vähän, kun vaihdelaatikko ei ole toiminut toivotulla tavalla.

– Toivottavasti tulee kuntoon Kouvolaan mennessä. Piippola oli hyvä testikilpailu, mutta treeneissä vaihdelaatikon ongelmat ovat vieneet fiilistä. Ajoltaan auto tuntuu hyvältä, kun vain saisi vaihteistomurheet pois, Heikki Koski-Lammi kertoi valmistautumisestaan Kouvolaan.

Kaksipäiväinen Kouvolan SM-ralli käynnistyy perjantaina.

Teksti: Koski-Lammi Motorsportin tiedote


Facebook kommentit