Lappi vitsaili tehdastiimien värisuorallaan – “Siksi vaihdan tiimiä niin usein kuin pystyn”

19.1.2023 / 19:19
Esapekka Lappi nähdään tänä vuonna MM-sarjassa Hyundailla (Kuva: Hyundai Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Legendaarinen Monte Carlo avaa rallin MM-sarjan kauden 2023 tänä viikonloppuna. Samalla käynnistyy Esapekka Lapin kilpailut Hyundailla.

Vaikka Esapekka Lappi, 32, osallistuikin ensimmäisen kerran urallaan Monte Carlon MM-ralliin jo kymmenen vuotta sitten, ei Lappia olla nähty tässä kilpailussa mukana vuoden 2020 jälkeen.

– Käytännössä lähes kaikki erikoiskokeet ovat minulle uusia. Turinin erikoiskoe on aiemmilta vuosilta tuttu. Tällä hetkellä vuorilla on 20 astetta pakkasta, joten rallin ajaksi voi olla odotettavissa ihan mitä tahansa ajokeliä. Nyt keli on kuiva, mutta täällä olosuhteet voivat muuttua täydeksi talviralliksi todella nopeasti, Lappi muistuttaa.

Sillä hetkellä, kun Lappi torstai-iltana Monte Carlon MM-rallin avauserikoiskokeelle Hyundai i20 N Rally1 -autolla starttaa, tulee hänestä ainoa kuljettaja, joka on edustanut MM-sarjan lähihistoriassa kaikkia mukana olleita tehdastiimejä. Lapin debyytti MM-sarjan pääluokassa tapahtui Toyotalla vuonna 2017. Vuonna 2019 Lappi edusti Citroenia ja 2020 M-Sport Fordia, tehden paluun 2021 Toyotalle, josta alkavalle kaudelle siirtyi siis Hyundaille.

– Ajamalla en pysty rikkomaan muiden kuljettajien tekemiä ennätyksiä, joten minun täytyy tehdä se jotenkin muuten. Siksi vaihdan tiimiä niin usein kuin pystyn, Lappi naurahti FIA:n lehdistötilaisuudessa keskiviikkona.

Vuonna 2021 Lappi ajoi Toyotalla vain yhden MM-rallin ja viime vuonna seitsemän MM-rallia. Mikäli hän olisi jatkanut Toyotalla myös tänä vuonna, olisi tarjolla ollut jälleen vajaa kausi. Päätös siirron suhteen oli helppo tehdä.

– Täysi kausi on täysi kausi. Onhan se helppo valinta, jos tarjolla on töitä puoleksi vuodeksi tai sitten koko vuodeksi. Tiedän, että sanoin viime vuonna hakevani tasapainoa ammattilaisuran ja perhe-elämän välille, mutta en kuitenkaan ole vielä niin vanha ja minulla on edelleen nälkää, sekä kilpailuhenkeä. Haluan ajaa ja en voinut kieltäytyä tästä mahdollisuudesta, Lappi korosti.

 

Esapekka Lappi Monte Carlon testierikoiskokeella torstai-aamuna (Kuva: Hyundai Motorsport).

 

 

 

 

“Teoriassa se on mahdollista”

Suurimpana mestarisuosikkina kauteen starttaa ilman muuta hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä, jonka ykköshaastajiksi on varsin helppoa nimetä tiimikaveri Elfyn Evans, sekä Hyundain Thierry Neuville. Jos on M-Sport Fordille siirtynyt Ott Tänak “musta hevonen” numero yksi, niin Lapille voidaan myöntää tästä osastosta se toisen “mustan hevosen” paikka. Lappi ei itse ole maailmanmestaruudella päätään juurikaan vaivannut.

– Se ei pyöri mielessäni kovinkaan paljoa. Teoriassa se on mahdollista, mutta en todellakaan ajattele sitä tällä hetkellä. Olen aika lailla samassa tilanteessa kuin Ott, minulla ei ole aavistustakaan siitä missä olemme tällä hetkellä. En vielä tunne oloani autossa kotoisaksi, mutta minulla on hyvä olla. Jos olemme viiden nipussa maalissa, niin olen debyyttiini tyytyväinen, Lappi ennakoi.

Viime vuonna Lappi yhdessä luottokartturinsa Janne Fermin kanssa saavuttivat kolme palkintosijoitusta (kolmas sija Ruotsissa, Jyväskylässä ja Belgiassa). Lapilla on vahva luotto siihen, että Hyundai tulee tarjoamaan hänelle kaluston, millä pystyy kilpailemaan kärkisijoista alustalla kuin alustalla.

– Mahdollisuus kilpailla Hyundailla oli jotain sellaista mitä en osannut odottaa tapahtuvaksi, mutta samalla se on myös iso juttu minulle, koska Hyundai on osoittanut pystyvänsä kehittämään auton, jolla voi voittaa kaikilla alustoilla kilpailtaessa. Heti ensimmäisten testien jälkeen olin todella innoissani, Lappi myöntää.

Lappi pääsi ajamaan ensitestit Hyundailla joulukuussa Suomessa lumella ja testityöt jatkuivat tiimin omalla testipätkällä Saksassa. Asfaltilla Lappi pääsi ajamaan uudella menopelillä Ranskassa yhden päivän ajan.

– Eihän se ole mitenkään kovin iso määrä, mutta asiat ovat sujuneet hyvin ja suhtaudun tilanteeseen erittäin positiivisesti. Uskon, että voin olla aika luottavainen ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien. Yllättävän hyvin kaikki on mennyt. Olen tietyllä tavalla edellä niistä raameista, joissa itse ajattelin tässä vaiheessa olevani. Saimme testien aikana Hyundain todella toimivaksi minulle, Lappi taustoittaa.

Monte Carlon MM-ralli käynnistyy torstai-iltana kello 21.05 Suomen aikaa. Avauspäivän ohjelmassa on kaksi erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 40 kilometriä. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Esapekka Lapin MM-palkintosijoitukset

1. Jyväskylä 2017

2. Ruotsi 2019
2. Jyväskylä 2019
2. Turkki 2019

3. Sardinia 2018
3. Saksa 2018
3. Iso-Britannia 2018
3. Ruotsi 2022
3. Jyväskylä 2022
3. Belgia 2022

Lappi Monte Carlon MM-rallissa

2013 – Kesk. Skoda Fabia S2000
2016 – 9. Skoda Fabia R5 (toiseksi nopein R5-kuljettaja)
2018 – 7. Toyota Yaris WRC
2019 – Kesk. Citroen C3 WRC
2020 – 4. Ford Fiesta WRC

Lapin kanavat sosiaalisessa mediassa

Facebook
Instagram
Twitter

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: FIA lehdistötilaisuus, tiedote

 

Kaksi ensimmäistä päivää tuskaa, sen jälkeen pysäyttämätön – “Kalle ymmärsi”


Facebook kommentit