Mercedes-tallin Valtteri Bottas ajoi komeaan voittoon viime sunnuntaina Turkissa, Formula 1:n MM-sarjan kauden 16. osakilpailussa ja vahvisti voiton myötä asemiaan MM-pronssitaistelussa.
Kun kuluvaa kautta Formula 1:n MM-sarjassa on ajamatta vielä kuusi osakilpailua, on kuljettajien MM-pisteissä kolmantena oleva Valtteri Bottas, 32, neljättä sijaa hallussaan pitävää Lando Norrisia edellä 32 pistettä. Viime sunnuntaina Bottas ajoi voittoon Turkin osakilpailussa, startattuaan sadesäässä ajettuun kauden 16. osakilpailuun paalupaikalta. Voitto oli Bottakselle F1-uran kymmenes ja se tuli varsin osuvasti 10. lokakuuta, eli 10.10.
– Kokonaisuutena tämä oli yksi parhaista kilpailuistani koskaan. Joidenkin mielestä kaikki saattoi näyttää helpolta, mutta näissä olosuhteissa se oli kaukana helposta. Yhteenkään virheeseen ei ollut varaa ja näissä olosuhteissa virheisiin on varsin helppo sortua, koska käytössäsi on vain yksi kuivuva ajolinja. Tämä oli vaikea kilpailu ja ansaittu voitto, Bottas kommentoi kilpailun jälkeen.
Bottaksen F1-uran kaikki kymmenen voittoa ovat tulleet Mercedes-tallin väreissä, mutta edellisestä voitosta ennen Turkin ykkössijaa ehti kulua 22 kilpailua. Bottaksen Mercedes-uralla tuo voitoton putki on pisin, edellinen “kärkilukema” kyseisessä tilastossa kun oli 21 voitotonta kilpailua kaudella 2018.
– Ei minulla ole koskaan ollut ongelmia itseluottamuksen kanssa, mutta tottakai aina on kiva voittaa ja antaa muistutus siitä, että pystyn voittamaan kilpailuja. Ja kyllähän tässä kieltämättä ehti vierähtää aika lailla aikaa siitä edellisestä voitosta, Bottas myönsi.
Bottas saavutti nyt voittojen määrässä siis tasalukeman ja ylsi Formula 1:n MM-sarjan historiassa 35. kuljettajana vähintään kymmeneen osakilpailuvoittoon. Media tiedustelikin nastolalaiselta kilpailun jälkeen, että onko kuljettaja itse koskaan rankannut ajamiaaan voittoja ja kuinka korkealle nyt tullut Turkin voitto tuossa rankingissa nousee?
– En ole rankannut voittojani millään tavalla, mutta kyllähän tämä voitto menee korkealle. Voitto on tietysti aina voitto, mutta kun se tulee tälläisissä vaikeissa olosuhteissa ja kun lisäksi pystyy tekemään vielä eroa takana tuleviin, niin kyllähän tälläistä arvostaa korkealle, Bottas korosti.
65 palkintosijoitusta (10-29-26) urallaan saavuttaneen Bottaksen voittomarginaali Turkin GP:ssä oli reilut 14 ja puoli sekuntia, mikä tekee siitä Bottaksen F1-uran kymmenestä voitosta toiseksi ylivoimaisimman. Ylivoimaisin voitto tuli kauden 2019 avausosakilpailussa Australiassa, missä Bottas saapui ruutulipulle lähes 21 sekuntia ennen toiseksi sijoittunutta Lewis Hamiltonia.
Formula 1:n MM-sarjan kauden 17. osakilpailu ajetaan Austinissa, Yhdysvalloissa 24. lokakuuta.
MM-pistetilanne 16/22 osakilpailun jälkeen
1) Max Verstappen NED (Red Bull) 262,5
2) Lewis Hamilton GBR (Mercedes) 256,5
3) Valtteri Bottas (Mercedes) 177
4) Lando Norris GBR (McLaren) 145
5) Sergio Perez MEX (Red Bull) 135
6) Carlos Sainz ESP (Ferrari) 116,5
7) Charles Leclerc MON (Ferrari) 116
8) Daniel Ricciardo AUS (McLaren) 95
9) Pierre Gasly FRA (AlphaTauri) 74
10) Fernando Alonso ESP (Alpine) 58
———-
17) Kimi Räikkönen (Alfa Romeo) 6
Valtteri Bottaksen F1-osakilpailuvoitot
1. Venäjä 2017 (+ 0,617 Sebastian Vettel)
2. Itävalta 2017 (+ 0,658 Sebastian Vettel)
3. Abu Dhabi 2017 (+ 3,899 Lewis Hamilton)
4. Australia 2019 (+ 20,886 Lewis Hamilton)
5. Azerbaidzan 2019 (+ 1,524 Lewis Hamilton)
6. Japani 2019 (+ 13,343 Sebastian Vettel)
7. Yhdysvallat 2019 (+ 4,148 Lewis Hamilton)
8. Itävalta 2020 (+ 2,700 Charles Leclerc)
9. Venäjä 2020 (+ 7,729 Max Verstappen)
10. Turkki 2021 (+ 14,584 Max Verstappen)
Suluissa voittomarginaali ja toiseksi sijoittunut kuljettaja
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Virallinen lehdistötilaisuus kilpailun jälkeen
Facebook kommentit