Mattias Ekström voitti rallicrossin MM-osakilpailun Saksan Hockenheimissa. Hallitseva maailmanmestari teki uuteen kauteen hattutempun: kolme kisaa, kolme voittoa. Toomas Heikkinen oli kilpailun kuudes.
Audi Quattro S1 –autolla ajava Ekström löysi vauhtinsa mitä pitemmälle viikonloppu eteni. Alkuerissä hän ylsi parhaimmillaan ”vain” kolmanneksi, mutta semifinaalissa ja finaalissa hän oli voittamaton. Viikonloppu oli ruotsalaiskuskille kiireinen, sillä hän ajoi myös DTM-luokkaa.
– Perjantaina ja lauantaina minulla oli hieman vaikeuksia pysyä mukana. Koska ajoin sekä MM-rallicrossissa ja DTM:ssä, minulla ei ollut paljon aikaa olla tiimin mukana ja auttaa ongelmien ratkaisussa. Tiimi kuitenkin valvoi läpi yön ja teki jälleen mahtavaa duunia, Ekström kiitteli.
Johan Kristoffersson (Volkswagen) oli finaalin toinen ja Timmy Hansen (Peugeot) kolmas. Sebastien Loeb (Peugeot) ja Petter Solberg (Volkswagen) sijoittuivat seuraaviksi. Loeb ajoi ainoana sadekelin renkaalla, mutta sade ei kuitenkaan äitynyt niin kovaksi, että siitä oli ollut varsinaista hyötyä.
– Voitin kuitenkin kaksi alkuerää, ja se osoittaa kilpailukykymme, Loeb totesi.
– Tämä oli torjuntavoitto. Finaalin pääsy oli minulle kuin finaalin voitto, Solberg sanoi, joka joutui ensimmäisessä alkuerässä rajuun kolariin Andreas Bakkerudin kanssa.
Ekströmin tallikaveri Toomas Heikkinen selvisi viimeisenä kuskina mukaan semifinaalivaiheeseen. Takarivistä startannut Heikkinen nousi kuitenkin semissä kolmanneksi, ja kiilasi mukaan finaaliin. Finaalissa hän jäi viimeiseksi, eli kuudenneksi.
– Semifinaali oli hyvä. Saatiin autoa perjantain jälkeen aika paljo paremmaksi. Finaalissa sitten kun lähdet takarivistä, niin ei siinä ole kauheasti tehtävissä. Autot ovat niin tasaisia, Heikkinen sanoi.
Ekström johtaa MM-sarjaa kolmen osakilpailun jälkeen 85:llä pisteellään. Kristofferssonilla on 69 ja Solbergilla 62 pistettä. Heikkinen (29 p.) on sarjassa kymmenentenä. Kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Belgiassa.
Miiro Koivula, twitter @MiiroKoivula
Facebook kommentit