Ville Pynnösen hyvin sujunut kilpailu Latvian EM-rallissa elokuussa päättyi rajuun ulosajoon ja sen seurauksena pitkään sairauslomaan.
Vuosina 2018 ja 2019 Suomen MM-ralliin osallistunut Ville Pynnönen, 23, lähti hakemaan ensikokemuksiaan ulkomailla kilpailemisesta, kun jyväskyläläinen osallistui elokuussa Latvian EM-ralliin, Liepaja Ralliin, Skoda Fabia R5 -autolla. Pynnönen yhdessä kartanlukijansa Kari Kalion kanssa taistelivat tiukasti sijoituksesta yleiskilpailun kärkikymmenikössä, kunnes raju ulosajo toiseksi viimeisellä erikoiskokeella johti keskeytykseen.
– Kovavauhtinen oikea alas, jonka tiesin hankalaksi. Mutkaan tultaessa kävi nopeasti selväksi, että nyt oli vauhtia kymppi liikaa renkaiden kulumiseen nähden. Perä iski vastapenkkaan ja sen jälkeen pyörittiin vauhdikkaasti kohti vasemmalla puolella tietä sijainnutta lampea, onneksi kuitenkaan sinne päätymättä, Pynnönen kommentoi tapahtunutta tiedotteessaan.
Vauhtia ulosajohetkellä oli noin 135 km/h ja Skoda pyöri lepikon puolella ympäri viisi ja puoli kertaa. Pynnönen valitteli tuoreeltaan rytäkän jälkeen niskansa jäykkyyttä, mutta näytti siltä, että vakavimmilta vammoilta oli hurjasta tilanteesta huolimatta vältytty. Totuus kuitenkin oli toinen, Pynnönen kun Suomeen saapuessaan kävi jatkotutkimuksissa, ja tuloksena oli alustavasti puolen vuoden mittainen kontaktikielto.
– Kaulavaltimon seinämässä havaittiin repeämä ja minulle määrättiin verenohennuslääkettä hyytymien ja veritulppariskin pienentämiseksi, ne kun voisivat johtaa aivoinfarktiin. Kudos paranee kyllä ajan myötä ja puolen vuoden päästä kuvataan ja tutkitaan mies uudestaan, että jatketaanko sitten vielä lääkitystä ja kontaktikieltoa, Pynnönen taustoittaa.
Skoda kärsi pahoja vaurioita Ville Pynnösen rajussa ulosajossa Latvian EM-rallissa elokuussa (Kuva: Pynnönen Racing).
Vauhtia ulosajon hetkellä oli noin 135 km/h ja Skoda pyöri lepikossa ympäri viisi ja puoli kertaa (Kuva: Pynnönen Racing).
“Suuret kiitokset Keski-Suomen keskussairaalalle”
Pynnösen osalta kuluva vuosi on siis ajohommien osalta ohi ja väliin jäävät myös tulevan vuoden talvikauden kilpailut. Sanomattakin on kuitenkin selvää, että terveys on aina se tärkein asia ja nuori mies Pynnönen kun on, niin kilpailuja ehtii vielä ajamaan paljon, kunhan toipuminen on viety kunnialla maaliin asti.
– Haluan esittää suuret kiitokset Keski-Suomen keskussairaalalle, että minut tutkittiin hyvin ja tarkasti. Mitään oireita minulla ei ollut lievän aivotärähdyksen lisäksi, joten tarkalla tutkinnalla saatoin välttyä pahemmilta seurauksilta. Rakkaat harrastukset ralli ja jalkapallo ovat nyt ainakin toistaiseksi kieltolistalla, Pynnönen korosti.
Pynnönen oli rallin SM-sarjassa SM1-luokan pisteissä talvikauden jälkeen sijalla 11. Ennen Latvian EM-rallia Pynnönen haki kilpailutuntumaa pitkän tauon jälkeen Kokkola 400 Juhlarallista, missä käytössä oli ensimmäistä kertaa kilpailuolosuhteissa myös verbaalinen nuottikieli, aiemmin Pynnönen kun oli luottanut numeraaliseen nuottikieleen.
Latvian EM-rallissa Pynnönen taisteli tiukasti sijoituksesta yleiskilpailun kärkikymmenikköön. Ennen kahta viimeistä erikoiskoetta, yhteispituudeltaan reilut 24 kilometriä, ero sijalla kymmenen olleeseen Raul Jeetsiin oli vain 2,7 sekuntia, mutta tuo kaksintaistelu jäi lopulta näkemättä maaliin asti, Pynnösen ulosajosta ja keskeytyksestä johtuen. Alapuolella kaksi videota ulosajosta, kuvattuna auton ulkopuolelta, sekä on-board-video (kohdasta 2.25 eteenpäin).
Tämän päivän karuselli. Sentään ei tarvinnut uida. Miehistö kunnossa.
????Went off SS9, crew OK.#ralli #rally #RallyLiepaja @LVRally @FIAERC pic.twitter.com/drkld9Q5af
— Ville Pynnönen (@Pynski) August 16, 2020
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
YouTube-video: Pynnönen Racing
Ville Pynnösen kommentit: Tiedote
Facebook kommentit