Latvala uskoo, että hänen ennätyksensä rikotaan lähivuosina – “Mahdollisuudet korkealla”

23.10.2019 / 17:18
Kalle Rovanperä ja Oliver Solberg Walesin MM-rallin maalissa tänä vuonna (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan historian nuorin osakilpailuvoittaja on Jari-Matti Latvala, joka juhliessaan uransa ensimmäistä MM-osakilpailuvoittoa talvella 2008 Ruotsissa, oli iältään 22 vuoden ja 313 päivän ikäinen.

Tuo Jari-Matti Latvalan ennätys on kestänyt siis koskemattomana näihin päiviin asti, jo reilun 11 vuoden ajan. Itse asiassa rallin MM-sarjan historian kaikkien aikojen nuorimmat osakilpailuvoittajat top10 -listalle on Latvalan jälkeen tullut vain kaksi uutta nimeä: Mads Östberg vuoden 2012 Portugalin voitolla kiilasi listalla sijalle neljä, kun taas Thierry Neuvillen uran ensimmäinen MM-voitto vuoden 2014 Saksan MM-rallissa mahtui listalla sijalle yhdeksän.

Latvalan 11 vuotta sitten tekemä ennätys on jälleen viime aikoina noussut esiin, eikä vähiten siksi, että MM-sarjan ympärillä kuhistaan juuri nyt kahden huippulupauksen nimillä. Kalle Rovanperä ja Oliver Solberg. Suomalaiskuljettaja, joka hiljattain täytti 19 vuotta ja varmisti MM-sarjan edellisessä osakilpailussa Walesissa uransa ensimmäisen mestaruuden MM-sarjassa. Solberg puolestaan suoritti samaisessa Walesin MM-rallissa oman MM-debyyttinsä, 18-vuotiaana.

Siinä missä Rovanperää ollaan istuttamassa WRC-auton rattiin jo ensi vuonna, Solberg rakentanee uraansa Rovanperän tavoin ensin 1-2 kauden ajan R5-kalustolla WRC2-luokassa. Rovanperän tekemiset viime vuosina ja puuppolalaisen lahjakkuus ovat tottakai Latvalalle tuttuja asioita, mutta tutuksi on tullut myös rallin vuoden 2003 maailmanmestarin Petter Solbergin jälkikasvun nopea nousu muun muassa EM-sarjan osakilpailuvoittajaksi ja Latvian rallimestariksi.

– Kyllä, olen seurannut Oliverin uran alkuvaiheita ja täytyy sanoa, että aika huikeita on ollut pojan esitykset. Varsinkin, kun katsoi sitä vauhtia Estonia Rallissa, tosi kova vauhti, Latvala kommentoi UrheiluUutiset.comin haastattelussa Walesin MM-rallin yhteydessä lokakuun alkupuolella.

Solberg voitti Estonia Rallissa viime kesänä luokkansa lähes puolentoista minuutin turvin, jättäen lopputuloksissa taakseen muun muassa Teemu Sunisen, Eerik Pietarisen, sekä Nikolay Gryazinin.

 

 

“Harjoittelujakso on aikaistunut”

Kun pohditaan Latvalan edelleen voimassa olevaa ennätystä MM-sarjan kaikkien aikojen nuorimpana osakilpailuvoittajana, niin ilman muuta juuri Rovanperän ja Solbergin nimet nousevat ensimmäisinä esiin, kun mietitään kuka Latvalan ennätyksen voisi rikkoa. Latvala ei epäile hetkeäkään, etteikö näin voisi tulevina vuosina tapahtua. MM-sarjan kokenein kuljettaja muistuttaa, että niin lajin, kuin MM-sarjankin luonne on muuttunut viime vuosina.

– Mahdollisuudet siihen, että jompi kumpi ennätykseni rikkoisi, ovat hyvin korkealla. Siihen aikaan kun minä aloitin, niin ei pystynyt ajamaan kilpailuja alle 17-vuotiaana. Nyt he molemmat ovat pystyneet ajamaan ja se harjoittelujakso on aikaistunut ja sitä kautta se kypsyminen tehdaskuljettajaksi nopeutuu ja aikaistuu. Heillä molemmilla on kyllä hyvä mahdollisuus rikkoa se ennätys, Latvala uskoo.

Rallin MM-sarjan historiassa (1973-2019) alle 25-vuotiaana osakilpailuvoittoon on yltänyt vain viisi kuljettajaa. Suomalaiskuljettajia heistä on kolme ja nämä kolme kuljettajaa ovat myös kyseisen tilaston kärkitrio. 30 nuorimman osakilpailuvoittajan listalle mahtuu kahdeksan suomalaista. Heistä viimeisin “tulokas”, Esapekka Lappi, oli Suomen MM-rallin vuonna 2017 voittaessaan 26 vuoden ja 194 päivän ikäinen.

MM-sarjan historiassa eniten osakilpailuja voittanut Sebastien Loeb oli ensimmäisen voittonsa hetkellä 28 vuoden ja 180 päivän ikäinen. MM-sarjan historian ensimmäinen kaksinkertainen, kolminkertainen ja nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen puolestaan nousi osakilpailuvoittajaksi ensimmäisen kerran 26 vuoden ja kuuden päivän ikäisenä.

Vuoden 2017 Australian MM-rallissa Rovanperästä tuli MM-sarjan historian nuorin MM-pisteille ajanut kuljettaja. Ennen Rovanperää tuota ennätystä hallussaan piti Andreas Mikkelsen, joka Rovanperän tavoin saavutti ensimmäisen MM-pistemerkintänsä 17-vuotiaana, mutta Rovanperä ylsi saavutukseen puolisen vuotta norjalaista “nopeammin”. Mikkelsenin uran ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto tuli 26 vuoden ja 125 päivän iässä.

Rovanperää, Mikkelseniä, Latvalaa, sekä Solbergia muuten yhdistää se tekijä, että kaikki ajoivat uransa ensimmäisen MM-rallin Iso-Britannian osakilpailussa. Latvala vuonna 2002, Mikkelsen 2006, Rovanperä 2017 ja Solberg siis tänä vuonna. MM-sarjan nykykuljettajista “sumuisella saarella” MM-taipaleensa ovat aloittaneet myös Kris Meeke (2002), sekä Elfyn Evans (2007).

Rallin MM-sarjan nuorimmat osakilpailuvoittajat

1) Jari-Matti Latvala (Ruotsi 2008) 22 vuotta, 313 päivää
2) Henri Toivonen (Iso-Britannia 1980) 24 vuotta, 86 päivää
3) Markku Alen (Portugali 1975) 24 vuotta, 156 päivää
4) Mads Östberg (Portugali 2012) 24 vuotta, 173 päivää
5) Francois Duval (Australia 2005) 24 vuotta, 359 päivää
6) Colin McRae (Uusi-Seelanti 1993) 25 vuotta, 2 päivää
7) Timo Salonen (Kanada 1977) 25 vuotta, 345 päivää
8) Juha Kankkunen (Kenia 1985) 26 vuotta, 6 päivää
9) Thierry Neuville (Saksa 2014) 26 vuotta, 68 päivää
10) Fulvio Bacchelli (Uusi-Seelanti 1977) 26 vuotta, 69 päivää

———-

11) Mikko Hirvonen (Australia 2006) 26 vuotta, 89 päivää
14) Esapekka Lappi (Suomi 2017) 26 vuotta, 194 päivää
22) Ari Vatanen (Kreikka 1980) 28 vuotta, 32 päivää

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit