Lahti Historic Rally keräsi jälleen runsaasti kehuja – “Hienot tiet uusitulla reitillä”

24.7.2017 / 06:53
Esa Peltonen kaasutteli Lahdessa hurjaa kyytiä keltaisella Starletillaan (Kuva: Antero Sirviö).

[ A- ] / [ A+ ]

Kaksipäiväinen Lahti EM Historic Rally oli jälleen hieno kilpailu. Osanottajia oli kuutisenkymmentä, 12 erikoiskokeen reitti sai paljon kehuja ja aikataulu oli historiceille sopivan verkkainen. Kuusi pätkää ajettiin perjantaina ja kuusi lauantaina.

Kovin taistelu EM-pisteistä käytiin kategoriassa kaksi, jossa ruotsalaiset Mats Myrsell ja Anders Johnsen yrittivät kaikkensa pistääkseen ennakkosuosikki Ville Silvastin ahtaalle. Silvasti näytti aloittaneen vauhtiaan tunnustellen, kun noin 12 kilometrin ykköspätkällä Myrsell onnistui ajamaan 7,1 sekunnin pohjat.

Tämän jälkeen perjantaina ei moista ”kauneusvirhettä” enää päässyt tapahtumaan. Nelospätkä oli sama kuin ykkönen. Myrsell näytti siellä viihtyvän, sillä hän jäi Silvastin pohja-ajasta vain 0,1 sekuntia. Yötauolle tultaessa Silvasti johti 14,9 sekunnilla. Johnsen oli jäänyt jo lähes puolitoista minuuttia.

Lauantaina Johnsen sai hieman jo juonesta kiinni ja onnistui kahdella pätkällä kukistamaan Myrsellin parilla sekunnilla. Silvasti sen sijaan veti tasaiseen tahtiin eroa ruotsalaiskaksikkoon. Maalissa voittomarginaali oli 50,7 sekuntia Myrselliin. Johnsen jäi loppujen lopuksi lähes kaksi minuuttia.

Myrsell nousi pisteissä viidenneksi ja Johnsen kahdeksanneksi. Joose Kojo oli tässä kategoriassa neljäs pisteistä ajanut. Kojo valitettavasti joutui keskeyttämään lauantain toiselle pätkälle teknisen vian vuoksi. Siinä vaiheessa Kojo oli Asconallaan luokkajohdossa 0,4 sekunnilla ennen Arto Uusi-Rantaa. Kojo on pisteissä kuudes.

Silvasti luonnollisesti nappasi täydet EM-pisteet ja nousi pistetaulukossa Lahden jälkeen kakkoseksi. Italialainen Eric Comas piti silti vielä pintansa pistejohdossa, mutta eroa on enää seitsemän pistettä, kun neljä osakisaa on vielä ajamatta. Kolmantena oleva Lucio Da Zanche on Silvastia 10 pistettä perässä.

Silvasti ja kartanlukija Jonne Halttunen sijoittuivat koko kilpailun kakkoseksi. Italialainen, nimimerkillä ”Lucky” ajava Lancia Delta Integrale -kuljettaja Luigi Battistolli antoi hieman tasoitusta kaadettuaan autonsa perjantaina kolmannella erikoiskokeella. Huoltoporukalla oli melkoinen työ saada auto yön aikana ajokuntoon, mutta se onnistui ja Battistolli sijoittui rallissa sijalle 24.

Battistolli oli lauantain pätkäajoissa ensimmäinen tai toinen paitsi kahdeksannella erikoiskokeella, jolla oli viides. Kun erikoiskokeen kolme jälkeen kisaa johtanut Antero Laine ajoi ulos yhdeksännellä erikoiskokeella ja keskeytti öljynlauhduttimen hajoamiseen, nousi Sierra RS Cosworthilla ajanut Mika Turkki kakkospaikalta johtoon ja voittoon.

 

Kuva: Antero Sirviö

Ville Silvasti ja Jonne Halttunen vauhdissa Lahti Historic Rallyssa (Kuva: Antero Sirviö).

 

“Ensin ajattelin, että keskeytän lähtörampin jälkeen”

Hyvinkääläisellä Pentti Veikkasella oli ennakkoon mahdollisuus mennä kategorian kolme pistejohtoon. Veikkanen totesikin kisan aikana, ettei Esa Peltosen (toinen pisteistä ajanut) vauhtiin ollut vastaamista, mutta maaliintulo oli ilman muuta tavoitteena pistesaldon kasvattamiseksi.

– Kyllä meitä silti kiinnostaa ajaa kohtuullinen yleiskilpailusijoituskin, myönsi juuri ja juuri kympin kärjen ulkopuolella lauantain tauolla ollut Veikkanen.

Veikkanen sai tauolla alleen paremmat käytetyt renkaat ja meno alkoi maistua päivän viimeisellä kolmen erikoiskokeen lenkillä.

– Pito olikin uusilla vanhoilla renkailla todella hyvä ja innostuin ihan tosissaan ajamaan. Kympillä sitten tuli tehtyä virhe ja ajettiin ulos. Hävittiin sillä pätkällä oman luokan pohjille yli 15 minuuttia. Onneksi sentään päästiin maaliin asti ja saatiin sittenkin EM-pisteet, kertasi Veikkanen kisan jälkeen.

Neljästä kisasta pisteitä saanut Veikkanen nousi nyt pistejohtoon 10 pisteen turvin ennen Maurizio Pagellaa, jolla pisteitä myös on neljästä kisasta. Lammin UA:n Esa Peltonen oli jälleen Starletillaan hurjassa vauhdissa. Peltonen epäili ennen kisaa mahdollisuuksiaan ajaa edes kympin sakkiin, mutta tämä osoittautui harhaksi. Peltonen oli koko kisan ajan parhaimmillaan yleiskilpailun neljäntenä ja ”huonoimmillaan” kuudentena, mikä oli lopputuloskin. Eroa viidenteen sijaan jäi parisenkymmentä sekuntia. Peltosella on EM-sarjan kisoja vasta kaksi ajettuna ja pisteitä 28, joten pistesaldo oikeuttaa tässä vaiheessa kolmanteen sijaan.

Jo 16. Lahti Historic Rallyynsa osallistunut ja kaikissa maaliin ajanut Sverre Norrgård nappasi kategoriavoiton ja nousi pistetaulukossa kakkoseksi. Helpolla Norrgård ei kuitenkaan tällä kertaa päässyt, sillä perjantain vastaisena yönä iskenyt kova vatsatauti veti miehen veteläksi.

– Ensin ajattelin, että keskeytän heti lähtörampin jälkeen, mutta kun päästiin liikkeelle ja sain kypärän päähäni, päätin sittenkin jatkaa, paljasti jälleen Bemarin puikoissa ollut Norrgård.

– Apteekista sain rohtoja ja olo alkoi hieman parantua. Hieno kisa oli. Hienot tiet uusitulla reitillä ja kova sekuntitaistelu Elias Kivitilan kanssa jätti kisasta hyvät fiilikset, Norrgård jatkoi.

Norrgård oli onnistunut ajamaan noin parinkymmenen sekunnin eron Kivitilaan, kunnes ek:lla 10 joutui Veikkasen auton nostotalkoiden vuoksi hiljentämään. Kivitila meni tässä vaiheessa johtoon 0,7 sekunnin turvin.

– Sen jälkeen iski kova taistelutahto ja ennen viimeistä pätkää nousin takaisin kärkeen 0,6 sekunnilla. Viimeisellä voitettiin vielä lisää, joten ero maalissa oli 9,5 sekuntia. Täytyy myöntää, että EM-osakisassa kategoriavoitto tuntuu aina erityisen hyvältä.

Tamperelainen Elias Kivitila oli toinen kategorian yksi EM-pisteistä ajanut. Sijoitus neljäntenä pysyi ennallaan. Norrgårdin kakkossijaan eroa on seitsemän pistettä.

Suomalaismenestystä tuli myös tiimien välisessä kilpailussa. Ennen Lahden kisaa Historic Rally Club Finlandin ykkösjoukkue oli toisena 14 pisteen päässä johtaneesta Rododendri Historic Rally -tiimistä. Lahdessa Norrgårdin ja Peltosen yhteensä tuomat 30 pistettä nosti HRCF:n johtoon yhdeksällä pisteellä ennen Rododendriä, jolta ei Lahdessa ollut ketään paikalla.

Kartanlukijoista EM-mitaleissa kiinni tällä hetkellä ovat toisena ja kolmantena olevat Enni Mälkönen (Norrgård) ja Timo Tuominen (Kivitila) kategoriassa yksi. Halttunen (Ville Silvasti) on toisena kategoriassa kaksi ja kategoriassa kolme Timo Jaakkola (Veikkanen) johtaa.

Teksti: Kikka Kuosmanen


Facebook kommentit