Mestaruustaistelu oli saada uuden suunnan! Ogier näytti suuruutensa Walesin sumussa – “Fantastista työtä”

29.10.2017 / 09:08
Sebastien Ogier yrittää varmistaa maailmanmestaruuden jo Walesissa (Kuva: M-Sport).

[ A- ] / [ A+ ]

Kun rallikaravaani suuntasi Walesin MM-rallissa pitkän ajopäivän päätteeksi lauantai-iltana vielä kahdelle pimeässä ja sumussa ajetulle erikoiskokeelle, niin tiedossa oli, että näissä olosuhteissa saatettaisiin nähdä vielä vaikka millaisia käänteitä kilpailun osalta. Taistelu kuljettajien maailmanmestaruudesta olikin saada täysin uuden suunnan, kun Sebastien Ogier koki kovia.

Jos oli huikeaa työtä Walesin MM-rallin lauantai-illan kahdella viimeisellä erikoiskokeella tehnyt Jari-Matti Latvala yksi vaikeiden olosuhteiden ehdottomista onnistujista, niin samaa voidaan sanoa myös viidettä maailmanmestaruuttaan tavoittelevasta Sebastien Ogierista. Kun matkaa lauantain ja sunnuntain väliselle yötauolle oli kaksi erikoiskoetta, Ogier oli neljäntenä.

Kahdella viimeisellä erikoiskokeella Ogier kuitenkin nousi kaksi sijaa ylöspäin toiseksi, siitäkin huolimatta, että matkaan mahtui runsaasti dramatiikkaa. Kaikki alkoi päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.

– Erot toisen ja viidennen sijan välillä olivat niin pienet, että minun oli todenteolla yritettävä ja se toimikin varsin hyvin. Mutta sitten kilometri ennen maalia en nähnyt mutkaa, osuimme sumussa penkkaan ja vasen eturengas vaurioitui. Siinä samassa myös jarrut vaurioituivat ja rehellisesti sanottuna luulin jo hetken, että en selviäisi tätä päivää loppuun asti, Ogier kommentoi ranskalaiselle varmasti ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheuttaneista tapahtumista.

Ogierin sijoitus ongelmista huolimatta kyseisellä erikoiskokeella oli neljäs. Ennen seuraavaa ja samalla lauantain viimeistä erikoiskoetta edessä oli kuitenkin huoltotöitä.

– Ilman jarruja olisi ollut mahdoton ajaa, mutta onnistuimme sen verran tekemään korjausta, että kolme jarrulevyä saatiin toimimaan. Jotenkin se vain oli sitten mahdollista ajaa ja emme menettäneet tässä kaikessa juurikaan aikaa, päivän viimeisellä erikoiskokeella viidenneksi nopeimman ajan ajanut Ogier taustoitti.

 

Selivaara logo 2017

 

“Näkyvyys oli ajoittain todella huono”

M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson oli ykköstähtensä suorituksesta enemmän kuin onnellinen ja osansa hehkutuksista sai myös Ogierin kartanlukija Julien Ingrassia.

– Sebastien teki fantastista työtä illan erikoiskokeilla. Hänen esityksensä viimeisellä erikoiskokeella vain kolmella jarrulevyllä ajaen oli jotain uskomatonta ja se vain osoitti, että hän, sekä Julien näyttivät olevansa yhtä hyviä mekaanikkoja, kuin he ovat kuljettajana ja kartanlukijana, Wilson kehui.

Vaikka Ogier nousikin toiseksi ennen sunnuntain viittä viimeistä erikoiskoetta, niin ei ranskalainen ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen lauantain ajopäivään.

– Päivä on ollut kyllä todella hankala ja menetimme vauhtia eiliseen verrattuna. Meidän täytyy pystyä ymmärtämään miksi näin kävi, mutta kaiken kaikkiaan olen siitä erittäin onnellinen, että olen täällä tämäniltaisten erikoiskokeiden jälkeen. Kun joutuu kohtaamaan tuollaisia olosuhteita mitä tänään illalla, niin ei ole mitään mahdollisuutta selvitä niistä ilman riskejä. Jos alkaa varmistelemaan tuollaisissa olosuhteissa, niin häviää helposti jopa minuutin tai enemmän. Näkyvyys oli ajoittain todella huono, mutta me vain päätimme mennä ja taistella, Ogier kuvaili.

Ogier varmistaisi viidennen maailmanmestaruutensa sunnuntaina siinä tapauksessa, että on Ott Tänakin ja Thierry Neuvillen edellä, tai kerää maksimissaan kuusi pistettä vähemmän kuin Tänak tai seitsemän pistettä vähemmän kuin Neuville.

– Useita kuljettajia on kokonaistilanteessa pienillä eroilla toisistaan ja 40 kilometriä on vielä ajamatta, joten meidän täytyy vain painaa menemään täysillä, että pystymme säilyttämään paikkamme kolmen parhaan joukossa, Ogier suunnitteli.

Mikäli Ogier varmistaisi sunnuntaina viidennen rallin maailmanmestaruutensa, niin kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun ranskalainen varmistaa sen Walesissa. Aiemmin Ogier on varmistanut maailmanmestaruuden Espanjassa vuosina 2014 ja 2016, Ranskassa 2013, sekä Australiassa 2015. Rallissa viiteen maailmanmestaruuteen on yltänyt vain Ogierin maanmies Sebastien Loeb, jolla mestaruuksia on peräti yhdeksän.

Perjantaina Ogier muuten saavutti urallaan 500. pohja-aikansa rallin MM-sarjassa ja teki siinä samalla melkoisen tilastoihmeen. Se 500. pohja-aika kun syntyi täysin samalla erikoiskokeella, kuin missä se ensimmäinenkin, eli Walesin MM-rallissa ja Sweet Lambissa! Ogierin uran ensimmäinen ek-voitto tuli vuonna 2008 ja sen verran on tuostakin tapahtumasta ehtinyt jo vierähtämään aikaa, että yhdeksän vuoden takaisen Sweet Lambin erikoiskokeen kymmenestä nopeimmasta kuljettajasta mukana MM-sarjassa ovat nykyisin enää Jari-Matti Latvala, sekä Mads Östberg.

– Hieno tarina ja näyttäisi vahvasti siltä, että minähän pidän Sweet Lambin erikoiskokeesta, Ogier hymyili.

Rallin MM-sarjan ek-pohja-ajat kautta aikojen

1) Sebastien Loeb 906
2) Markku Alen 821
3) Carlos Sainz 756
4) Juha Kankkunen 700
5) Hannu Mikkola 654
6) Didier Auriol 498
7) Marcus Grönholm 542
7) Ari Vatanen 542
9) Sebastien Ogier 500
10) Jari-Matti Latvala 491

 

Hyundai Wales 2017

 

 

Teksti: Jari Hotti, Chester – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit