Loebin Meksikon loisteessa erityisesti tämä suoritus ihastutti – “Niin tyypillistä Loebia”

16.3.2018 / 12:55
Sebastien Loeb teki paluun MM-sarjaan Meksikossa (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin yhdeksänkertaisen maailmanmestarin Sebastien Loebin suoritus paluukilpailussaan Meksikon MM-rallissa viime viikonloppuna on kerännyt runsaasti kehuja osakseen. Eikä turhaan, sillä ranskalaisen suoritus oli vähintäänkin maaginen.

Meksikon MM-rallin jälkeen Sebastien Loebin luottokartturi, jo vuodesta 1998 lähtien nuotteja Loebille lukenut Daniel Elena, nosti Citroenin tiedotteessa esiin yhden Loebin suorituksen, joka kuvastaa hyvin sitä millaisesta rattitaiturista oikein on kyse. Loeb oli osallistunut Meksikon MM-ralliin edellisen kerran kuusi vuotta sitten ja tämänvuotisen kilpailun yksi Loebille uusista, ennen ajamattomista erikoiskokeista, oli El Chocolate.

Reilut 31 kilometriä pitkä El Chocolate ajettiin ensimmäisen kerran perjantai-aamuna ja päivän toisena erikoiskokeena. Hyundain Dani Sordo tykitti erikoiskokeelle hurjan pohja-ajan lyöden neljänneksi sijoittuneen Loebin peräti 14,6 sekunnilla. Huoltotauon jälkeen ajettiin yksi erikoiskoe ennen El Chocolaten toista ajokertaa. Sordo oli jälleen hyvässä vauhdissa ajaen toiseksi nopeimman ajan, mutta yksi kuljettaja olikin sitten täysin omaa luokkaansa. Sebastien Loeb.

– Yksinkertaista ja niin tyypillistä Loebia! Hän analysoi ensimmäisen ajosuorituksensa ne kohdat joissa koki, että pystyy parantamaan toisella ajokerralla. Hän ei todellakaan tee virhettä samassa kohtaa kahta kertaa, Elena kuvailee kuljettajaansa Citroenin tiedotteessa.

Loebin aika El Chocolaten toisella ajokerralla oli viisi sekuntia Sordon aikaa nopeampi, mutta se merkittävin fakta tulee kuitenkin tässä: Loeb paransi toisella ajokerralla omaa ensimmäisen ajokertansa suoritusta 26 sekuntia eli lähes sekunnin per kilometri! Huikean pohja-ajan myötä Loeb nousi kokonaistilanteessa neljänneltä sijalta toiseksi ja kyseessä oli Loebin ensimmäinen ek-pohja-aika rallin MM-sarjassa sitten Monte Carlon ja vuoden 2015.

– Se on faktaa, että Sordo, joka oli ensimmäisellä ajokerralla ollut nopein, erityisesti pisti “Sebin” miettimään tilannetta, koska Sordolla on myös tarkka ajotyyli syheröisellä ja teknisellä osuudella erikoiskoetta. Sitten Loeb meni ja ajoi sen erikoiskokeen Loebin tyyliin, toisin sanoen puhtaasti niissä kohdissa missä hän oli yrittänyt aamulla liikaa, Elena kertaa.

Yhteensä Loeb ajoi Meksikon MM-rallissa kolme pohja-aikaa. Kaikkien aikojen tilastossa Loeb tottakai on ylivoimainen kärkinimi ja täysin omalla sataluvullaan, kuten alapuolella olevasta tilastosta voi huomata.

– Rehellisesti sanoen en yllättynyt tänä viikonloppuna oikeastaan mistään. Tiesin aina, että olisi mahdollista tehdä tälläinen paluu MM-sarjaan. Tiedän mihin hän pystyy. Luulen, että hänestä on tullut vieläkin parempi sen jälkeen, kun hän vetäytyi rallin MM-sarjasta. WTCC antoi hänelle paljon, aivan kuten myös erämaarallit ja rallicross, jotka auttoivat häntä parantamaan entisestään refleksejä, Elena korostaa.

Rallin MM-sarja jatkuu seuraavaksi Korsikan osakilpailulla, joka ajetaan 6.-8. huhtikuuta ja mukana nähdään myös neljä kertaa urallaan kyseisen rallin voittanut Loeb.

Erikoiskokeiden voitot rallin MM-sarjassa

Sebastien Loeb 909
Markku Alen 821
Carlos Sainz 756
Juha Kankkunen 700
Hannu Mikkola 654

———-

Sebastien Ogier 510
Jari-Matti Latvala 494
Dani Sordo 173
Thierry Neuville 145
Ott Tänak 95
Andreas Mikkelsen 82
Kris Meeke 73
Mads Östberg 59
Hayden Paddon 34
Elfyn Evans 32
Esapekka Lappi 18
Craig Breen 7
Teemu Suninen 5

 

Puulan Aurinkoranta

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit