Syyskuusta ehti jo muodostua Latvian ja Riian kuukausi rallicrossin MM- ja EM-sarjoissa, mutta tänä vuonna Bikerniekin radalla ei näiden huippusarjojen pisteistä kuitenkaan kilpailtu, ensimmäisen kerran sitten vuoden 2015.
Aina, kun Bikerniekin radalla Riiassa, Latviassa on kilpailtu rallicrossin MM- ja EM-pisteistä, on tunnelma rata-alueella ollut huikea ja etenkin isäntämaan omat kuljettajat ovat nousseet kotiyleisönsä edessä supertähtien asemaan. On laji sitten mikä tahansa, niin jokaisen autourheilijan yksi suurimmista unelmista on tottakai voittaa kovatasoinen kansainvälinen kilpailu kotimaassaan ja kaksi vuotta sitten latvialainen Janis Baumanis, 31, ylsi tähän unelmaan.
– Ajoin finaalissa kaikki kuusi kierrosta hymy kasvoillani! Nautin jokaisesta hetkestä, Baumanis hehkutti voitetun finaalin jälkeen syyskuussa 2021.
Nuo sanat kertovat paljon ja osoittavat hyvin sen, miten tärkeää kotikilpailussa menestyminen Baumanikselle oli.
– Latvian kansallishymnin kuuntelu palkintopallilla oli tunteikas hetki. Siinä kyyneleet tulivat silmiini, liettualaisen ES Motorsport -tiimin Skoda Fabialla kilpaillut Baumanis myönsi.
Baumanis oli alkuerien kokonaispisteissä ykkönen, napattuaan neljästä alkuerävaiheesta tulosrivin 2-6-1-2 ja kun semifinaalilähdöstä ja finaalista tuli voitot, saalisti latvialaiskuljettaja kahden päivän urakoinnistaan täyden pistepotin, 30 pistettä. EM-sarjan RX1-luokan pisteissä Baumanis nousi voiton myötä yhdeksänneltä sijalta neljänneksi ja kun kauden viimeinen osakilpailu Belgiassa toi kolmannen sijan, päätti Baumanis kautensa lopulta EM-pronssiin.
– Teimme paljon töitä starttien kanssa ennen kilpailuviikonloppua ja se todellakin kannatti. Lauantai sujui varsin hyvin ja illalla kävimme paljon keskustelua tiimin insinöörien kanssa siitä, kuinka voisimme vielä parantaa sunnuntaina. En löydä sanoja kuvailemaan sitä mitä tämä voitto minulle merkitsee. Kauden alku oli meille vaikea, joten tulla kotikilpailuuni ja voittaa semifinaali, sekä finaali ja saavuttaa maksimipisteet. Se tuntuu mahtavalta, Baumanis iloitsi.
Finaalissa Baumaniksen voittomarginaaliksi kirjattiin 0,604 sekuntia, toiseksi sijoittuneeseen Fabien Pailleriin nähden.
– Bikerniekin rata on erittäin tekninen, joka vaatii kuljettajalta paljon ja ennen kaikkea tarkkuutta. Rata on yksi sarjan vaikeimmista, varsinkin minulle, koska minun juureni ovat autokrossin, eikä kartingin puolella. Voittaminen tällä radalla kotiyleisön edessä merkitsee minulle todella paljon, Baumanis kuvaili.
Janis Baumanis lennätti kotiradallaan Skodan voittoon kaksi vuotta sitten (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).
“Kamerat kuvaavat sinua koko ajan”
Baumanis kilpaili EM-sarjan Super1600-luokassa suomalaisen SET Promotion -tiimin väreissä vuosina 2014 ja 2015. Ensimmäinen kausi toi EM-pronssia, kun taas toinen kausi päättyi Euroopan mestaruuteen. Vuonna 2019 MM-sarjan RX1-luokan loppupisteissä kuudenneksi sijoittunut Baumanis teki kaksi vuotta sitten paluun Supercar-auton rattiin lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Viime ja tänä vuonna Baumanis sijoittui EM-sarjan pääluokan loppupisteissä toiseksi.
Kaksi vuotta sitten Baumaniksen nousu EM-pronsille käynnistyi kotikilpailun voitosta, sillä kauden avaus Ruotsin Höljesissä oli mennyt pahasti penkin alle. Ensimmäisessä alkuerässä Skodasta hajosi jousitus, toisessa alkuerässä Baumanis otti varaslähdön, kolmannessa alkuerässä johtopaikka suli rengasrikkoon ja neljännessä alkuerässä startin jälkeen Baumanis kolaroi, ajautui ulos radalta ja sai viiden sekunnin aikarangaistuksen. Loppusijoitus oli 20.
Ranskan Loheacissa ensimmäinen alkuerä näytti noudattavan Ruotsin osakilpailun kaavaa, kun sijoitus oli vasta 18. Baumanis ei kuitenkaan lannistunut, vaan taisteli kolmesta seuraavasta alkuerästä sijoitukset 1-7-5 ja kokonaispisteissä sijoitus oli viides. Semifinaalissa Baumanis ajoi kolmanneksi ja finaalista oli tulossa sama sijoitus, mutta auton tekniikkamurheet puoli kierrosta ennen maalia pudottivat sijoituksen viidenneksi.
Rallicrossin MM- ja EM-sarjoja on ajettu Latviassa vuodesta 2016 lähtien. Historian ensimmäisessä Latvian MM-rallicrossissa Baumanis ajoi kahdeksanneksi ja Nitisin sijoitus oli 11. Vuonna 2017 Baumanis eteni finaaliin asti, sijoittuen viidenneksi, kun taas Nitiss jätettiin jälleen sijalle 11. Vuosina 2018 ja 2019 latvialaiset eivät mahtuneet kotikilpailussaan kärkikymmenikköön. Sama koettiin ensimmäisenä koronavuonna 2020, kun Latviassa ajettiin kaksi osakilpailua.
Kaksi vuotta sitten Latvian MM-rallicrossissa ei latvialaiskuljettajia radalla nähty, kun toisena vuonna peräkkäin Bikerniekissä ohjelmassa oli kaksi osakilpailua. Nitiss toimi tv-kommentaattorin töissä, Baumaniksen kilpaillessa EM-sarjassa. EM-sarjan puolella ensimmäinen latvialaiskuljettaja RX1-luokassa kotikilpailussaan oli vuonna 2018 voittoon ajanut ja voiton myötä Euroopan mestaruuden varmistanut Nitiss.
Vuonna 2020 EM-sarjan RX1-luokassa ajettiin vain kaksi osakilpailua ja niistä toinen, kauden finaali, Latviassa. Mukana ei kuitenkaan ollut yhtään latvialaiskuljettajaa. Kaksi vuotta sitten latvialaisyleisö pääsikin sitten todistamaan kansainvälisten rallicross-arvosarjojen toista latvialaista osakilpailuvoittajaa, kun Baumanis taituroi EM-sarjan RX1-luokan voittoon.
– Fanien tuki oli uskomatonta, mutta samaan aikaan paineet olivat valtavat, koska he toistivat minulle jatkuvasti sitä samaa, että he odottavat näkevänsä minut palkintopallin korkeimmalla korokkeella. Kotikilpailussa on aina kovemmat paineet myös siksi, että kamerat kuvaavat sinua koko ajan. Aiemmin en oikein osannut käsitellä sitä, mutta nyt pystyin keskittymään täysillä ajamiseeni ja kaiken datan analysointiin varikolla, Baumanis taustoitti.
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
YouTube-video: Rallicrossin MM-sarja
Facebook kommentit