Emil Lindholm yhdessä kartanlukijansa Mikael Korhosen kanssa kilpailee tänä viikonloppuna Italian rallisarjan kauden avausosakilpailussa, Rally del Cioccossa.
Emil Lindholmin, 22, tiivistahtinen kilpailukausi jatkuu tänä viikonloppuna Italiassa, missä espoolainen osallistuu Italian rallisarjan kauden avausosakilpailuun. Pohjois-Italiassa, Castelnuovo di Garfagnanan kunnan ympäristössä ajettava asfalttiralli kantaa komeaa nimeä Rally del Ciocco e Valle del Serchio ja kahden päivän aikana ajettavat 15 erikoiskoetta ovat yhteispituudeltaan hieman alle 154 kilometriä.
Kilpailu tosin ajetaan suurimmaksi osaksi lauantaina, sillä perjantain ohjelmassa on vain yksi lyhyt illalla ajettava erikoiskoe. Mukaan on ilmoittautunut yhteensä 64 kilpailijaparia ja R5-luokan ralliautoja lähtöviivalle asettuu 16 kappaletta. Lindholmin lisäksi ei-italialaisista-osallistujista mukana nähdään myös rallin MM-sarjasta tuttu Craig Breen, irlantilainen on mukana Skoda Fabia R5 -autolla.
Lindholm kilpailee Italiassa urallaan nyt kuudennen kerran ja neljättä kertaa R5-luokan kalustolla. Ja aivan kuten kolmella aiemmallakin kerralla, niin myös nyt Lindholm hyppää “saapasmaassa” Hyundain rattiin. Paras sijoitus Italian kilpailuista Lindholmilla on viime syksyn Adriatico Rallin viides sija, missä ulosajo pudotti nuorukaisen lopulta ulos kärkikolmikosta ja palkintosijoilta.
Vuosi sitten Lindholm kilpaili tässä samaisessa kilpailussa italialaisen La Superba -tiimin etuvetoisella Renault Clio RS R3T -autolla sijoittuen R3T-luokassa toiseksi. Tänä vuonna Lindholm siis taistelee yleiskilpailun kärkisijoituksista R5-luokan kalustolla, mutta tiimi on edelleen La Superba. Alkukauden Lindholm on kilpaillut Volkswagen Polo GTI R5 -autolla voittaen SM1-luokan Rovaniemen ja Joensuun SM-ralleissa, sekä sijoittuen Ruotsin MM-rallissa WRC2-luokassa toiseksi.
Viime vuonna Italian rallimestaruuden jo 11. kerran urallaan voittanut ja Rally del Cioccon kahdeksannen kerran voittanut Paolo Andreucci ei tämänvuotiseen kilpailuun osallistu, mutta muuten mukana nähdään Italian kansallisen ralliosaamisen kärkikaarti. Ennakkosuosikiksi nostamme kokeneen Giandomenico Basson, 45, viime ja toissa kauden TER-sarjan mestarin, joka viime vuonna sijoittui asfaltilla ajetussa Italian EM-rallissa yleiskilpailussa toiseksi.
Basso on juhlinut urallaan kahden TER-mestaruuden lisäksi myös rallin Euroopan mestaruutta, sekä Italian rallimestaruutta molempia kahteen kertaan, sekä kertaalleen IRC-sarjan mestaruutta. Rally del Cioccon yleiskilpailun hän on voittanut kolmesti, edellisen kerran vuonna 2014, ja noussut tässä kilpailussa palkintopallille yhteensä neljä kertaa. Basso starttaa kilpailuun Skoda Fabia R5 -autolla.
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit