Latvala viihtyy Australian sateessa, ero Neuvilleen puolittunut – Citroenille surkea kauden päätös

19.11.2017 / 00:03
Jari-Matti Latvala taistelee tiukasti Australian MM-rallin voitosta (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Australian MM-rallin kolmas ja samalla viimeinen ajopäivä on parhaillaan käynnissä. 20,1 sekunnin takaa-ajomatkalta viimeiseen ajopäivään startannut Jari-Matti Latvala on sateisissa olosuhteissa puolittanut kahden ensimmäisen erikoiskokeen aikana rallia johtavan Thierry Neuvillen johtomarginaalin jo alle 10 sekuntiin.

Sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella Jari-Matti Latvala ajoi Thierry Neuvillea kiinni vain 1,1 sekunnilla, mutta toinen erikoiskoe pistikin sitten voittotaistelun jälleen kerran täysin uusiksi. Raju sade teki olosuhteista kuljettajille todella vaikeat ja tästä haasteesta Latvala suoriutui peräti 9,1 sekuntia Neuvillea paremmin. Kokonaistilanteessa kaksikon välinen aikaero on nyt 9,9 sekuntia, kun ajamatta on vielä kolme erikoiskoetta.

– En halunnut ottaa isoja riskejä, näin se vain menee. Meillä on myös moottorintehojen kanssa hieman ongelmia, pitää mennä ja tarkistaa tilanne, Latvala kommentoi erikoiskokeen maalissa.

Myös kolmantena olevalla Ott Tänakilla on vielä sanansa sanottavana kärkikaksikon taistelun suhteen, sillä virolainen on noussut 21,3 sekunnin päähän Neuvillesta ja 11,4 sekunnin päähän Latvalasta, kun erot ennen sunnuntain erikoiskokeita olivat vielä 40,6 ja 20,5 sekuntia.

Citroenin heikosti sujunut kausi sai surkean päätöksen, kun neljäntenä ollut Craig Breen ajoi sunnuntain toisella erikoiskokeella ulos ja joutui keskeyttämään. Päätöspäivän ensimmäisellä erikoiskokeella Breenin tallikaveri Stephane Lefebvre puolestaan törmäsi puuhun ja joutui keskeyttämään yhdeksänneltä sijalta ennen seuraavan erikoiskokeen starttia. Kolmas Citroen-kuljettaja, Kris Meeke, on lauantaisen keskeytyksensä johdosta vasta sijalla kahdeksan, jo lähes 23 minuuttia kärjestä jääneenä.

19. erikoiskoe, Australian MM-rallin kolmanneksi viimeinen erikoiskoe, käynnistyi Suomen aikaa kello 0.08. Ralli päättyy aamuyöstä noin viiden aikaan.

Yleiskilpailun tilanne 18/21 ek:n jälkeen

1) Thierry Neuville (Hyundai) 2.28.13,1
2) Jari-Matti Latvala (Toyota) + 9,9
3) Ott Tänak (Ford) + 21,3
4) Hayden Paddon (Hyundai) + 47,5
5) Sebastien Ogier (Ford) + 2.23,8
6) Elfyn Evans (Ford) + 2.52,8
7) Esapekka Lappi (Toyota) + 3.45,5
8) Kris Meeke (Citroen) + 22.49,1

Neuvillen keskinopeus: 111,1 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Neuville 7, Mikkelsen 5, Tänak 3, Breen 1, Evans 1, Latvala 1, Paddon 1

 

Hyundai Wales 2017

 

Australian MM-rallin aikataulu

Torstai 16.11.

EK 01 – Pilbara 1 (9,71 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 02 – Eastbank 1 (18,92 km) pohja-aika: Mikkelsen

Perjantai 17.11.

EK 03 – Sherwood 1 (26,59 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 04 – Pilbara 2 (9,71 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 05 – Eastbank 2 (18,92 km) pohja-aika: Neuville
EK 06 – Sherwood 2 (26,59 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 07 – Destination NSW 1 (1,27 km) pohja-aika: Tänak, Neuville
EK 08 – Destination NSW 2 (1,27 km) pohja-aika: Neuville
EK 09 – Nambucca (48,89 km) pohja-aika: Neuville
EK 10 – Newry 1 (20,86 km) pohja-aika: Latvala

Lauantai 18.11.

EK 11 – Raceway (1,37 km) pohja-aika: Tänak
EK 12 – Welshs Creek (33,49 km) pohja-aika: Neuville
EK 13 – Argents Hill (12,33 km) pohja-aika: Neuville
EK 14 – Newry 2 (20,86 km) erikoiskoe peruttiin
EK 15 – Destination NSW 3 (1,27 km) pohja-aika: Neuville, Breen
EK 16 – Destination NSW 4 (1,27 km) pohja-aika: Tänak
EK 17 – Pilbara Reverse 1 (10,03 km) pohja-aika: Evans
EK 18 – Bucca (31,90 km) pohja-aika: Paddon

Sunnuntai 19.11.

EK 19 – Wedding Bells 1 (6,44 km) klo 0.08
EK 20 – Pilbara Reverse 2 (10,03 km) klo 2.46
EK 21 – Wedding Bells 2 (6,44 km) klo 4.18 Power Stage

1. ajopäivä (ek:t 01-08) yhteensä: 112,98 km
2. ajopäivä (ek:t 09-16) yhteensä: 140,34 km
3. ajopäivä (ek:t 17-21) yhteensä: 64,84 km

Ek-kilometrejä yhteensä: 318,16 km
Kilpailun kokonaispituus: 947,55 km (ek:t + siirtymäosuudet)

Kaikki ajat Suomen aikoja!

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit