Meksikon MM-ralli EK20: Latvala selvitti maratonin ongelmitta

6.3.2016 / 18:04
Latvala oli Meksikon MM-rallin maraton-ek:n toiseksi nopein (Kuva: Volkswagen Motorsport)

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden kolmas osakilpailu Meksikossa käynnistyi viimeisen ajopäivän osalta hurjalla 80 kilometriä pitkällä Guanajuaton erikoiskokeella. Yli puolentoista minuutin johtoasemassa kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle startannut Volkswagenin Jari-Matti Latvala selvitti maratonin ilman ongelmia häviten pohja-ajan ajaneelle tallikaverilleen Sebastien Ogierille 25,3 sekuntia. Kokonaistilanteessa Latvalan ja Ogierin välinen ero ennen viimeistä erikoiskoetta on yli minuutin.

Pitkin talvea on arvuuteltu sitä, miten kauan WRC-autolla kestää ajaa 80 kilometrinen erikoiskoe Meksikon haastavilla sorateillä. Nyt siihen saatiin vastaus pohja-ajan ajaneen Sebastien Ogierin toimesta, joka pysäytti kellot erikoiskokeen maalissa aikaan 48 minuuttia, kuusi sekuntia ja kahdeksan sekunnin kymmenystä.

– Ihan ok. Jarrujen kanssa oli vähän ongelmia viimeiset 25 kilometriä, joten aivan loppuun asti en pystynyt tulemaan täysillä. Toisaalta eipä se ollut suunnitelmanakaan. Renkaat toimivat todella hyvin. Harmi homma, että rallista tuli kaiken kaikkiaan tylsä, kun ei ollut taistelua. Tehtiin se mihin pystyttiin, kolme ensimmäistä ajopäivää ensimmäisenä reitillä ajanut ja tietä “lakaissut” Ogier harmitteli.

Myös Latvalalla eivät Volkswagenin jarrut toimineet parhaalla mahdollisella tavalla pitkän erikoiskokeen maaliin asti.

– Aloitin hyvällä ajorytmillä ja painoin hieman kovempaa 10:n ja 50:n kilometrin välissä, mutta lähempänä 60 kilometriä etujarrujen kanssa oli hieman ongelmia ja päätin tulla varman päälle viimeiset 20 kilometriä. Se oli fiksu liike siinä kohtaa. Mielestäni tämä erikoiskoe oli helpompi, kuin El Chocolate, Latvala vertasi perjantaina ajettuun Meksikon MM-rallin klassikkoon.

Sinivalkoiset tuplajuhlat?

WRC 2-luokan ylivoimaisessa johdossa ajava Teemu Suninen toi Skodan erikoiskokeen maaliin ilman ongelmia ja luokkavoitto on nyt yhden erikoiskokeen päässä. Rallin 21. ja samalla viimeinen erikoiskoe käynnistyy Suomen aikaa kello 20.08. Lauantaina ajettu reilut 16 kilometriä pitkä Agua Zarcan erikoiskoe ajetaan siis nyt toiseen kertaan ja Power Stage-erikoiskokeella on jaossa myös ylimääräisiä MM-pisteitä kolmelle nopeimmalle kuljettajalle.

Lauantaina Agua Zarcan nopein kuljettaja oli Latvala, jolle Ogier hävisi 5,6 sekuntia. Nyt Ogierin ei tarvitse toimia ns. aura-autona, joten mielenkiintoista nähdä pystyykö Latvala vastaamaan Ogierin vauhtiin ja taas toisaalta, aikooko Latvala edes vastata – voitto ja 25 MM-pistettä kun varmasti ovat tässä kohtaa prioriteetti numero yksi.

UrheiluUutiset.com seuraa rallin tapahtumia ja suomalaisten edesottamuksia tiiviisti koko viikonlopun ajan.

Yleiskilpailun tilanne 20/21 ek:n jälkeen

1) Jari-Matti Latvala (Volkswagen) 4.15.54,9
2) Sebastien Ogier (Volkswagen) + 1.10,4
3) Dani Sordo (Hyundai) + 3.25,9
4) Mads Östberg (Ford) + 5.27,9
5) Hayden Paddon (Hyundai) + 6.17,6
6) Ott Tänak (Ford) + 9.32,2
7) Martin Prokop (Ford) + 12.28,6
8) Lorenzo Bertelli (Ford) + 13.41,8

EK-pohjat: Latvala 11, Ogier 6, Mikkelsen 1, Neuville 1, Sordo 1
Latvalan keskinopeus: 89,8 km/h

Teksti: Jari Hotti @JariHotti


Facebook kommentit