Mika Lemmetti tekee paluun ralliin – “Pohjanmaa Rallin kokeilu antoi sen viimeisen kipinän”

1.2.2019 / 18:40
Mika Lemmetti Piippolarallissa loppiaisviikonloppuna (Kuva: Samu Ekman).

[ A- ] / [ A+ ]

Mika Lemmetti aloitti autourheilu-uransa rallisprintin nuorten luokasta vuonna 2005. Ensimmäisen rallinsa laihialainen ajoi syksyllä 2007, mutta se päättyi lapualaiseen ojaan. Ensimmäinen voitto rallissa tuli seuraavana talvena, mutta rallikokeilu jäi muutaman kauden mittaiseksi.

Vuonna 2011 Mika Lemmetti siirtyi täysin rallisprintin pariin, ajoi kärkivauhtia useamman kauden ja saavutti Suomen mestaruuden kaudella 2017. Viime vuonna kaulaan ripustettiin SM-hopeaa. Toistaiseksi viimeisen rallisprint-kauden aikana ajatus paluusta ralliin alkoi heräämään ja voittoisa kokeilu Pohjanmaa Rallissa vahvisti ajatuksia.

Tällä kaudella Lemmetti ajaa F-rallisarjaa, sekä alustavissa suunnitelmissa on vielä hypätä mukaan Rallin Suomen Juniorimestaruussarjaan. Kauden aikana kilpailuja kertyy kymmenkunta, mikäli kaikki sujuu suunnitellusti. Tulikaste on tulevana viikonloppuna Hankasalmella, kun Lemmetti starttaa viiden osakilpailun mittaiseen F-rallisarjaan kartanlukijanaan maailmallakin nuotteja lukenut Eetu Hellsten.

Tuttu kaksikko palaa yhteen, sillä Hellsten aloitti kartturiuransa juuri Lemmetin kyydissä Pohjois-Häme Rallissa vuonna 2010.

– Rallisprint on hieno laji, mutta vuosien kiertämisen ja mestaruuden lopulta tultua alkoi nälkä hiipumaan. Pohjanmaa Rallin kokeilu Bemarilla antoi sen viimeisen kipinän ja nyt, lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen, ollaan matkalla kohti ensimmäistä sarjakilpailua, Lemmetti kertoo.

Autona Lemmetillä on BMW M3. Testikilpailuna ajettu ralli Piippolassa sujui kohtalaisesti, mutta autossa ilmeni odottamattomia ongelmia.

– Ensimmäisellä erikoiskokeella auto toimi ja ajokin sujui. Kisan alkuosaan olen tosi tyytyväinen. Viimeisellä pätkällä autoon tuli mystinen käyntihäiriö, joka pilasi muuten hyvin sujuneen treenikisan. Auto laitettiin tutkinnan alle ja lopulta Samuli Saarimaa sai vian paikannettua, joten suuret kiitokset Samulille, kun saatiin tiukan aikataulun puitteissa kone kuntoon, Lemmetti kiittelee.

Tavoitteena Lemmetillä on ajaa mestaruudesta, vaikka varovaisin ajatuksin Hankasalmelle lähdetäänkin.

– Nuottikokemusta ei juuri ole ja autokin on uusi, mutta täysillä mennään. Taso vaikuttaisi olevan todella kova, joten vaatii kympin suorituksen jos aikoo ajaa kärjessä, Lemmetti päätti.

F-Rallisarja

02.02. Hankasalmi
23.02. Kuhmoinen
08.06. Toivakka
21.09. Heinola
05.10. Laihia

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja

16.02. Kouvola
25.05. Riihimäki
31.08. Laitila
12.10. Naantali

Teksti: Toni Lönnroos, Lemmetti Racingin tiedotus


Facebook kommentit