Lopettaako Ekström tiiminsä toiminnan ja mikä on Heikkisen tulevaisuus? – “Se voi olla peliä Audin suuntaan”

19.9.2017 / 19:39
Epäonnen soturit juuri ennen semifinaalia, Toomas Heikkinen ja Petter Solberg (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Vuonna 2016 rallicrossin maailmanmestaruuden voittaneet Mattias Ekström, sekä hänen omistamansa talli EKS RX ovat olleet tulevaisuuden osalta koko alkusyksyn ajan erilaisten huhujen kohteena. Latvian MM-osakilpailussa viime viikonloppuna hyvässä vauhdissa olleen Toomas Heikkisen manageri Atte Varsta avasi sekä Ekströmin tallin, että Heikkisen tämän hetkistä tilannetta UrheiluUutiset.comin haastattelussa.

Viime vuonna maailmanmestaruuden niin kuljettajien, kuin tallienkin MM-sarjassa saavuttanut Mattias Ekström on pyörittänyt omaa talliaan rallicrossin MM-sarjassa aina sen ensimmäisestä kaudesta 2014 lähtien. Kuluva kausi lähti EKS RX -tallilta erinomaisesti käyntiin, kun Ekström ajoi kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa voitot. Sen jälkeen ykkössijat ovat kuitenkin kiertäneet, eikä pelkästään Ekströmin tallia, vaan muitakin – lukuun ottamatta PSRX Volkswagen Sweden -tallia, joka on jo varmistanut tämän kauden tallien ja kuljettajien mestaruudet, kun ajamatta on vielä kaksi osakilpailua.

Ennen Latvian osakilpailua ajetun Ranskan Loheacin kisaviikonlopun aikaan maailmalle levisi tieto, jonka mukaan Ekström olisi pistämässä tallinsa autot myyntiin ja lopettamassa tallin toiminnan. Ekströmin tallissa toista kauttaan ajavan Toomas “Topi” Heikkisen managerin Atte Varstan mukaan kyseessä saattaa olla myös viesti Audin johdon suuntaan. Rahallista tukea tarvitaan lisää, jotta Volkswagenin voittokulku olisi mahdollista pysäyttää.

– Mattias on ilmoittanut henkilöstölleen, että hän lopettaa. Mutta toisaalta kalusto, autot ja henkilökunta ovat valmiina, niin se voi olla myös peliä Audin suuntaan. He (Ekström) haluavat, että Audi sijoittaisi enemmän rahaa. Ymmärrän hyvin tilanteen Matiaksen näkökulmasta, hän on kuitenkin pistänyt aika monta miljoonaa tähän projektiin, Varsta taustoittaa.

Volkswagenin tehtaan tuella toimiva PSRX Volkswagen Sweden -talli on dominoinut tällä kaudella rallicrossin MM-sarjaa, se on jo varmistanut tallien mestaruuden, sekä lisäksi tallin kuljettajista Johan Kristoffersson varmisti kuljettajien maailmanmestaruuden jo kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa viime sunnuntaina Latviassa. Ekström taistelee loppukauden kisoissa MM-hopeasta ja sama tilanne on myös EKS RX:llä tallien MM-sarjassa. Latvian jälkeen EKS RX on kolmantena, 43 pistettä toisena olevaa Team Peugeot Hansenia perässä.

“Sitten tulee taas raha kysymykseen”

Samalla kun keskustelua käydään Ekströmin tallin tulevaisuudesta, niin myös tallin kuljettajista Heikkisen tilanne kiinnostaa etenkin suomalaisia rallicrossin seuraajia. Heikkisen osalta kuluva kausi on ollut varsin epäonnekas ja finaalipaikkoja 10 ajetusta kilpailusta ei ole tullut kuin Saksassa ja Kanadassa, missä kauden ensimmäisen palkintosijoituksen vei finaalissa sattunut rengasrikko. Latviassa Heikkinen oli alkuerissä lauantain jälkeen kärjessä ja neljän alkuerän jälkeen lopulta kuudes, mutta finaalipaikan tavoittelu semifinaaleissa päättyi viidenteen sijaan, kun Audista petti vetoakseli.

Kokeneelle ja vauhtinsa jo osoittaneelle kuljettajalle luulisi olevan kysyntää, mutta Varsta muistuttaa ettei se tässä sarjassa aina pelkästään riitä.

– Paikkoja on toki, mutta ei tietenkään loputtomasti. Ja sitten tulee taas raha kysymykseen. Tämä laji kun ei ole vielä samassa pisteessä kuin ralli, missä on tehtaan palkkakuskeja. Että kun saat hyvän paikan, niin sinulle oikeasti maksetaan palkkaa. Rallicrossissa vain pari kuljettajaa saa ajamisesta palkkaa ja kaikki muut ovat nollabudjetilla tai maksaa tallille rahaa ajamisesta. Kyllä tilanne on se, että kuvetta pitää kaivaa, jos meinaa tallipaikan löytää, Varsta korostaa.

Varstan mukaan tilanne on tällä hetkellä Heikkisen kohdalla se, että kauden 2018 sopimustilanteesta ei vielä ole suuremmin kerrottavaa.

– Paikkoja kartoitetaan ja katsotaan mitkä ovat ne vaihtoehdot. Sitten tietysti valitaan se parhain mahdollinen vaihtoehto. Paras vaihtoehto ei aina ole se, että otetaan se mikä on halvin, vaan oikeasti pitää olla myös kilpailukykyinen kalusto. MM-sarjaan tähdätään. Mutta aikaa jos menee ja tilanne on se, että mitään järkevää ei ole tarjolla, niin täytyy miettiä muitakin vaihtoehtoja, Varsta puntaroi.

Latvian kilpailussa EKS RX -tallin kaikki neljä kuljettajaa selvisivät semifinaaleihin. Ekström oli alkuerien kolmas, Heikkinen kuudes, Reinis Nitiss yhdeksäs ja Nico Muller kymmenes. Ensimmäisessä semifinaalissa Ekström oli toinen, eteni finaaliin ja sijoittui siellä voittoon ajaneen Johan Kristofferssonin jälkeen toiseksi. Toisessa semifinaalissa Muller oli toinen ja finaalissa sijoitus oli kuudes. Heikkisen ja Nitissin taival päättyi semifinaaleihin.

Rallicrossin MM-sarjan kauden 11. ja samalla toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Saksassa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Kausi päättyy Etelä-Afrikkaan 10.-12. marraskuuta.

Toomas Heikkisen kausi 2017 MM-sarjassa

Espanja – 8.
Portugali – 12.
Saksa – 6. (Finaalissa)
Belgia – 9.
Iso-Britannia – 12.
Norja – 11.
Ruotsi – 14.
Kanada – 5. (Finaalissa)
Ranska – 11.
Latvia – 8.

99 MM-pistettä ja 10/12 osakilpailun jälkeen MM-pisteissä 7.

Heikkinen MM-sarjassa 2014-2017

47 kilpailua, kaksi voittoa, seitsemän palkintosijoitusta (2-2-3)
MM-hopeaa kaudella 2014, yhdeksäs 2015 ja seitsemäs 2016

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit