Mika Kallio MotoGP-tulevaisuudestaan: ”Ehkä se helpoin tie”

10.11.2016 / 15:12
Mika Kallio ja KTM:n tiimi on tehnyt vuoden aikana rutkasti töitä. Uuden pyörän debyytti MotoGP:ssä tapahtuu viikonloppuna Valenciassa. (kuva: mikakallio.com)

[ A- ] / [ A+ ]

Mika Kallio kilpailee viikonloppuna Valenciassa MotoGP-luokassa uudella KTM:n pyörällä. Kallio on hakenut tallin testikuljettajana uutta potkua uralleen, ja tavoittelee edelleen tiukasti kuljettajan paikkaa MM-sarjan MotoGP-luokasta.

34-vuotias Kallio on saavuttanut urallaan MM-hopeaa 2005 ja 2006 (125 cc), 2014 (Moto2) ja MM-pronssia 2008 (250 cc). Osakilpailuvoittoja eri luokista on kertynyt kunnioitettavat 16.

Kallio ajoi MotoGP-luokassa 2009 ja 2010 Ducatilla, mutta tuolloin tulostaso jäi vaatimattomaksi.

Nyt Kallio on taas täynnä intoa, vaikka KTM ei valinnutkaan häntä ensi kauden kilpakuskiksi. Päätestaajankin rooli on maistunut kokeelle suomalaiskuskille.

– Alun perin ajatuksena oli saada tätä kautta tallipaikka MotoGP:hen. Sitä ei tullut, mutta minulla on 2-vuotinen sopimus testeistä ja se siis jatkuu. Siihen on kuitenkin ympätty muutama villin kortin kisa ensi kaudeksi. Lisäksi olen mukana aina kaikissa virallisissa testeissä, eli sarjan talvitesteissä ja kauden aikana olevissa testeissä. Olen aina radalla KTMn kolmantena pyöränä. Se on hyvä homma, koska nyt pysyy nimi listalla, ja silloin on sitten selvä vertailukohta muihin kuskeihin. Jos siinä pysyy todistamaan, että vauhti on hyvällä tasolla ja vaikka lyömään KTMn kuskeja, niin sen jälkeen kaikki on mahdollista. Itse näen, että tämä oli paras vaihtoehto tällä hetkellä todistaa omaa nopeutta. Pitemmällä tähtäimellä tämä on ehkä se helpoin tie päästä vielä kiinni MotoGP-paikkaan, Kallio sanoo UrheiluUutiset.comille.

Hurjat tehot, hurjat huiput

KTM:n kilpakuljettajina ensi kaudella ajavat Pol Espargaro sekä Bradley Smith. Kallio jatkaa siis testikuljettajana samaa kovaa työtä, jota hän on tehnyt tänäkin vuonna.

– Meillä on ollut 13 testijaksoa. Testipäiviä on tullut suurin piirtein 30, ja varmaan joku 10000 kilometriä. Minä olen ollut päävastuussa ja mukana jokaisessa testissä. Meillä on aina ollut kaksi pyörää mukana, ja toisena kuskina on vaihdellut eri kavereita. Se on ollut hyvä systeemi. Olemme saaneet paljon tietoa, koska eri kuskeilla on erilaiset ajotyylit ja mieltymykset, Kallio kertoo.

MotoGP-luokan pyörissä moottorin maksimiteho on 260-270 hevosvoimaa. Se puristetaan ulos vapaastihengittävästä 1000-kuutioisesta moottorista. Pisimmillä suorilla pyörät kulkevat jopa 350-355 kilometriä tunnissa.

– Litrateho aika kohdallaan, Kallio hymähtää.

Kallion mukaan elektroniikka on tärkeässä roolissa myös ratamoottoripyöräilyssä.

– Peruspilarit ovat samat kuin ennenkin, eli runko, jousitus ja renkaat, ja niiden yhteistyö. Kuten jokaisessa moottoriurheilulajissa nykyään, elektroniikka näyttelee tosi isoa osaa. Se alkaa olla yksi tärkeimmistä ellei se tärkein elementti. Sutimisenesto, luistonesto, keulimisenesto ja vastaavat. Näissä pyörissä on niin paljon tehoa, että sitä tehoa on vaikea hyödyntää, ja saada pito välitettyä takarenkaalle ja rataan. Elektroniikkaa auttaa siinä todella paljon. Sillä osa-alueella tehdään isoimpia eroja eri tiimien kesken. Olen itsekin huomannut, että siinä on selkeästi isoin työmaa, Kallio kertoo.

Miiro Koivula, twitter @MiiroKoivula

Lue myös Kallio Valencian kisasta: “Iso näytönpaikka”


Facebook kommentit