MOTORSPORT

Kristoffersson kävi lähellä katastrofia – Grönholmilla vauhti kateissa

Rallicrossin MM-sarjan viime vuoden hopeamitalisti Andreas Bakkerud kellotti kuluvan kauden ensimmäisen ykkössijansa, kun norjalainen ajoi Barcelonassa, Espanjassa kauden seitsemännessä osakilpailussa toisen alkuerävaiheen nopeimman ajan.

Andreas Bakkerud, ensimmäisen alkuerävaiheen seitsemänneksi nopein kuljettaja, sai toisessa alkuerälähdössä kohtuullisen startin ja näytti jäävän GRX Taneco -tiimin Niclas Grönholmin ja Timur Timerzyanovin taakse. Bakkerudin huikea suoritus ensimmäisessä mutkassa nosti kuitenkin norjalaisen kärkeen ohi Hyundai-kaksikon ja lopulta “soolona” ajettu lähtö kärkipaikalla toi Bakkerudille koko toisen alkuerävaiheen nopeimman ajan.

– Vihdoinkin kaikki toimi ja tässä on tulos! Tein hienon ja onnistuneen liikkeen ensimmäisessä mutkassa ja sen myötä pääsin ajamaan omaa ajoani, Bakkerud hehkutti tuoreeltaan maaliintulon jälkeen MM-sarjan nettilähetyksessä.

Grönholm jäi lopulta Bakkerudin, Kevin Hansenin ja Timerzyanovin taakse neljänneksi ja lähdön viimeiseksi, eikä inkoolaisen aika riittänyt kokonaistuloksissa kuin vasta 10. sijaan. Alkuerien kokonaispisteissä Grönholm, MM-pistekolmonen, on ennen kolmatta ja viimeistä alkuerävaihetta sijalla seitsemän.

Ensimmäisessä alkuerässä murskaavaa ylivoimaa esitellyt MM-pistejohtaja Johan Kristoffersson oli toisessa alkuerässä toiseksi nopein, vaikka kävi lähellä todellista katastrofia ensimmäisessä mutkassa heti startin jälkeen. Kristoffersson sai tuttuun tyyliin ykkösruudusta loistavan startin, mutta ensimmäiseen mutkaan tultaessa Anton Marklundin auto törmäsi Kristofferssonin autoon, joka nousi kahdelle pyörälle, mutta ei kuitenkaan kaatunut.

– Vaikea startti! Ensimmäisen mutkan tapahtumien jälkeen yritin vain löytää rytmini uudestaan, lähtövoittoon lopulta noussut Kristoffersson kommentoi.

Lauantain ohjelmassa ovat vielä kolmannet ja viimeiset alkuerät, sekä semifinaalit ja finaali.

Toisen alkuerän tulokset

1) Andreas Bakkerud (Renault) 3.18,664
2) Johan Kristoffersson (Volkswagen) 3.18,759
3) Timmy Hansen (Peugeot) 3.19,617
4) Timo Scheider (Seat) 3.20,052
5) Kevin Hansen (Peugeot) 3.20,073
6) Mattias Ekström (Audi) 3.20,858
7) Timur Timerzyanov (Hyundai) 3.21,438
8) Liam Doran (Renault) 3.21,832
9) Anton Marklund (Renault) 3.21,930
10) Niclas Grönholm (Hyundai) 3.22,204
11) Enzo Ide (Audi) 3.23,845
12) Oliver Bennett (Mini) 3.25,665

———-

13) Mandie August (Seat) 3.28,172
14) Patrick Guillerme (Hyundai) 3.29,232
15) Tamas Karai (Audi) 3.30,129
16) Robin Larsson (Audi) Keskeytti

Pistetilanne 2/3 alkuerän jälkeen

1) Johan Kristoffersson (Volkswagen) 95
2) Andreas Bakkerud (Renault) 87
3) Timmy Hansen (Peugeot) 87
4) Anton Marklund (Renault) 77
5) Kevin Hansen (Peugeot) 75
6) Timur Timerzyanov (Hyundai) 75
7) Niclas Grönholm (Hyundai) 73
8) Mattias Ekström (Audi) 72
9) Liam Doran (Renault) 71
10) Timo Scheider (Seat) 68
11) Robin Larsson (Audi) 67
12) Enzo Ide (Audi) 65

———-

13) Oliver Bennett (Mini) 65
14) Mandie August (Seat) 61
15) Tamas Karai (Audi) 60
16) Patrick Guillerme (Hyundai) 59

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 

Kristoffersson murskaavan ylivoimainen, Grönholm kaideosuman jälkeen viides

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com