Maailman aliarvostetuin autourheilija säväytti Jyväskylässä – “Raju urakka”

15.8.2019 / 10:34
Johan Kristoffersson kilpaili ensimmäistä kertaa Suomen MM-rallissa (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Tämänvuotisessa Suomen MM-rallissa ehdottomasti aivan liian vähäisen huomion osakseen sai Johan Kristofferssonin suoritus WRC2-luokassa. Toisaalta rallicrossin kaksinkertainen maailmanmestari ja autourheilun todellinen moniosaaja on siihen urallaan jo tottunut.

Maailman aliarvostetuin autourheilija. Näin ovat useat asiantuntijat sanoneet, kun puheenaiheeksi on noussut autourheilun todellinen moniosaaja, ruotsalainen Johan Kristoffersson, 30. Rallicrossin maailmanmestaruuden näytöstyyliin vuosina 2017 ja 2018 voittanut Kristoffersson on tänä vuonna panostanut aiempaa enemmän myös ralliin ja tulokset ovat olleet heti erinomaisia.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kristoffersson nousi Jyväskylässä palkintopallille, sijoituttuaan WRC2-luokassa kolmanneksi. Huikea suoritus sai osakseen aivan liian vähäisen huomion, kun kuitenkin kyseessä oli Kristofferssonille vasta uran ensimmäinen Suomen MM-ralli, eikä hänellä ollut MM-ralleista muutenkaan juurikaan aiempaa kokemusta: kolme MM-rallia ja kaikki kotimaassaan Ruotsissa, vuosina 2016, 2018, sekä 2019.

– Ensimmäistä kertaa kilpailijana Suomen MM-rallissa ja tuloksena heti palkintosijoitus! Viimeisillä erikoiskokeilla ylsimme jopa luokan kärkikuljettajien vauhtiin. Olen erittäin tyytyväinen siihen kuinka asiat etenivät tänä viikonloppuna, nousujohteisen kilpailun ajanut Kristoffersson kommentoi nelipäiväisen urakan jälkeen.

Urakkaa todellakin riitti ja varsinkin kuljettajalle, jolla ei ollut aiempaa rutiinia tämänkaltaisesta tiukasta ja vaativasta aikataulusta.

– Yli 300 kilometriä erikoiskokeita ja erittäin pitkiä päiviä. Aamulla kuudelta ylös ja nukkumaan pääsi vasta myöhään illalla. Raju urakka, mutta tämä on tulevaisuuden kannalta hyvä asia. Nyt olemme hyvin valmistautuneita Ruotsin rallisarjaan, johon suuntaamme keskittymisemme seuraavaksi pienen tauon jälkeen, seuraavaksi Ruotsin rallisarjassa tulevana viikonloppuna kilpaileva Kristoffersson sanoi.

Kristoffersson on osallistunut tänä vuonna kahteen MM-ralliin ja molemmissa, Ruotsissa ja Suomessa, on sijoitus ollut WRC2-luokassa kolmas. Suomen MM-rallissa varsinaisessa kilpailussa ei ongelmia juurikaan ollut, mutta kilpailua edeltäneellä testierikoiskokeella torstai-aamuna Volkswagen-kuljettaja ehti jo säikähtää, kun auto osui 160 km/h nopeudessa tiellä olleeseen isoon kiveen.

– Öljypumppu hajosi ja öljysäiliö meni kasaan. Ajattelin jo, että tämä kilpailu oli tässä, mutta iso kiitos tiimille, joka hoiti auton kuntoon, Kristoffersson kiitteli.

 

Johan Kristofferssonille debyytti Keski-Suomen sorateillä toi heti komean lopputuloksen (Kuva: Volkswagen Motorsport).

 

 

“Epäröin hieman, mutta hyvähän siitä tuli”

Mikään suuri yllätys ei ollut se, että Kristoffersson ajoi parhaat ek-sijoituksensa Harjun kaupunkierikoiskokeella, asfaltin ja soran yhdistelmällä keinotekoisten esteiden “esteradalla”, missä taitavat autonkäsittelijät ovat aina tulosluettelossa korkealla. Torstaina Kristoffersson kirjautti luokan toiseksi nopeimman ajan ja perjantai-iltana syntyikin sitten uran ensimmäinen pohja-aika MM-rallissa. Taakse tuloksissa jäi muun muassa Kalle Rovanperä.

Perjantain antiin metsäerikoiskokeiden osalta Kristofersson sen sijaan ei ollut täysin tyytyväinen. Tosin harmitus ei liittynyt omaan ajamiseen, vaan olosuhteisiin.

– Hieman turhauttavaa. Olisin halunnut ajaa hieman kovempaa kuin mitä olimme suunnitelleet, mutta varsin nopeasti tuli selväksi, ettei se ollut mahdollista. Tiet olivat hurjassa kunnossa, oli uraa ja kiviä, joten kovempaa ei vain yksinkertaisesti voinut ajaa, Kristoffersson harmitteli.

Kristoffersson ajoi Suomen MM-rallin läpi ilman virheitä ja ongelmia tuoden auton ehjänä maaliin ja se palkittiin WRC2-luokan epävirallisessa yleiskilpailussa neljännellä sijalla ja WRC2-luokan omissa tuloksissa paikalla palkintopallilla, kolmannen sijan myötä. Tulosluettelossa Kristofferssonin taakse jäi muun muassa Eric Camilli, 40 MM-rallin ranskalaiskuljettaja.

– Epäröin hieman, kun Johan sanoi haluavansa ajaa Suomen MM-rallissa. Mutta kaikki faktat huomioiden, niin ihan hyvähän siitä lopulta tuli. Tämä oli vähän niin kuin mittava harjoitusleiri, paljon kilometrejä, Johanin isä ja tiimin manageri Tommy Kristoffersson kommentoi poikansa Jyväskylä-debyyttiä.

Tänä vuonna Kristoffersson on kilpaillut rallin lisäksi myös rata-autoilun puolella, missä hän kilpailee vakioautojen MM-sarjassa (WTCR) Sebastien Loeb Racing -tallin Volkswagenilla. Kun kauden 30 kilpailulähdöstä on ajettu nyt 18, on Kristoffersson yhden osakilpailuvoiton, sekä yhden kolmossijan myötä pisteissä sijalla 15.

Rallicrossin MM-sarjassa Kristoffersson kilpaili vuosina 2014-2018 yhteensä 53 osakilpailussa ja saavutukset niistä ovat MM-sarjan historiaa isolla hoolla: kaksi maailmanmestaruutta, 20 osakilpailuvoittoa ja yhteensä 29 palkintosijoitusta. Viime vuonna Kristoffersson teki jotain sellaista mitä tuskin koskaan tullaan rikkomaan rallicrossin MM-sarjassa tulevaisuudessa: 12 osakilpailua ja niistä 11 voittoa!

Kun mukaan lasketaan myös mestaruuskausi 2017, niin kahden viimeisimmän kauden aikana Kristoffersson kirjautti 24 MM-osakilpailusta 18 voittoa ja yhteensä 21 palkintosijoitusta. Eikä siinä vielä kaikki, kuten televisiossa aamupäivisin ja öisin sanotaan. Viime vuonna Kristoffersson ehti rallicross-kiireiltään ajamaan myös vakioautojen Skandinavian mestaruussarjaa (STCC) ja kyllä, myös sieltä palkintokaappiin tuli mestaruuspokaali.

Kristofferssonin taistelu Ruotsin rallimestaruudesta jatkuu siis tulevana viikonloppuna. Edessä on Kolsvarundan Ralli, jonka keskuspaikka sijaitsee Kolsvassa, Köpingin kunnassa, noin 150 kilometriä Tukholmasta länteen. Kristoffersson starttaa kilpailuun sarjan pistekakkosena. WTCR-kausi puolestaan jatkuu Ningbossa, Kiinassa 13.-15. syyskuuta.

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit