Latvala nousi palkintosijoitusten määrässä tasoihin Grönholmin kanssa

30.1.2018 / 11:16
Jari-Matti Latvalalle kolmas sija Monte Carlossa todellakin maistui (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Jari-Matti Latvala ja kartanlukija Miikka Anttila avasivat toisena vuonna peräkkäin kautensa rallin MM-sarjassa palkintosijoituksella, kun kauden avaus Monte Carlosta toi viimevuotisen kakkossijan jatkoksi nyt kolmannen sijan. Samalla Latvala nousi kaikkien aikojen palkintotilastossa tasoihin Marcus Grönholmin kanssa.

Jari-Matti Latvala, 32, osallistui Monte Carlon MM-ralliin urallaan nyt 11. kerran. Kahdeksas osallistuminen toi vuonna 2014 ensimmäisen palkintosijoituksen Latvalan ajaessa Volkswagenin maaliin toisena ja nyt kaksi viimeisintä vuotta, kymmenes ja 11. osallistuminen vuosina 2017 ja 2018 ovat tuoneet kaksi palkintosijoitusta. Viime vuoden kakkossijan jatkoksi Latvala ajoi nyt kolmanneksi.

– Monte Carlon MM-ralli ei ole koskaan helppo. Olen todella helpottunut siitä, että pääsimme maaliin ja sijoituimme kolmen parhaan joukkoon. Talli on tehnyt aivan uskomattoman hienoa työtä ja auto toimii todella hienosti, joten odotan innolla kauden jatkoa tästä eteenpäin. Pitää vain pysyä rentona ja ajatella koko ajan sarjan tilannetta ja MM-pisteitä. Tämä oli hyvä startti, Latvala korostaa Toyotan tiedotteessa.

Nyt tullut palkintosijoitus on Latvalalle uran 61. kun takana on 183 MM-starttia. Rallin MM-sarjan palkintosijoitusten määrässä Latvala nousi nyt kaikkien aikojen tilastossa jaetulle kuudennelle sijalle yhdessä rallin kaksinkertaisen maailmanmestarin Marcus Grönholmin kanssa. Eniten suomalaiskuljettajista palkintosijoituksia rallin MM-sarjassa on saavuttanut nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen, 75 kappaletta.

Tikulla silmään ketä vanhoja muistelee, mutta ilman Australian MM-rallin viimeisen erikoiskokeen ulosajoa viime vuoden marraskuussa Latvala olisi nyt noussut jo Grönholmin ohi. Tuo Australian kilpailun kakkossijan menettäminen ajovirheeseen viimeisellä erikoiskokeella nousi Latvalan puheissa esiin vielä Monte Carlon MM-rallin päättymisen jälkeenkin.

– Australiassa olimme kiinni palkintosijoituksessa ja haluat aina saada kaudelle hyvän päätöksen, mutta meidän kausi päättyi paskaan fiilikseen. Ja sen jälkeen jouduimme sitten odottamaan pari kuukautta seuraavaa rallia. Se ei ole mukava tunne. Tehdä sellainen virhe kaksintaistelussa, sen me hyväksymme, mutta kun pelkkä maaliinajo riittäisi ja ei ole kaksintaistelu käynnissä, niin tuollaista virhettä ei voi hyväksyä, Latvala sanoi lehdistötilaisuudessa rallin jälkeen.

“Hei, me olemme Skandinaaviasta”

Viime kaudella Latvala ja Anttila nappasivat kolme palkintosijoitusta, mutta edellinen oli niinkin kaukaa, kuin kesäkuulta Italian Sardiniasta.

– Power Stagen jälkeen en enää muistanut miten palkintopallille piti mennä, Latvala nauratti mediaa.

Tommi Mäkisen johtaman Toyota Gazoo Racing -tallin toinen kilpailukausi sai kokonaistuloksen osalta loistavan startin, kun Latvalan lisäksi palkintopallille nousi toiseksi ajanut Ott Tänak yhdessä kartanlukijansa Martin Järveojan kanssa. Esapekka Lapin ja Janne Fermin sijoitus oli seitsemäs. Latvalan mukaan Tänakin liittyminen talliin on ollut pelkästään hyvä ja positiivinen asia.

– Ottin ja Martinin liittyminen talliin on tuonut koko toimintaan lisää buustia ja lisäksi he toivat mukanaan erittäin hyvää tietotaitoa M-Sportilta, Latvala sanoo.

Lauantain erikoiskokeilla lumiset olosuhteet toivat lisähaastetta kuljettajille, mutta tämä ei Toyota-trioa haitannut.

– Joulun alla meillä oli todella hyvät testit lumisissa olosuhteissa ja se auttoi meitä täällä todella paljon. Ennen erikoiskoetta Jari-Matti ja Esapekka olivat hieman hermostuneita, niin sanoin heille, että “hei, me olemme Skandinaaviasta ja tälläisten olosuhteiden pitäisi olla meidän mukavuusaluettamme”, Anttila naurahti.

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Ruotsissa 15.-18. helmikuuta. Latvala lähtee tuohon kilpailuun puolustamaan viimevuotista voittoaan.

– Ruotsissa haluan voittaa, se on sataprosenttisen varmaa. Ruotsissa ainoa ajatukseni on se, että pitää ajaa kovaa. Täällä ajatuksena oli vain saada tehtyä siisti ajo ja saada hyvä startti kauteen, Latvala päätti.

Palkintosijoitukset rallin MM-sarjassa kautta aikojen

1) Sebastien Loeb 116 (169, 78-29-9, 68,6)
2) Carlos Sainz 97 (196, 26-36-35, 49,5)
3) Juha Kankkunen 75 (162, 23-32-20, 46,3)
4) Mikko Hirvonen 69 (163, 15-29-25, 42,3)
5) Sebastien Ogier 66 (123, 40-15-10, 53,7)
6) Marcus Grönholm 61 (152, 30-22-9, 40,1)
6) Jari-Matti Latvala 61 (183, 17-23-21, 33,3)
8) Markku Alen 56 (129, 19-19-18, 43,4)
9) Didier Auriol 53 (152, 20-15-18, 34,9)
10) Petter Solberg 52 (188, 13-15-24, 27,7)

Suluissa MM-startit, 1-2-3-sijat, palkintosijoitus %

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit