Emil Lindholm yhdessä kartanlukijansa Reeta Hämäläisen kanssa on voittanut Seinäjoella ajetun rallin SM-sarjan kauden neljännen osakilpailun.
Emil Lindholm oli Seinäjoen SM-rallissa, Pohjanmaa Rallissa, perjantaina ajettujen kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen yleiskilpailussa ja SM1-luokassa vasta sijalla viisi, eron ollessa kärkeen 8,4 sekuntia. Lauantain kuudella erikoiskokeella Lindholm intoutui kuitenkin hurjaan iskuun, espoolainen ajoi neljä pohja-aikaa, ja vei jännittävän sekuntitaistelun nimiinsä lopulta 5,3 sekunnin voittomarginaalilla.
– Voin sanoa, että kun tänne lähdettiin, niin viimeinen asia mitä luulin on, että ajetaan voitosta. Ajattelin, että jos ollaan viiden parhaan joukossa, niin olen onnellinen, Lindholm naurahti viimeisen erikoiskokeen maalissa.
24-vuotiaalle Lindholmille nyt ajettu kilpailu oli rallin SM-sarjassa uran 31. Yleiskilpailun voittoja Lindholmin CV:stä löytyy SM-sarjan osalta viisi ja SM1-luokasta kuusi kappaletta. Nyt tullut voitto oli siinä mielessä historiallinen, että koskaan aiemmin ei rallin SM-sarjassa ole voittoon ajettu intialaisen rengasvalmistajan MRF:n renkailla. Lindholm kilpailee MRF:n testikuljettajana nyt toista kauttaan ja ensimmäistä kautta SM-sarjassa.
Voitto oli ensimmäinen myös Lindholmin kartanlukijana toimivalle Reeta Hämäläiselle, joka edellisessä SM-rallissa Turussa toukokuussa saavutti uransa ensimmäisen palkintosijoituksen SM-sarjassa. Lindholmin ja Hämäläisen yhteistyö käynnistyi toukokuussa ajetulla Portugalin MM-rallilla.
– Kiitos Reetalle! Tämä on meidän neljäs ralli yhdessä. Ihan huikeaa, että tämä yhteistyö on jo nyt näin hyvää kuin se on. On ilo ajaa rallia, Lindholm hehkutti.
Voiton myötä Lindholm selätti myös Pohjanmaan kirouksensa. Vuoden 2018 kilpailussa heti avauserikoiskokeella tuli rengasrikko ja maalissa sijoitus oli kuudes. 2019 Lindholm oli kiinni kakkossijassa, mutta auton teknikkamurheet viimeisellä erikoiskokeella pudottivat sijoituksen kuudenneksi. Viime vuonna Lindholmin kilpailu Seinäjoella päättyi keskeytykseen rajun ulosajon myötä.
Mikko Heikkilä ajoi Seinäjoella toiseksi ja nousi sen myötä SM1-luokan pisteissä toiseksi (Kuva: RPF).
“Yksi huono pätkä, se meni sitten siihen”
Ja kun kyseessä on Lindholm ja legendaarinen Pohjanmaa Ralli, ei voi olla nostamatta esiin myös sitä faktaa, että Emilin isä Sebastian Lindholm ajoi Pohjanmaa Rallin voittoon 28 vuotta sitten. Aivan kuten nyt päättyneessä kilpailussa, niin myös vuoden 1993 kilpailussa Seinäjoella yleiskilpailun voitosta käytiin äärimmäisen tiukka kamppailu. Sebastian Lindholmin voitto toiseksi ajaneesta Marcus Grönholmista irtosi lopulta kolmen sekunnin turvin.
Toiseksi sijoittunut Mikko Heikkilä jatkoi vahvaa putkeaan SM-sarjassa, kun kahden peräkkäisen voiton jatkoksi tuli nyt toinen sija.
– Ihan ok, mutta harmittaa, kun ei voitettu. Mielenkiintoinen loppukausi tulee, Heikkilä korosti.
Kolmena edellisenä vuonna Pohjanmaa Rallissa SM1-luokan voittanut Asunmaa ajoi nyt kolmanneksi. Perjantain jälkeen kilpailua johtanut alavutelainen harmitteli lauantain toisen erikoiskokeen tapahtumia, jotka maksoivat hallitsevalta Suomen mestarilta mitä suuremmalla todennäköisyydellä voiton.
– Heinät tukki jäähdyttäjän, lämmöt nousi ja jäätiin sen takia 26-27 sekuntia. Mitä lie jäätiin voitosta, parikymmentä sekuntia? Oltiin nopeita, mutta yksi huono pätkä, niin se meni sitten siihen. Turussa oltiin soralla nopeimpia ja oltiin tänään soralla nopeita. Ei vaan ole (tulosten valossa) mennyt niin kuin olisi pitänyt mennä. Kahdessa viimeisessä osakilpailussa on pakko voittaa, Asunmaa pohti jo tulevaa.
Aleksi Röyhkiö ajoi toisessa SM-rallissa peräkkäin neljänneksi.
– Vaiherikas kilpailu. Hyviä pätkäaikoja tuli, ihan ok. On tuossa vielä paljon parannettavaa, mutta pitää muistaa kuitenkin paljonko on vasta kilometrejä takana tällä autolla. Voitosta pystytään varmasti ajamaan vielä tänä vuonna, kovaa itseluottamusta uhkuva ylöjärveläinen vakuutti.
Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Lahdessa 13.-14. elokuuta. SM1-luokan pisteissä tilanne on äärimmäisen tasainen, kun kärkikolmikko, Asunmaa, Heikkilä ja Lindholm, mahtuu kahden pisteen sisään. Seinäjoella pettymyksen kokenut Juha Salo putosi neljänneksi, eron ollessa kärkeen 19 pistettä.
Yleiskilpailun lopputulokset
1) Emil Lindholm-Reeta Hämäläinen (Skoda) 1.00.31,3
2) Mikko Heikkilä-Topi Luhtinen (Skoda) + 5,3
3) Teemu Asunmaa-Marko Salminen (Skoda) + 17,4
4) Aleksi Röyhkiö-Ville Mannisenmäki (Skoda) + 24,7
5) Jukka Ketomäki-Kari Kuivinen (Skoda) + 1.39,5
6) Kalle Markkanen-Kristian Temonen (Skoda) + 1.43,8
7) Jari Liiten-Mikael Kjellgren SWE/SWE (Skoda) + 2.06,9
8) Ville Pynnönen-Kari Kallio (Skoda) + 2.27,3
9) Jari Kihlman-Jaakko Jäntti (Skoda) + 2.35,9
10) Ville Hautamäki-Mika Juntunen (Mitsubishi) + 2.52,2 SM2
Lindholmin keskinopeus: 120,7 km/h
Pohja-ajat: Lindholm 4, Asunmaa 2, Heikkilä 1, Röyhkiö 1
SM1-luokan pistetilanne 4/6 osakilpailua
1) Teemu Asunmaa (AlavUA) 74
2) Mikko Heikkilä (MäntsMK) 72
3) Emil Lindholm (NHD) 72
4) Juha Salo (KaUA) 55
5) Aleksi Röyhkiö (PR-Rac) 43
6) Riku Tahko (PoSUA) 36
7) Juuso Metsälä (KeurUA) 25
8) Niclas Grönholm (EMSC) 11
9) Ari-Pekka Koivisto (YUA) 10
10) Tuomas Skantz (PihtUA) 9
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit