Kovalaiselle kauden ensimmäinen pettymys – “Liikaa vauhtia, osuimme seinään”

30.4.2022 / 10:57
Haaveet hattutempusta voittojen suhteen menivät ja tässä syy (Kuva: Heikki Kovalaisen Instagram).

[ A- ] / [ A+ ]

Kumakogen Ralli, Japanin rallisarjan kauden kolmas osakilpailu, toi Heikki Kovalaiselle kauden ensimmäisen pettymyksen.

Tänä vuonna ensimmäistä kauttaan Japanin rallisarjan pääluokassa kilpaileva Heikki Kovalainen oli vienyt ylivoimaisesti nimiinsä kaksi ensimmäistä osakilpailua ja myös kolmannen peräkkäisen voiton metsästys tänä viikonloppuna ajettavassa Kumakogen Rallissa lähti käyntiin erinomaisesti. Iso määrä menestyspainoja autossaan “kantava” Kovalainen kun kellotti kilpailun kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle pohja-ajan, johtaen kilpailua 13,2 sekunnilla.

Ensimmäisen huoltotauon jälkeen Kovalainen yhdessä kartanlukijansa Sae Kitagawan kanssa ajautuivat kuitenkin ongelmiin, kun Skoda Fabia R5 -auto lipsahti sen verran ulos tieltä, että oikean takapyörän jousitus vaurioitui. Edessä oli keskeytys, mutta Kovalainen nähdään mukana erikoiskokeilla jälleen sunnuntaina.

– Liikaa vauhtia ja osuimme seinään. Ei voinut muuta kuin keskeyttää ensimmäisen ajopäivän osalta, Kovalainen harmitteli Instagram-sivullaan.

Sunnuntaina Kumakogen Rallissa on ohjelmassa vielä kaksi erikoiskoetta, yhteispituudeltaan reilut 45 kilometriä, ja niistä ensimmäinen käynnistyy Suomen aikaa kello 3.53. Selvää on, että Kovalaisen mahdollisuudet hyviin pistesijoihin menivät lauantaisen keskeytyksen myötä. Yleiskilpailun kärjessä lauantain jälkeen ajaa Norihiko Katsuta, 24,6 sekunnin erolla toisena olevaan Osamu Fukunagaan nähden. Kolmantena oleva Takuma Kamada on jäänyt kärjestä 42,6 sekuntia.

 

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Instagram
YouTube-video: Rally Team Aicello

 

Edes lisäpainot eivät pysäyttäneet Heikki Kovalaisen voittokulkua Japanissa

Komea voitto heti debyytissä yllätti Heikki Kovalaisen – “Meni paremmin mitä odotin”

Videot! Hyppää Kovalaisen kyytiin, näin taituroitiin ylivoimainen voitto Japanissa

Heikki Kovalaiselta vakuuttava avaus: kolme erikoiskoetta, kolme pohja-aikaa

Kovalainen keskittyy nyt ralliin, kalustotoive toteutui – “Radalle ei ole kyllä hinkua”


Facebook kommentit