Mattias Ekström on rallicrossin maailmanmestari 2016. Hän varmisti mestaruuden Saksan MM-osakilpailussa Esteringin radalla.
Omaa EKS-tallia pyörittävä Ekström oli finaalin viides, mutta se sija riitti mestaruuden varmistamiseen jo ennen kauden viimeistä osakilpailua Argentiinassa. Hockenheimin osakilpailun voitti sensaatiomaisesti Kevin Eriksson ennen Petter Solbergia ja Andreas Bakkerudia. Ekströmin tallikaveri Toomas Heikkinen yhdeksäs.
Mestaruus oli 38-vuotiaalle ruotsalaiselle Audi S1 -kuskille ensimmäinen rallicrossissa. Aiemmin hän saavuttanut DTM-sarjan mestaruudet 2004 ja 2007.
– Tämä on ehkä elämäni paras päivä koko moottoriurheilu-urallani. Tuntuu kuin sähköä kulkisi koko vartaloni läpi, Ekström kuvaili.
Ekström on todellinen autourheilun moniottelija. Tänä vuonna hän on MM-sarjan lisäksi kilpaillut DTM-sarjassa. Ekström on ollut koko 16-vuotisen ammattilaisuransa uskollinen Audille. Hän on saavuttanut 24 DTM-osakilpailuvoittoa, kaikki Audilla. Ekström on myös ajanut MM-rallia saman konsernin Skoda WRC:llä, parhaimpana saavutuksena Ruotsin MM-rallin 10. sija vuonna 2005.
– Minulla on paljon uskomattomia muistoja. Ruotsin Touring Car –luokan voitto 1999, ensimmäinen DTM-mestaruus 2004, Mestareiden kisan voitto Sebastien Loebiä ja Michael Schumacheria vastaan, toinen DTM-mestaruus. Ja nyt olen rallicrossin maailmanmestari. Tämä fiilis lyö kaikki aiemmat, koska rakensin EKS-tallin täysin tyhjältä pöydältä. Tämä oli minun unelmani. Olen aina halunnut päästä FIA:n palkintogaalaan, ja nyt vihdoin pääsen sinne, Ekström hehkutti.
Hän muisti myös pitkäaikaista työnantajaansa. Ekström sai jättää samaan viikonloppuun osuneen DTM-finaaliin väliin.
– Olen kiitollisuuden velassa työnantajaani Audia kohtaan. Päälliköt antoivat minun luvan kilpailla Esteringissä maksimoidakseni mahdollisuuden MM-tittelin voittoon. Olen erittäin kiitollinen tästä. Nyt kun saavutin suurimman pokaalin, niin sain heidänkin kasvonsa hymyyn, Ekström mietti.
DTM-sarjassa Ekströmin loppusijoitus oli seitsemäs.
Rallicrossin MM-sarja jatkuu marraskuun lopussa, jolloin kausi paketoidaan Argentiinassa. Petter Solberg voi vielä nousta tasapisteisiin Ekströmin kanssa, mutta mestaruus menee ruotsalaiselle enempien osakilpailuvoittojen ansiosta. Toomas Heikkinen on sarjassa seitsemäntenä.
Miiro Koivula, twitter @MiiroKoivula
Lue myös Marcus Grönholm arvioi poikansa esitystä MM-sarjassa
Facebook kommentit