Heikki Kovalainen varmisti viime viikonloppuna toisen peräkkäisen Japanin rallisarjan pääluokan mestaruutensa, sijoittumalla kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa kolmanneksi.
Japanin rallisarjan kauden seitsemäs osakilpailu, Rally Hokkaido, ajettiin kaksipäiväisenä kilpailuna viime viikonloppuna soralla. Erikoiskokeita reitillä oli 12 ja niiden yhteispituus reilut 117 kilometriä. Aiemmin tänä vuonna viiteen osakilpailuun Japanissa osallistunut ja niistä neljä voittanut Heikki Kovalainen sijoittui nyt kolmanneksi ja se riitti varmistamaan suomussalmelaiselle uran toisen Japanin rallisarjan pääluokan mestaruuden.
– Tavoitteena oli koittaa varmistaa sarjan mestaruus, kun tiedettiin, että siihen olisi ehkä sauma ja sen puolesta onnistuttiin, Japanin rallisarjassa pääluokan kahden mestaruuden lisäksi pienemmän luokan mestaruuden vuonna 2021 voittanut Kovalainen kommentoi UrheiluUutiset Motorsportille kilpailun jälkeen.
Kovalaisen viime vuonna käynnistynyt viiden osakilpailun mittainen voittoputki Japanin rallisarjassa katkesi tänä vuonna sarjan kuudennessa osakilpailussa keskeytykseen ja nyt yleiskilpailussa tuloksissa edelle ehti kaksi Toyota-kuljettajaa, Jari-Matti Latvala, sekä Norihiko Katsuta, jotka kilpailivat japanilaismerkin uudella GR Yaris Rally2 -autolla. Kovalainen jäi Latvalasta reilut kolme minuuttia.
– Vähän ehkä olen pettynyt suoritukseen, kun ei ollut mitään saumaa Toyotille tällä kertaa. Soralla ajaminen on vielä aika takkuista, eikä oikein meinaa saada steppiä eteenpäin tehtyä. Toki autoissakin on varmasti vähän eroa, mutta kyllä se suurin syy löytyy ratin takaa. Nuotista ajaminen tuntuu vaikeammalta soralla ja ylipäätään pidon ollessa huono ja vaihteleva, niin tuntuu, että en oikein saa juonesta kiinni, Kovalainen harmitteli.
Japanin rallisarjassa ei olla suomalaiskuljettajia juurikaan vuosien saatossa mukana nähty, eikä varsinkaan kahta suomalaista yleiskilpailun kolmen parhaan joukossa. Skodan vanhemmalla Fabia R5 -autolla Japanissa kilpaileva Kovalainen tervehti ilolla tätä erikoista tilannetta, Latvalan ja kartanlukija Juho Hännisen vieraillessa “nousevan auringon maassa” ja sen kansallisessa rallisarjassa.
– Oli kyllä mukavaa, kun Jari-Matti tuli ajamaan, niin näki taas hyvin millaista vauhtia pitäisi pystyä menemään. Toyotan auto näyttää lupaavalta ja uskon, että sieltä tulee kilpailukykyinen laite ulos, Kovalainen arvioi.
Kovalaisen loppukauden ohjelma pitää sisällään Kokkolan SM-rallin syyskuun viimeisenä viikonloppuna, Japanin rallisarjan kauden päätösosakilpailun lokakuun puolivälissä, sekä marraskuussa ajettavan Japanin MM-rallin. Suomessa Kovalainen kilpailee Secto Automotive Labs -tiimin Skoda Fabia RS Rally2 -autolla, kun taas Japanissa loppukausi jatkuu R5-auton ratissa.
Lopullisia päätöksiä ensi kauden kuvioista ei ole Kovalaisen mukaan vielä tehty, mutta näillä näkymin rallit jatkuvat Japanissa ja myös kilpailukalustoon on tulossa päivitystä.
– Tavoitteena on jatkaa rallin ajamista Japanissa Aicello-tiimin kanssa ja myös tuoreemmalla kalustolla, Kovalainen vahvisti.
Heikki Kovalaisen loppukauden ohjelma
29.-30.09. Kokkolan SM-ralli
13.-15.10. MCSC Rally Highland Masters, Japani
16.-19.11. Japanin MM-ralli
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit