Kuninkuusluokassa Rovaniemellä kova taso – Eerik Pietarinen mukana Tunturirallissa

2.1.2020 / 08:41
Eerik Pietarinen ja Juhana Raitanen, Tunturirallin voittajat 2018 (Kuva: Toni Ollikainen / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kuninkuusluokan vuoden 2018 Suomen mestari Eerik Pietarinen avaa kilpailukautensa tänä vuonna Rovaniemellä kahden viikon päästä ajettavalla Tunturirallilla.

UrheiluUutiset.comin saamien tietojen mukaan Eerik Pietarisen, 26, kauden 2020 ohjelma tulee olemaan laajempi kuin viime vuonna ja tuo ohjelma tulee pitämään sisällään kilpailuja myös Suomessa. Yksi näistä Suomessa ajettavista kilpailuista on kahden viikon päästä Rovaniemellä ajettava Tunturiralli, joka avaa Pietarisen kauden lisäksi myös kuusi osakilpailua tänä vuonna käsittävän rallin SM-sarjan.

Pietarinen kilpailee Tunturirallissa Toni Gardemeisterin johtaman TGS Worldwide -tiimin Skoda Fabia R5 -auton viime vuonna julkaistulla uudella kehitysversiolla. Pietarinen yhdessä kartanlukijansa Juhana Raitasen kanssa juhlivat Tunturirallin yleiskilpailun voittoa kaksi vuotta sitten ja tuolloin voittomarginaali venähti lähes kahteen ja puoleen minuuttiin. Samaisena vuonna Pietarinen ajoi myös ylivoimaiseen SM1-luokan Suomen mestaruuteen.

Pietarisen CV:stä löytyy myös SM2-luokan Suomen mestaruus, sekä ylivoimainen luokkavoitto Tunturirallista vuodelta 2017. Tämänvuotisessa Tunturirallissa tullaan näkemään SM1-luokassa komea kattaus viime vuosien kilpailujen voittajia, kun Skodalla lähtöviivalle asettuvat Pietarisen lisäksi Tunturirallin viime vuoden kilpailun ykkönen Emil Lindholm, vuoden 2017 voittaja Teemu Asunmaa, sekä kuusi kertaa Napapiirillä voittoa juhlinut Juha Salo (edellinen voitto 2016).

Viime vuonna Pietarinen osallistui kolmeen MM-ralliin (Ruotsi, Portugali ja Suomi), ajoi yksittäisistä kilpailuista Rally Estonian ja Rallye du Varin, sekä kiersi Saksassa Opel Cupin asfalttisarjan viisi osakilpailua saavuttaen kahden osakilpailuvoiton myötä sarjan mestaruuden toisena suomalaiskuljettajana kautta aikojen.

Rallin SM-sarjan kausi 2020 käynnistyy perinteiseen tyyliin tammikuussa Rovaniemeltä Tunturirallin merkeissä, sinivalkoisen arvosarjan kauden avaus ajetaan perjantaina ja lauantaina 17.-18. tammikuuta.

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit