Latvala kasvatti johtoaan aamupäivän aikana 0,4 sekunnilla

1.8.2015 / 13:37
Kuva: Jari Hotti

[ A- ] / [ A+ ]

Suomen MM-rallin voitosta tiukasti taistelevat Volkswagenin Jari-Matti Latvala ja Sebastien Ogier eivät saaneet toisiinsa juurikaan eroa lauantain aamupäivän neljällä erikoiskokeella. Sekä Latvala, että Ogier voittivat aamupäivän erikoiskokeesta kaksi ja Latvalan perjantain jälkeinen johto kasvoi 2,6 sekunnista kolmeen sekuntiin. Yleiskilpailun seitsemän kärki on edelleen täysin samassa järjestyksessä kuin oli perjantain jälkeen. WRC 2-luokka jatkuu edelleen Skodan Esapekka Lapin komennossa.

Tiimeillä ja kuljettajilla oli edessään aikainen lauantaiherätys, kun päivän ensimmäinen erikoiskoe käynnistyi Mökkiperässä jo kahdeksan aikaan aamulla. Parhaiten kuljettajista hereillä oli yleiskilpailua perjantain jälkeen johtanut Volkswagenin Jari-Matti Latvala, joka kirjautti nimiinsä viidennen pohja-aikansa tämän vuotisessa Suomen MM-rallissa. Yleiskilpailun kolmas, Citroenin Kris Meeke, hävisi Latvalalle sekunnin. Sebastien Ogier jäi ensimmäistä kertaa kolmen parhaan listan ulkopuolelle ollen neljäs.

– En saanut parasta itsestäni irti. Ja lisäksi tein hieman väärän valinnan säädöissä. Tiedän, että pystyn parempaan, 3,4 sekuntia Latvalalle hävinnyt Ogier vakuutti.

Latvalan johto Ogieriin nähden oli aamunavauksen jälkeen tasan kuusi sekuntia.

– Tykkään tästä pätkästä näin päin ajettuna. Hyökkäsin joissakin paikoissa, mutta en ollut varma rittääkö se. Yritin tosi kovaa, Latvala kertoi Mökkiperän maalissa.

Kris Meeke vahvisti asemaansa kolmossijalla ajamalla erinomaisen ajan Mökkiperässä.

– Olen todella onnellinen tähän tulokseen ja se vahvistaa epäilykseni siitä, että jotain oli pielessä eilen. Me emme tiedä mikä se ongelma oli ennen kuin tiimi pääsee tutkimaan asiaa tarkemmin, mutta vaihdoimme eilen illalla autosta vaihdelaatikon ja nyt auto tuntuu täydelliseltä, Meeke hehkutti.

Jukojärvi herätti Ogierin jälleen taisteluun

Ogierin vastausta Latvalalle ei tarvinnut kauan odottaa, vaan ranskalainen latasi seuraavalla erikoiskokeella Jukojärvellä pohja-ajan 3,9 sekunnin erolla suomalaiseen kaventaen eron kokonaiskilpailussa 2,1 sekuntiin.

– Nämä kosteat olosuhteet ovat parempi meille, ei tarvitse puhdistaa tietä. Ja olen myös nyt paremmin hereillä kuin avaus-ek:lla, Ogier hymyili.

Latvala kehui Ogierin suoritusta ja harmitteli tien liukkautta.

– Seb ajoi todella upeasti. Tuntui siltä, että tie oli hieman liian liukas meille, en saanut parasta suoritusta irti täällä, enkä pystynyt siihen viime vuonnakaan, Latvala muisteli.

“Aivan kaasu pohjassa!”

Aamupäivän kolmas erikoiskoe Surkee oli kärkikolmikon osalta todella tasainen. Pohja-ajan ajoi Ogier, mutta Latvala hävisi ranskalaiselle vain 0,1 sekuntia. Kolmanneksi ajanut Meeke jäi Ogierista 0,3 sekuntia. Ogier ei ollut täysin tyytyväinen olosuhteisiin.

– (Pätkän) Alku oli hyvää, mutta lopussa oli todella kapeaa ja tiellä oli paljon irtosoraa, Ogier tuskaili.

Latvala kertoi laittaneensa kaiken peliin Surkeessa.

– Aivan kaasu pohjassa! Ajoin kerran hieman leveäksi yhden katselualueen edessä ja menetin siinä hieman ajorytmiä, mutta sain aika nopeasti koottua itseni, Latvala totesi.

Horkassa, viimeisellä erikoiskokeella ennen huoltotaukoa, Latvala puristi sekunnin pohja-ajan ennen Ogieria. Citroenin Mads Östberg kiilasi kärkikolmikkoon 2,3 sekuntia Latvalaa hitaampana. Voittotaistelun ulkopuolella kovin taistelu muista sijoista käydään tällä hetkellä Hyundai-kuljettajien kesken. Viidentenä oleva Thierry Neuville on vain 5,9 sekuntia tallikaveriaan Dani Sordoa edellä. Aamupäivän yksi nousijoista oli perjantaina teknisten ongelmien kanssa koko päivän ajan tuskaillut Fordin Ott Tänak. Neljällä erikoiskokeella kolme kertaa viiden parhaan joukkoon ajanut virolainen nousi kaksi sijaa ylöspäin kahdeksanneksi.

Esapekka Lapin dominointi jatkuu WRC 2:ssa

Perjantaina yli minuutin eron WRC 2-luokassa repäissyt Esapekka Lappi jatkoi ryhmän dominointia myös lauantai-aamuna ollen kahdesti erikoiskokeen nopein ja kahdesti toiseksi nopein. Lappi kasvatti aamun aikana johtoasemaansa 3,9 sekunnilla toisena ajavaan tallikaveriin Pontus Tidemandiin, joka on nyt jäänyt Lapista minuutin ja 12 sekuntia. Aamun ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Mökkiperässä Lappi ylisti autoaan.

– Yritän pitää kiinni tästä rytmistä. Auto on täydellinen ajettava ja se on todella nautinnollinen tilanne, rakastan sitä, Lappi myhäili tyytyväisenä.

Lauantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta ennen yötaukoa, kun aamulla ajetut erikoiskokeet kierretään iltapäivän aikana toiseen kertaan. Iltapäivän avaa Mökkiperän uusintakierros kello 14:37.

Yleiskilpailu 14/20 ek:n jälkeen

1. Jari-Matti Latvala (Volkswagen) 1:48:20,3
2. Sebastien Ogier (Volkswagen) + 3,0
3. Kris Meeke (Citroen) + 33,5
4. Mats Östberg (Citroen) + 47,0
5. Thierry Neuville (Hyundai) + 2:33,2
6. Dani Sordo (Hyundai) + 2:39,1
7. Juho Hänninen (Ford) + 3:28,9
8. Ott Tänak (Ford) + 3:49,4
9. Martin Prokop (Ford) + 4:10,0
10. Esapekka Lappi (Skoda) + 4:55,0

WRC 2

1. Esapekka Lappi (Skoda) 1:53:15,3
2. Pontus Tidemand (Skoda) + 1:11,9
3. Stephane Lefebvre (Citroen) + 2:29,2
4. Jarkko Nikara (Ford) + 3:40,2
5. Yuril Protasov (Ford) + 3:42,4
6. Scott Pedder (Ford) + 4:49,0

WRC 3 (13/20 ek:n jälkeen)

1. Quentin Gilbert (Citroen) 1:55:16,2
2. Henri Haapamäki (Citroen) + 1:11,2
3. Ole Christian Veiby (Citroen) + 1:42,0
4. Jari Huttunen (Citroen) + 3:19,9
5. Federico Della Casa (Citroen) + 3:32,6
6. Jean-Rene Perry (Citroen) + 5:59,0

Jari Hotti, Jyväskylä


Facebook kommentit