Loeb kahden vuoden sopimuksella Hyundaille – Sordo jatkaa, Paddon ei

14.12.2018 / 10:18
Sebastien Loeb ja Daniel Elena (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjassa tänä vuonna autonvalmistajien loppupisteissä Toyotan jälkeen toiseksi sijoittunut Hyundai vahvisti torstaina sen kuljettajakokoonpanon kaudelle 2019.

Rallin MM-sarjan kaikkien aikojen menestynein kuljettaja, yhdeksänkertainen maailmanmestari ja 79-kertainen osakilpailuvoittaja Sebastien Loeb, 44, siirtyy Hyundain vahvuuteen kaksivuotisella sopimuksella. Koko ammattilaisuransa, parinkymmenen vuoden ajan, PSA-konsernia (Citroen, Peugeot) edustanut Loeb ajaa kaudella 2019 kuusi MM-rallia, joista ensimmäisenä Monte Carlon legendaarisen kauden avausosakilpailun tammikuun viimeisenä viikonloppuna.

– Voitto Espanjan MM-rallissa tänä vuonna sai minut jälleen haluamaan kilpailla rallin MM-sarjan huipulla ja liittyminen Hyundain talliin antaa minulle uuden mahdollisuuden, enkä malta odottaa sitä, että pääsemme tositoimiin, Loeb hehkuttaa Hyundain tiedotteessa.

Loeb ja kartanlukija Daniel Elena osallistuivat tänä vuonna Citroenilla kolmeen MM-ralliin ja tuo projekti päättyi siis voittoon Espanjassa lokakuussa.

– Olen vaikuttunut siitä tavasta millä Hyundai-talli lähestyi meitä ja heidän päättäväisyydestään menestyä. He taistelivat maailmanmestarudesta tänä vuonna ja minulla on tunne, että pystyn auttamaan heitä paljon, yhdessä Thierryn (Neuville), Andreaksen (Mikkelsen) ja Danin (Sordo) kanssa. Hyundain auto on todistetusti voittaja-auto ja tunnen pystyväni olemaan edelleen mukana kärkitaistelussa, joten kaudesta 2019 tulee varmasti jännittävä, Loeb uskoo.

Hyundain kuljettajista Thierry Neuville, 30, sekä Andreas Mikkelsen, 29, ajavat täyden MM-sarjan eli kaikki 14 osakilpailua. Yksivuotisen jatkosopimuksen solminut Dani Sordo, 35, nähdään Hyundain ratissa puolestaan kahdeksassa MM-rallissa tulevalla kaudella. Sordo on edustanut Hyundaita MM-sarjassa sen ensimmäisestä kaudesta 2014 lähtien ja espanjalainen on saavuttanut Hyundailla ajamistaan 49 MM-rallista kahdeksan palkintosijoitusta (ei voittoja).

– Tiimistä on tullut erityinen minulle ja olen kiitollinen saadessani jatkaa osana sen kokoonpanoa. Vuosien varrelta on kertynyt paljon hyviä muistoja ja yhdessä Carloksen (kartanlukija Del Barrio) kanssa totesimme kuluneen kauden olleen yksi parhaistamme. Kun asiat natsaavat, voimme olla hyvin kilpailukykyisiä, Loebin tallikaverina Citroenilla vuosina 2007-2010 MM-sarjassa kilpaillut Sordo vakuuttaa.

Vuonna 2014 käynnistyneen Hyundain nykyisen WRC-ohjelman kolme viimeisintä kautta ovat tuoneet tallille kolme autonvalmistajien MM-hopeaa, sekä kolme kuljettajien MM-hopeaa. On selvää, että isoja satsauksia MM-sarjaan tekevä autoteollisuuden korealaisjättiläinen ei halua enää ensi kaudella olla muuta kuin mestari. Tässä tavoitteessa Loebin kaltaisen kuljettajan saaminen tallin vahvuuteen on iso asia.

– Sebastienin sopimus on äärimmäisen tärkeä Hyundai Motorsportille ja olemme iloisia siitä, että hän sitoutui ajamaan kanssamme kaksi vuotta. Sopimuksemme hänen tasoisen kuljettajan kanssa osoittaa myös sen, että olemme houkutteleva talli sarjassa. Tavoitteemme on voittaa maailmanmestaruus ja siihen todella uskon tällä kunnianhimoamme kuvastavalla kokoonpanolla, Hyundain tallipäällikkö Michel Nandan sanoo.

Tiedotteessaan Hyundai ilmoitti käyvänsä vielä neuvotteluja Hayden Paddonin, 31, kanssa. Paddon on edustanut Hyundaita viiden kauden ajan sijoittuen kaudella 2016 MM-pisteissä neljänneksi. Tänä vuonna seitsemän MM-rallia ajanut ja niistä kaksi palkintosijoitusta saavuttanut Paddon kuitenkin ilmoitti myöhemmin sosiaalisessa mediassa, että hän ei hyväksynyt Hyundain esittämää tarjousta, joten uusiseelantilaisen taival tallissa tuli päätökseensä.

Rallin MM-sarjan kauden avausosakilpailu Ranskan Alpeilla käynnistyy torstaina 24. tammikuuta.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit