Lumipenkka söi Lindholmin toiveet huippusijoituksesta – “Jatketaan huomenna”

26.2.2022 / 09:16
Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen (Kuva: Toksport WRT).

[ A- ] / [ A+ ]

GRX-tiimin Emil Lindholmin toiveet huippusijoituksesta Ruotsin MM-rallissa kariutuivat toisella erikoiskokeella perjantaina sattuneeseen ulosajoon.

Toksport WRT -tiimin Skoda Fabia Rally2 Evo -autolla Ruotsin MM-rallissa, rallin MM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa, yhdessä kartanlukijansa Reeta Hämäläisen kanssa kilpaileva Emil Lindholm kellotti avauserikoiskokeelle WRC2-luokan kuudenneksi nopeimman ajan. Toinen erikoiskoe, lähes 28-kilometrinen Kamsjön, toi kuitenkin suomalaiskaksikolle ison pettymyksen, kun Skoda lipsahti lumihankeen ennen erikoiskokeen maalia.

– Mielestäni auton takakulma ei osunut kovin painavasti lumipenkkaan, mutta osuma käänsi automme keulan mukaan, lumi imaisi automme penkan päälle ja jumissa olimme. Aika usein tuollaisesta tilanteesta voi vielä pelastua, mutta tällä kertaa en saanut käännettyä autoa irti penkasta takaisin tielle, Lindholm kertasi tiedotteessaan toisen erikoiskokeen tapahtumia.

Ulosajo tapahtui hieman alle kolme kilometriä ennen erikoiskokeen maalia.

– Paikalla ei ollut katsojia. Lapioimme automme takaisin tielle ja ajoimme sen huoltoon. Auto on täysin kunnossa. Laitetaan bensaa tankkiin ja jatketaan huomenna, Lindholm käänsi katseensa jo lauantaihin.

Kilpailun avauserikoiskokeella Lindholm hävisi WRC2-luokassa pohja-ajan ajaneelle Jari Huttuselle 4,9 sekuntia.

– Tien urissa on paikoitellen soraa ja toisaalla jäätä. Pito vaihteli paljon. Urassa ajaminen oli siihen asti vaikeata. Olosuhteet olivat haastavat, eikä talvisin tule ajettua vastaavissa olosuhteissa. Se oli haaste tällä kertaa ja siihen pitää jatkossa kiinnittää huomiota, Lindholm suunnitteli.

Koska perjantaina ajamatta jääneistä erikoiskokeista kertyi Lindholmille iso määrä aikasakkoja, on sijoitus ensimmäisen ajopäivän jälkeen luokassa kahdeskymmenes, aikaeron ollessa kärkeen lähes tunti. Mahdollisuudet kärkisijoituksiin ovat siis jo menneet ja Lindholmin tavoitteena onkin enää vain päästä maaliin ilman virheitä ja kerätä mahdollisimman paljon kokemusta.

– Huomiselle on tiedossa parempi lähtöpaikka! Vaikka lopputuloksen kannalta kisamme oli tässä, niin ei meidän kannata ainakaan enempää hölmöillä. Maaliin pitää päästä ja ottaa kaikki mahdollinen kokemus hyödyksi, Lindholm korosti.

Lauantaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan 82,3 kilometriä ja niistä ensimmäinen käynnistyy Suomen aikaa kello 9.57. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote


Facebook kommentit