Latvalan kirja saanut hyvän vastaanoton – “Olen positiivisesti yllättynyt”

26.10.2020 / 20:12
Jari-Matti Latvala ja Juho Hänninen voittivat Askolan Granit Rallin Keravalla lauantaina (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Jari-Matti Latvalan urasta kertova kirja on ollut markkinoilla nyt reilut kolme viikkoa.

Riikka Smolander-Slotten kirjoittama ja Otavan kustantama kirja Jari-Matti Latvalan urasta tuli myyntiin lokakuun alkupuolella. Nyt kun kirja on ollut markkinoilla reilut kolme viikkoa, otti Latvala kantaa siihen millaisen vastaanoton kirja on Suomessa saanut.

– Vastaanotto on ollut todella hyvä. Täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt siitä kuinka paljon kirja on saanut huomiota ja kuinka paljon ihmiset ovat lukeneet sitä, Latvala kommentoi UrheiluUutiset Motorsportille.

Kirjan ensimmäiset myyntilukemat kertovat jo nyt, että Latvalan ura kiinnostaa suomalaisia ja kirja myy hyvin. Ja pitää muistaa, että tälläisen kirjan myynnin kannalta edessä ovat vielä lahjaideoiden kannalta kaksi erinomaista sesonkia, marraskuinen isänpäivä, sekä myöhemmin loppuvuodesta joulu.

– Ensimmäinen erä, 4000 kappaletta, meni heti. Sitten on tehty 2000 kappaletta lisää. Ihan viimeisimpiä lukuja en tiedä, Latvala paljasti ensimmäisiä myyntilukuja.

Vaikka urallaan 209 MM-ralliin startannut ja niistä 18 voittanut (67 palkintosijoitusta) 35-vuotias Latvala ei olekaan vielä ajohanskoja naulaan ripustanut ja siten aktiiviuraansa autourheilun parissa lopettanut, niin ajankohta nyt julkaistulle elämänkerralle oli töysäläisen mielestä täysin oikea.

– Kirjan julkaisu sopi hyvin tähän ajankohtaan, kun en ajanut MM-sarjaa tänä vuonna. Tietyllä tavalla yksi jakso urasta ja elämästä päättyi viime vuoden lopulla, niin Otava silloin lähestyi, että tehdäänkö kirja ja sanoin, että ilman muuta tehdään. Nyt oli sopiva sauma siihen, Latvala korostaa.

Latvalan kirjassa asiat käsitellään suorapuheisesti ja kiertelemättä, oli sitten kyseessä kuljettajauran tapahtumat tai yksityiselämään liittyvät asiat. Kuinka vaikeaa oli lähteä avaamaan elämää julkisesti näinkin suoraan ja avoimesti?

– Tietyllä tavalla oli myös terapeuttista tehdä tämä kirja. Tottakai siellä oli asioita, jotka tuntui kipeältä sanoa. Toisaalta sitten kun oli saanut sanottua ne asiat, niin sitten helpotti. Siinä mielessä positiivinen fiilis jäi.

Vaikka Latvalan urasta onkin mediassa kirjoitettu paljon viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, niin siitä huolimatta kirjaan jäi todella paljon sellaisia asioita, joita eivät edes ne rautaisimmat rallifanit aiemmin tienneet. Erityisesti näiden asioiden esiin nostaminen kirjassa on saanut rallin ystäviltä positiivista palautetta.

– Tosi paljon siitä on kiitosta tullut ja oltu yllättyneitä. Palaute on ollut sellaista, että “hienoa, kun olet kertonut asioita”, Latvala paljastaa.

Latvala on yksi rallin MM-sarjan historian menestyneimmistä kuljettajista, vaikka maailmanmestaruus CV:stä puuttuukin. Selvää on, että Latvala on todella suosittu myös ulkomailla ja sosiaalisessa mediassa onkin lokakuussa ollut paljon toiveita faneilta eri puolelta maailmaa, että kirja julkaistaisiin tulevina vuosina myös ulkomailla ja eri kielillä. Ainakin eteläisen naapurimme suuntaan Latvalalla on hyviä uutisia.

– Viroon kirja julkaistaan ensi vuonna, se on varmaa. Yritetään muuallekin, mutta se tietysti riippuu siitä, että meidän pitää saada joku kustannusyhtiö siihen mukaan, joka lähtee viemään sitä eteenpäin, Latvala taustoitti.

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit