Luhtaniemi tyytyväinen tulokaskautensa antiin rallin SM-sarjassa – “Nyt uskaltaa viedä rohkeammin autoa”

20.11.2017 / 08:35
Jani Luhtaniemi kilpaili SM-sarjassa SM3-luokassa (Kuva: Taneli Niinimäki).

[ A- ] / [ A+ ]

Jani Luhtaniemi kilpaili kaudella 2017 rallin SM-sarjassa Ford Fiesta R2 -autolla SM3-luokassa. Tuusulalainen sijoittui loppupisteissä sijalle 13. Vaikka sijoitus ei ehkä ollut sitä, mitä kauden alussa ajateltiin, löytyy seitsemän osakilpailun mittaisesta SM-kaudesta kuitenkin paljon positiivista.

Jani Luhtaniemi, 20, on Suomen mestaruuden voittaneen Miika Hokkasen kanssa ainoa SM3-luokan kilpailija, joka onnistui keräämään pisteitä kauden kaikista osakilpailuista. SM-sarjan lopputuloksissa Luhtaniemi sijoittui debyyttivuonnaan sijalle 13.

– SM3-luokka oli tänä vuonna äärimmäisen tasainen ja kovatasoinen. Kauden alussa ajattelin ajavani sijoituksista viiden parhaan joukossa, mutta jo alkuvaiheessa huomasin, että annettiin aika paljon periksi muille kalustossa. Myös kokemattomuus näkyi, ajaminen kehittyikin sitten kauden aikana. Kun vertaa kauden ensimmäistä ja viimeistä osakilpailua, ajamisessa on aivan eri meininki. Nyt sitä uskaltaa viedä rohkeammin autoa. Nuotin kanssa tehtiin kauden aikana myös paljon töitä ja se onkin kehittynyt, Luhtaniemi kuvailee.

Rallin SM-kausi 2017 koostui seitsemästä osakilpailusta. Kausi alkoi tammikuun lopulla perinteisellä Arctic Lapland Rallyllä eli kotoisammin Tunturirallilla ja päättyi syyskuun viimeisenä viikonloppuna Lempäälään. Nämä kaksi kisaa olivat myös koko kauden ääripäät kilpailumenestyksen suhteen.

– Tunturin ekana päivänä jouduttiin keskeyttämään ja seuraavana päivänä ajettiin ulos. Ollaan kuitenkin ihan tyytyväisiä siihen, että päästiin maaliin, varsinkin kun miettii mitä kaikkia tapahtumia siinä reitin varrella oli. Parempi maalissa kuin penkalla, totesi Luhtaniemi naureskellen elämänsä ensimmäisen arktisen ralliseikkailun jälkeen.

Kauden viimeiseen osakilpailun Luhtaniemi ajoi Ford Motocraft Rally Teamin ilmoittamana ja kilpurikin vaihtui turbo-Fiestaan. Luhtaniemi kiitti luottamuksesta ja vaikka tekniikka- ja keliolosuhteet loivat omat haasteensa, ajoi hän kauden parhaan suorituksensa.

– Ihan mielettömän siistiä oli ajaa kisaa turbo-Fiestalla! Pikku mokia tuli jonkun verran ja pätkän pohja-aika jäi saavuttamatta. Mutta niistä huolimatta kisassa oli paljon positiivista ja näyttö omasta vauhdista tuli annettua, hehkutti iloinen Luhtaniemi kauden päätösosakilpailun maalissa.

Luhtaniemen kartturina on jo muutaman vuoden toiminut kokenut Juha-Pekka Jauhiainen, joka on aiemmin toiminut mm. Teemu Sunisen ja Tapio Suomisen aisaparina. Jauhiainen antaa kuljettajalleen hyvän palautteen menneestä kaudesta.

– Kauden alussa asetettu tavoite oli, että ajetaan kaikki kilpailut maaliin ja saadaan kokemusta seuraavaa kautta varten ja se tavoite saavutettiin. On hieno huomata, kuinka Jani on kauden aikana kehittynyt kuljettajana. Tietenkin kehitettävää on vielä, mutta nyt homma alkaa näyttää jo ihan rallilta, Jauhiainen kehuu.

Teksti: Jani Luhtaniemi Racing Teamin tiedote


Facebook kommentit