Lähtökohdat Seinäjoen finaaliin – Näin rallin SM-mitalien kohtalo ratkeaa

6.9.2020 / 06:45
Näissä maisemissa juhlivat mestarit ja mitalistit syyskuun viimeisenä lauantaina (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden 2020 loppuratkaisut nähdään Seinäjoella ajettavassa Pohjanmaa Rallissa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Avoimena on vielä kolmen SM-luokan mestaruus, sekä hopea- ja pronssimitalien kohtalo kaikissa neljässä SM-sarjan luokassa.

Ainoa rallin SM-sarjan luokka, jossa Suomen mestaruus ratkesi jo viimeistä edellisessä osakilpailussa Kouvolassa, oli SM3-luokka, jonka vei nimiinsä Lauri Joona, samaisen luokan viime vuoden SM-hopeamitalisti Sastamalasta. Joonaa ei kukaan voi enää kärkipaikalta syrjäyttää, mutta sen sijaan hopea- ja pronssimitalien kohtalo on vielä täysin auki.

Rallin SM-sarjassa ajetaan tänä vuonna viisi osakilpailua. Koska Oulun osakilpailu peruttiin, jouduttiin pistesysteemiä muuttamaan kesken kauden. Nyt systeemi on sellainen, että jokaisen kuljettajan loppupisteisiin lasketaan viidestä SM-rallista neljä parasta tulosta, eli heikoin tulos putoaa pois. Kauden avauksessa Rovaniemellä tammikuussa jaossa olivat korotetut SM-pisteet ja Seinäjoella, kauden finaalissa, puolestaan jaossa on 1,5-kertaiset SM-pisteet.

Alapuolella on SM-pisteet laskettu luokittain niin, kuin ne ovat neljän ajetun osakilpailun jälkeen. SM-pisteiden alapuolella näkyy Suomen mestaruudesta ja/tai SM-mitalista taistelevien kuljettajien kauden heikoin tulos (pisteinä) ennen Seinäjoella ajettavaa kauden viimeistä osakilpailua. Spekulointitaulukkoon puolestaan on laskettu kuljettajan SM-pisteet Seinäjoen osakilpailun jälkeen eri sijoitusten mukaisesti ja pisteistä heikoin tulos on aina laskettu pois.

Kuninkuusluokassa, SM1-luokassa, Suomen mestaruus on kahden kauppa. Kouvolassa voittoon ajanut Emil Lindholm on varma mestari, mikäli hän on Seinäjoella lopputuloksissa Teemu Asunmaan edellä, huolimatta siitä mitkä kaksikon sijoitukset ovat. Mikäli Asunmaa voittaa Seinäjoella, on hän Suomen mestari, vaikka Lindholm olisi toinen. Mikäli Asunmaa on toinen, pitää Lindholmin sijoittua neljänneksi tai huonommin, jotta Asunmaa olisi mestari.

Mikäli Asunmaa sijoittuu kolmanneksi tai heikommin, on Lindholm mestari, vaikka olisi tuloksissa Asunmaan takana tai keskeyttäisi. Toisin sanoen mestaruusmahdollisuutensa säilyttääkseen Asunmaan on sijoituttava vähintään kahden parhaan joukkoon. SM-pronssiin on mahdollisuus vielä kuudella eri kuljettajalla. Heidän eri pistevaihtoehdot löydät spekulointitaulukosta alapuolelta.

SM2-luokassa tilanne on ennen Seinäjoen osakilpailua äärimmäisen tasainen ja jännittävä, kun kärkinelikko mahtuu 11 pisteen sisään. Mikäli luokan voittoon viimeisessä osakilpailussa ajaa Ville Hautamäki tai Jaro Kinnunen, on voittaja varmuudella Suomen mestari. Jussi Lindbergin voittaessa, Hautamäki jää SM-hopealle, vaikka olisi toinen, mutta Kinnunen ollessaan toinen, olisi hän Suomen mestari. Lindberg vie mestaruuden jos voittaa Seinäjoella ja Kinnunen sijoittuu kolmanneksi tai huonommin.

Myös Riku Tahkolla ja Anssi Rytkösellä on vielä mahdollisuus nousta Suomen mestariksi. Se vaatisi Tahkon voittoa ja samaan aikaan Hautamäki ei saisi olla toinen, eikä Kinnunen toinen tai kolmas. Rytkösen mestaruuteen puolestaan vaadittaisiin luokkavoiton lisäksi Hautamäen sijoittumista neljänneksi tai huonommin, sekä Kinnusen sijoittumista viidenneksi tai huonommin.

SM4-luokan Suomen mestaruudessa on tiukimmin kiinni Sami Korvola, jonka ainoat uhkaajat ovat Toni Herranen, sekä Jere Pensas. Korvola ja Herranen voivat vielä päätyä tasapisteisiinkin. Se vaatisi Herraselta luokkavoittoa Seinäjoella ja Korvolan tulisi sijoittua kolmanneksi. Näin molemmilla olisi pisteitä kasassa 90,5. Koska molemmilla olisi yhtä paljon osakilpailuvoittoja, nousisi ratkaisevaan rooliin kakkossijat, joita Korvolalla on kaksi ja Herrasella yksi.

Seinäjoen SM-ralli, Pohjanmaa Ralli, ajetaan kaksipäiväisenä kilpailuna 25.-26. syyskuuta.

SM1-luokan pistetilanne 4/5 osakilpailua

1) Emil Lindholm 95 (20)
2) Teemu Asunmaa 88 (18)
3) Mikko Heikkilä 37 (3)
4) Juuso Metsälä 37 (8)
5) Esa Ruotsalainen 36 (0)
6) Eerik Pietarinen 35 (0)
7) Juha Salo 27 (0)
8) Jukka Kasi 26 (0)

Suluissa kauden heikoin pistesaalis ennen Seinäjokea

 

 

SM2-luokan pistetilanne 4/5 osakilpailua

1) Ville Hautamäki 67 (6)
2) Jaro Kinnunen 65 (0)
3) Jussi Lindberg 64 (12)
4) Riku Tahko 56 (7)
5) Anssi Rytkönen 45 (0)
6) Arttu Lähdeniemi 43 (8)
7) Timo Mäenpää 30 (0)
8) Joni Seilo 15 (0)

Suluissa kauden heikoin pistesaalis ennen Seinäjokea

 

 

SM3-luokan pistetilanne 4/5 osakilpailua

1) Lauri Joona 102 (18) *
2) Henri Hokkala 59 (8)
3) Sami Pajari 57 (0)
4) Aleksi Röyhkiö 42 (0)
5) Roope Korhonen 39 (6)
6) Jani Luhtaniemi 36 (0)
7) Kalle Markkanen 33 (1)

* = Varmistanut jo Suomen mestaruuden kaudella 2020
Suluissa kauden heikoin pistesaalis ennen Seinäjokea

 

 

SM4-luokan pistetilanne 4/5 osakilpailua

1) Sami Korvola 74 (6)
2) Toni Herranen 53 (0)
3) Miko Kiminki 48 (8)
4) Jere Pensas 46 (0)
5) Petteri Jäppinen 39 (0)
6) Niklas Heino 32 (0)
7) Tommi Mäkinen 25 (0)
8) Oskari Heikkinen 25 (0)
9) Eeka Lahtinen 24 (0)
10) Kimi Hirvonen 18 (0)

Suluissa kauden heikoin pistesaalis ennen Seinäjokea

 

 

Seinäjoen osakilpailussa jaettavat SM-pisteet

1) 37,5
2) 27
3) 22,5
4) 18
5) 15
6) 12
7) 10,5
8) 9
9) 7,5
10) 6
11) 4,5
12) 3
13 tai huonommin) 2

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit