Johan Kristoffersson (VW) voitti rallicrossin MM-osakilpailun Saksassa. Erittäin värikkäiden semifinaalien ja finaalin jälkeen Andreas Bakkerud (Ford) ajoi kakkoseksi ja Sebastien Loeb (Peugeot) kolmanneksi.
Suomalaisittain viikonloppu ei tarjonnut kovinkaan luksusta. Niclas Grönholm (Olsberg MSE Ford) ja Toomas Heikkinen (EKS Audi S1) jäivät semifinaalien ulkopuolelle. Grönholm oli 14. ja Heikkinen 15., kun semifinaaliin selviää viikonlopun 12 nopeinta.
– Ei ole paljon kerrottavaa. Lauantai oli hyvä ja tasainen päivä, mutta sunnuntaista ei tullut mitään. Kolmannessa erässä tuli vähän pientä kolaria. Larsson ja Block tulivat takaa ja painoivat minun toisessa mutkassa seinään. Se lähtö jäi minun osaltani siihen, Heikkinen raportoi.
– Saatiin auto nopeasti kyllä varikolla ajettavaan kuntoon, ja ehdin viimeiseen erään mukaan. Sade kuitenkin liukasti radan, eikä niissä olosuhteissa ollut enää mahdollista ajaa riittävän kovaa aikaa, Heikkinen jatkoi.
Osakilpailuvoittoon ajanut Tommy Kristoffersson oli sunnuntaina lyömätön. Hän oli kolmannen ja neljännen alkuerän nopein, voitti oman semifinaalinsa ja ajoi vieläpä finaalissa paalupaikalta voittoon.
MM-sarjan kärkimies Petter Solberg (Citroen) oli finaalin neljäs. MM-sarjan kakkonen Mattias Ekström (Audi) voitti molemmat lauantain alkuerät, mutta matka pysähtyi semifinaaliin.
MM-pisteissä Heikkinen on seitsemäntenä 101 pisteellään. Kärkinelikko on tämä: Solberg 181, Ekström 176, Kristoffersson 158 ja Bakkerud 157. Seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Espanjan Barcelonassa.
Lue myös: Grönholm jäi semifinaalin ulkopuolelle
Facebook kommentit