Matias Saloselle tulokaskaudella NEZ-hopeaa – “Hieman jäi hampaankoloon”

3.10.2023 / 06:39
Matias Salonen debytoi Porschen ratissa menestyksekkäästi (Kuva: Daniel Laaksonen / PSC).

[ A- ] / [ A+ ]

Relaa Racing -tiimin junioriohjelmassa tänä vuonna kilpaillut Matias Salonen nappasi Porsche Sprint Challenge NEZ -sarjasta kakkossijan. Mestaruuskaan ei ollut lopulta kaukana.

Ensimmäistä kauttaan Porschella kilpaillut ja kauhajokelaista Relaa Racing -tiimiä edustanut lempääläinen Matias Salonen, 20, starttasi Alastaron radalla ajettuun kauden viimeiseen kilpailuviikonloppuun pistekakkosena. Takaa-ajettavaa oli 13 pistettä, mikä oli lopulta liikaa, vaikka lähelle Salonen lopulta pääsikin. Latvialainen Valters Zviedris kun pokkasi mestaruuden vain kahden pisteen erolla Saloseen nähden.

– Tunnelmat ovat vähän haikeat. Vauhtia oli voittoon asti, mutta otettiin lähtö (toinen kilpailu) liian varovaisesti ja sen jälkeen alettiin kuromaan eroa kiinni. Hieman jää hampaankoloon, kun jälkeenpäin tiedostaa missä virheet ovat kauden mittaan tulleet. Hopeaan on tyytyminen tällä kaudella, Salonen kommentoi tiedotteessaan.

Aika-ajoissa Salonen oli toiseksi nopein, mutta onnistuminen startissa ja sen jälkeen virheetön ajo toivat komean voiton ensimmäisestä kilpailulähdöstä. Toiseen lähtöön Salonen starttasi neljännestä ruudusta, putosi startin jälkeen kuudenneksi, mutta taisteli hienon nousun myötä vielä kolmanneksi. Mestaruus olisi vaatinut vähintään kakkossijan. Salonen ajoi kauden aikana kolme voittoa ja kellotti kahdelle radalle uuden rataennätyksen.

– Kauteen on mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta kun ollaan menty kovaa, niin ollaan taisteltu voitosta. Kausi oli kokonaisuudessaan hyvä ja sarjaa kotimaassa ja ulkomailla seuranneet ovat varmasti panneet kauden aikana annetut näytöt merkille. Todella suuret kiitokset Relaalle vankkumattomasta tuesta läpi kauden. Kiitos myös yhteistyökumppaneilleni tuesta koko kauden, sekä tähänastisen urani eri vaiheiden aikana, Salonen päätti.

Kolmanneksi loppupisteissä sijoittui Henri Tuomaala ja tiimien puolella Relaa Racing pokkasi kauden päätteeksi hopeaa.

Porsche Sprint Challenge NEZ loppupisteet 2023

Kuljettajat

1) Valters Zviedris (LAT) 208
2) Matias Salonen 206
3) Henri Tuomaala 185
4) Thomas Kangro (EST) 164
5) Jani Käkelä 148

Tiimit

1) 39 Racing Team 247
2) Relaa Racing 239
3) Porsche Baltic 211
4) Porsche Estonia 210
5) Capkausko Autosportas 208

 

 

 

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote
YouTube-video: Porsche Sprint Challenge NEZ


Facebook kommentit