Lario taisteli Saksassa MM-asfalttidebyytissään neljänneksi – “Rallista jäi tosi hyvä fiilis”

21.8.2017 / 16:47
Taisko Lario ja Tatu Hämäläinen Saksan MM-rallissa (Kuva: Honza Fronek / rally-mania.cz).

[ A- ] / [ A+ ]

Taisko Larion uran ensimmäinen MM-ralli asfaltilla toi viikonloppuna Saksasta RC4-luokan neljännen sijan. 21-vuotiaan helsinkiläisen tavoite täyttyi, sillä Lario oli asettanut tavoitteekseen sijoittumisen viiden parhaan joukkoon.

Aikaerot RC4-luokassa voittaja Jari Huttusen takana olivat hurjia, sillä kärkikuusikko “mahtui” reilun 16 ja puolen minuutin sisään. Rengasrikot rasittivat monen menoa ja muutenkin pitkä, raskas ralli vaativissa olosuhteissa oli pienemmän luokan kuljettajille ja autoille vaativa urakka.

– Meillä oli viisi rengasrikkoa, niin sen puolesta ihan kärkitaistoon ei ollut asiaa. Tavoite oli viiden joukkoon ja se saavutettiin. Otetaan oppi talteen ja tutkitaan vielä pätkät läpi myöhemmin. Sieltä löytyy varmasti parannettavaa tulevaisuutta varten, Lario kommentoi tiedotteessaan rallin jälkeen.

Lariolle nyt ajettu Saksan kilpailu oli MM-tasolla uran viides. Aiemmin Lario on osallistunut MM-sarjassa Suomen osakilpailuun kahdesti, sekä Ruotsin ja Puolan MM-ralleihin molempiin kerran. Nyt Saksasta tuli asfalttikokemusta yhden viikonlopun aikana yli 300 kilometrin verran ek-kilometreissä mitattuna.

– Kaiken kaikkiaan rallista jäi tosi hyvä fiilis. Ajettiin kaikki pätkät läpi, päästiin maaliin ja saatiin paljon arvokasta oppia. Meillä oli niin paljon huolia, että ei voinut kuin olla kärsivällinen ja ajaa huolellisesti maaliin. Väkisin ei voi alkaa repimään. Sunnuntaina sain jo aika hyviä aikoja tehtyä, kun renkaita ei mennyt, Lario pohti viimeistä ajopäivää.

Ehdottomasti viikonlopun hyviin asioihin neljännen sijan ja maaliinpääsyn seuraksi voidaan lisätä vielä se fakta, että Lario oli ranskalaisen CHL Sport Auto -tallin paras kuljettaja. Tallikavereista Raphael Astier sijoittui samassa luokassa Larion jälkeen viidenneksi, kun taas WRC2-luokassa ajanut Yoann Bonato oli vasta 14. Astierin kauteen mahtuvat luokkavoitot Monte Carlon ja Korsikan MM-ralleista, joten päänahka oli ehdottoman kova.

– Se on tietenkin hienoa. Tallikaveri jäi aika reilusti melkein joka pätkällä. Vauhti oli siinä suhteessa kunnossa, Lario korostaa.

Lario on rallin SM-sarjassa ennen kahta viimeistä osakilpailua SM3-luokan pisteissä kolmantena. Syksyllä ohjelmaan kuuluu myös Peugeot 208 RallyCup Ranskassa.

Saksan MM-rallin RC4-luokan lopputulokset

1) Jari Huttunen (Opel) 3.26.35,1
2) Timo van der Marel (Opel) + 3.15,1
3) Julius Tannert (Ford) + 4.19,3
4) Taisko Lario (Peugeot) + 13.13,5
5) Raphael Astier (Peugeot) + 15.40,6
6) Nil Solans (Ford) + 16.39,9
7) Enrico Brazzoli (Peugeot) + 19.31,2
8) Jurgen Hohlheimer (Renault) + 27.10,5
9) Yannick Wendling (Peugeot) + 29.48,7
10) Nicolas Ciamin (Ford) + 31.39,8

Huttusen keskinopeus: 89,8 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Huttunen 16, Ciamin 4, Solans 1

Lue myös! Huttusen voitonjuhlat jäävät tälläkin kertaa lyhyiksi – ”Huomenna Tshekkiin ja tiistaina alkaa nuotitus” (20.8.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit