Meeke, Breen ja Lefebvre ovat Citroenin kuskit 2017 ja 2018

5.10.2016 / 10:38
Craig Breen (vas.), Kris Meeke ja Stephane Lefebvre ovat Citroen-kuskit 2017 ja 2018. (kuva: Citroen Racing Media)

[ A- ] / [ A+ ]

Citroen on vahvistanut, että Kris Meeke, Craig Breen ja Stephane Lefebvre ovat tallin kuljettajia rallin MM-sarjassa 2017 ja 2018. Myös tallin rahoittajiin kuuluva Khalid Al Qassimi ajaa muutamia osakilpailuja.

Meeken, 37, pitkä sopimus julkistettiin jo viime kauden päätteeksi, ja tänä vuonna Meeke on keskittynyt vain muutamiin MM-ralleihin. Hän voitti Portugalin ja Suomen osakilpailut. Lisäksi hän kantanut päävastuuta uuden Monte Carlossa tammikuussa ensiesiintymisen tekevän C3 WRC –mallin laajasta testiohjelmasta.

Breen, 26, ja Lefebvre, 24, ovat Citroenin junioriohjelman kasvatteja.

Breenin uran kohokohta toistaiseksi oli Suomen MM-rallin kolmas sija. Suurimmat kannuksensa hän on hankkinut aiemmin lähinnä EM-sarjassa.

Lefebvre saavutti 2014 WRC3-luokan maailmanmestaruuden. Tänä vuonna hänet muistetaan etenkin erittäin rajusta ulosajosta Saksan MM-rallissa.

– Meillä oli useita kuljettajavaihtoehtoja. Meekestä on tullut tallin luonnollinen johtava kuljettaja. Kun valitsimme muut kuskit, niin meitä ei ainakaan voi syyttää helpoimmasta valinnasta. Nyt tehty ratkaisu tukee Citroenin tapaa toimia. Molemmat ovat ajaneet tänä vuonna MM-ralleja, ja olemme nähneet heidän potentiaalinsa. He ovat lahjakkaita, ja heillä on motivaatio ja moraali kunnossa ralleja voittaakseen. Olemme ylpeitä, että voimme nostaa nämä nuoret kuljettajat, jotka ovat olleet osa PSA-yhtymää, lajin huipulle, tallipäällikkö Yves Matton sanoo.

Citroen aloittaa uuden kauden kahden auton voimin. Toinen auto on aina Kris Meeken, ja toisessa vuorottelevat Breen ja Lefebvre. Tallin mukaan se työskentelee voimakkaasti ajattaakseen kolmea autoa mahdollisimman nopeasti jo kauden alkupuolella.

Citroen vahvisti myös, että sama Meeke-Breen-Lefebvre –kolmikko ajaa vielä nykyisellä WRC-versiolla Walesin MM-rallissa.

Citroenin päätös tarkoittaa myös sitä, että merkille huhuttu ja Hyundailla paikoin turhautunut Thierry Neuville ei mahdu ranskalaistalliin.

Miiro Koivula, twitter @MiiroKoivula

Lue myös Teemu Suninen taistelee maailmanmestaruudesta


Facebook kommentit