Loebilta tyylikäs kokeneen kuljettajan teko – Latvala olisi voinut joutua kärsijäksi

31.5.2019 / 14:56
Sebastien Loebin Portugalin MM-rallista tuli iso pettymys (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Sebastien Loebin osalta menestyshaaveet Portugalin MM-rallissa menivät jo kolmannella erikoiskokeella Hyundain tekniikkamurheiden myötä.

Sebastien Loebin kilpailun alku noudatteli samoja askelmerkkejä kuin edellisessä MM-rallissa Chilessä, missä nyt Portugalin MM-rallin tavoin ranskalainen rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari oli kahden erikoiskokeen jälkeen jäänyt kärjestä jo paljon, tällä kertaa reilut 21 sekuntia. Sijoitus ennen kolmatta erikoiskoetta oli vasta yhdeksäs.

Loebin haaveet Chilen MM-rallin tyylisestä noususta kolmen joukkoon kariutuivat kuitenkin kolmannella erikoiskokeella, kun Hyundaihin iski tekninen vika. Loeb selviytyi maaliin, mutta eroa kärkeen kertyi lähes 16 minuuttia ja näistä asetelmista on enää turha haaveilla kärkipään sijoituksista tässä kilpailussa.

Rallissa on usein nähty, niin myös tällä kaudella, tilanteita missä autonsa ulos ajanut tai auton tekniikkamurheista kärsinyt kuljettaja on jäänyt hidastelemaan takana tulleen kuljettajan eteen aiheuttaen tälle turhaa aikatappiota. Viimeisin tälläinen tilanne nähtiin Chilessä, missä Jari-Matti Latvala jäi tallikaverinsa Kris Meeken taakse, eikä päässyt tästä heti ohi.

Nyt Portugalin MM-rallissa kärkisijoituksista taisteleva Latvala oli lähellä joutua samanlaisen kohtalon uhriksi Loebin takana, mutta ranskalainen kokenut mestari teki jotain sellaista mistä moni saisi ottaa mallia. Koska Portugalin erikoiskokeilla pölyongelmat ovat olleet yksi perjantain puheenaiheista, parkkeerasi Loeb jo hyvissä ajoin autonsa tien sivuun ja odotti niin kauan, että Latvala oli hänet ohittanut, ennen kuin jatkoi matkaansa hitaasti liikkuvalla autolla.

Lue myös! Toyotat kolmoisjohdossa Portugalissa – Rovanperä hurjassa vauhdissa (31.5.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit