Australian MM-rallin toinen ajopäivä pyörähti käyntiin myöhään perjantai-iltana Suomen aikaa Nambuccan lähes 49-kilometrisellä klassikkoerikoiskokeella. Jari-Matti Latvala oli heti aamusta hyvin hereillä nostaen itsensä toiseksi nopeimman ajan myötä kokonaistilanteessa kolmanneksi.
Australian MM-rallissa yhdeksäs erikoiskoe, lähes 49-kilometrinen Nambucca, avasi toisen ajopäivän ja yksi koko MM-sarjan pisimmistä erikoiskokeesta tarjosi kuljettajille todella kovan haasteen heti aamulla. Kaiken lisäksi olosuhteet olivat sellaiset, että erikoiskokeen alkupäässä satoi vettä, mutta loppupäässä erikoiskoetta tie oli kuiva.
Thierry Neuville aloitti toisen ajopäivän nopeimmalla ajalla ja samalla belgialainen kavensi tallikaverinsa Andreas Mikkelsenin etumatkaa rallin johdossa 4,5 sekunnilla. Nyt kaksikon välinen aikaero on 15,6 sekuntia. Toiseksi nopeimman ajan ajanut Jari-Matti Latvala hävisi Neuvillelle 3,9 sekuntia, mutta kun perjantain jälkeen kolmantena ollut Kris Meeke hävisi Latvalalle peräti 12,6 sekuntia, niin kokonaistilanteessa Latvala nousi kolmanneksi ohi Meeken.
– Hyökkäsin todella isosti tällä erikoiskokeella, ehkä alussa olin liiankin aggressiivinen. Sitten aloin saada rytmistä kiinni. Kun olosuhteet ovat tälläiset, niin mahdollisuuksiin täytyy tarttua, 3,5 sekunnilla Meekea johtava Latvala kommentoi erikoiskokeen maalissa.
Citroen-kuljettajilla meni muutenkin toisen ajopäivän avaus vaisusti, kun Ott Tänak ohitti Craig Breenin ja nousi viidenneksi. Esapekka Lappi ajoi seitsemänneksi nopeimman ajan häviten Neuvillen pohja-ajalle 26 sekuntia.
Seuraava erikoiskoe käynnistyy Suomen aikaa kello 23.56. Toinen ajopäivä Australiassa päättyy lauantai-aamuna yhdeksän aikaan. UrheiluUutiset.com seuraa rallin tapahtumia tiiviisti koko viikonlopun ajan.
Yleiskilpailun tilanne 9/21 ek:n jälkeen
1) Andreas Mikkelsen (Hyundai) 1.24.50,0
2) Thierry Neuville (Hyundai) + 15,6
3) Jari-Matti Latvala (Toyota) + 29,3
4) Kris Meeke (Citroen) + 32,8
5) Ott Tänak (Ford) + 45,3
6) Craig Breen (Citroen) + 1.00,1
7) Hayden Paddon (Hyundai) + 1.01,8
8) Sebastien Ogier (Ford) + 1.04,0
9) Stephane Lefebvre (Citroen) + 2.09,9
10) Elfyn Evans (Ford) + 2.15,0
———-
11) Esapekka Lappi (Toyota) + 3.49,1
12) Kalle Rovanperä (Ford) + 6.08,7 WRC2
Mikkelsenin keskinopeus: 114,5 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Mikkelsen 5, Neuville 4, Tänak 1
Australian MM-rallin aikataulu
Torstai 16.11.
EK 01 – Pilbara 1 (9,71 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 02 – Eastbank 1 (18,92 km) pohja-aika: Mikkelsen
Perjantai 17.11.
EK 03 – Sherwood 1 (26,59 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 04 – Pilbara 2 (9,71 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 05 – Eastbank 2 (18,92 km) pohja-aika: Neuville
EK 06 – Sherwood 2 (26,59 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 07 – Destination NSW 1 (1,27 km) pohja-aika: Tänak, Neuville
EK 08 – Destination NSW 2 (1,27 km) pohja-aika: Neuville
EK 09 – Nambucca (48,89 km) pohja-aika: Neuville
EK 10 – Newry 1 (20,86 km) klo 23.56
Lauantai 18.11.
EK 11 – Raceway (1,37 km) klo 0.44
EK 12 – Welshs Creek (33,49 km) klo 3.22
EK 13 – Argents Hill (12,33 km) klo 4.08
EK 14 – Newry 2 (20,86 km) klo 5.16
EK 15 – Destination NSW 3 (1,27 km) klo 7.54
EK 16 – Destination NSW 4 (1,27 km) klo 8.04
EK 17 – Pilbara Reverse 1 (10,03 km) klo 22.38
EK 18 – Bucca (31,90 km) klo 22.56
Sunnuntai 19.11.
EK 19 – Wedding Bells 1 (6,44 km) klo 0.08
EK 20 – Pilbara Reverse 2 (10,03 km) klo 2.46
EK 21 – Wedding Bells 2 (6,44 km) klo 4.18 Power Stage
1. ajopäivä (ek:t 01-08) yhteensä: 112,98 km
2. ajopäivä (ek:t 09-16) yhteensä: 140,34 km
3. ajopäivä (ek:t 17-21) yhteensä: 64,84 km
Ek-kilometrejä yhteensä: 318,16 km
Kilpailun kokonaispituus: 947,55 km (ek:t + siirtymäosuudet)
Kaikki ajat Suomen aikoja!
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Facebook kommentit