Rallicrossin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu Barcelonassa, Espanjassa sunnuntaina päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen lopulta Johan Kristofferssonin voitonjuhliin.
Kauden neljännen osakilpailuvoiton myötä Johan Kristoffersson otti ison askeleen kohti uransa kolmatta rallicrossin maailmanmestaruutta ja vain suoranainen ihme voi mestaruutta ruotsalaiselta kuluvan kauden osalta enää viedä. Kun ajamatta on vielä kaksi osakilpailua, on Kristofferssonin pistejohto toisena pisteissä olevaan Mattias Ekströmiin nähden 27 pistettä.
Mikäli Kristoffersson kerää seuraavasta osakilpailusta Belgiasta vähintään neljä pistettä enemmän kuin Ekström, on mestaruus varma jo ennen Saksan joulukuista finaaliosakilpailua. Ekströmin kannalta tilanne mestaruustaistelun osalta näytti vielä Barcelonan sunnuntaisen kilpailun alkuerien jälkeen huomattavasti valoisammalta. Kun Ekström oli alkuerien ykkönen ja Kristoffersson jäi sijalle viisi, kavensi Ekström Kristofferssonin MM-pistejohtoa neljällä pisteellä.
Kärkikaksikko lähti taistelemaan finaalipaikasta samassa semifinaalilähdössä ja kun siinä Kristoffersson oli toisen rivin lähtöpaikastaan huolimatta ykkönen ja paalupaikalta startannnut Ekström kakkonen, hävisi Ekström tässä kohtaa yhden pisteen. Lähes lopullisen ratkaisun mestaruustaisteluun toi finaali, missä Kristoffersson ajoi uransa 24. MM-osakilpailuvoittoon (60 kilpailua, yhteensä 36 palkintosijoitusta) ja Ekström jäi pyörähdyksen myötä neljänneksi.
Finaalin paalupaikalta starttasi viime vuoden MM-pistekakkonen Andreas Bakkerud, jonka haaveena oli tehdä paluu palkintopallille ensimmäisen kerran sitten viime kauden päätösosakilpailun ja samalla saavuttaa ensimmäinen MM-osakilpailun palkintosijoitus Renaultin ratissa. Bakkerudin finaali päättyi kuitenkin lyhyeen, kun kolari Kristofferssonin kanssa heti startin jälkeen vei norjalaisen päin rengasvallia ja takaa tullut Robin Larsson törmäsi vielä Bakkerudiin.
Kilpailun tuomaristo käsitteli Kristofferssonin ja Bakkerudin tilannetta lähes tunnin ajan finaalin jälkeen ja päätös oli lopulta se, että kyseessä oli kilpailutilanne ja näin ollen tulosluetteloa ei enää uusiksi muokattu. GCK-tiimille ja Renaultille lohtua toi Anton Marklund kolmannella sijallaan. Finaalissa nähtiin peräti viisi ruotsalaiskuljettajaa, neloisvoiton lisäksi sinikeltaiset kirjauttivat kuudennen sijan.
Suomalaiselle GRX Taneco -tiimille Barcelonan viikonloppu oli iso pettymys. Siinä missä Niclas Grönholm ylsi vielä lauantaina vaikeuksista huolimatta finaaliin ja aina neljänneksi asti, ei sunnuntaina kumpikaan Hyundai-kuljettajista, ei Grönholm, eikä Timur Timerzyanov, yltänyt semifinaaleista finaaliin. Samassa semifinaalilähdössä ajaneet GRX:n kuljettajat olivat neljäs ja viides, Grönholmin jäätyä viimeisestä finaalipaikasta reilut 0,6 sekuntia.
Kun MM-sarjaa on kuluvan kauden osalta ajettu kahdeksan osakilpailua, on GRX Taneco jäänyt ilman finaalipaikkaa nyt kaksi kertaa. Ruotsin Höljesissä elokuussa, kauden toisessa osakilpailussa, GRX:n kuljettajista Krisztian Szabo oli seitsemäs, Grönholm yhdeksäs ja Timerzyanov kymmenes. Kauden kaikissa muissa osakilpailuissa vähintään yksi GRX:n kuljettaja on nähty mukana finaalissa. Palkintosijoituksia GRX:llä on tältä vuodelta kolme ja ne kaikki tulivat Kouvolan viikonloppuna.
Rallicrossin MM-sarjan kauden yhdeksäs ja samalla toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Belgian Spassa 21.-22. marraskuuta.
Barcelonan sunnuntain finaalin tulokset
1) Johan Kristoffersson (Volkswagen) 4.39,638
2) Timmy Hansen (Peugeot) + 2,737
3) Anton Marklund (Renault) + 5,002
4) Mattias Ekström (Audi) + 19,397
5) Andreas Bakkerud (Renault) Keskeytys
6) Robin Larsson (Audi) Keskeytys
Nopein kierrosaika: Johan Kristoffersson 44,113 kierroksella 1/6
MM-pistetilanteet 8/10 osakilpailua
Kuljettajat
1) Johan Kristoffersson (SWE) 219
2) Mattias Ekström (SWE) 192
3) Timmy Hansen (SWE) 163
4) Niclas Grönholm 147
5) Kevin Hansen (SWE) 135
6) Robin Larsson (SWE) 122
7) Andreas Bakkerud (NOR) 121
8) Timo Scheider (GER) 92
9) Anton Marklund (SWE) 90
10) Timur Timerzyanov (RUS) 81
Tiimit
1) KYB Team JC (Audi) 314
2) Team Hansen (Peugeot) 298
3) GRX Taneco (Hyundai) 228
4) Monster Energy GCK RX Cartel (Renault) 150
5) All-Inkl.com Munnich Motorsport (Seat) 115
6) Unkorrupted (Renault) 30
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
YouTube-video: Rallicrossin MM-sarja
Facebook kommentit