Rallin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu, historian 25. Australiassa ajettava MM-ralli, käynnistyi Hyundai-kuljettaja Andreas Mikkelsenin komennossa. Hyundailla oli muutenkin onnistunut avauspäivä, sillä tallilla on kaksoisjohto Thierry Neuvillen ollessa kilpailussa toisena. Edellisen osakilpailun Walesissa voittanut Elfyn Evans on vasta sijalla 10.
Andreas Mikkelsenin voidaan sanoa jatkaneen siitä mihin hän Australiassa vuosi sitten lopetti. Vuosi sitten norjalainen kun johti Australian MM-rallia 23 ajetusta erikoiskokeesta viimeisten 21 erikoiskokeen ajan ja tämän vuoden kilpailussa johtopaikka tuli heti ensimmäisellä erikoiskokeella. Mikkelsen nakutti avauspäivänä kahdeksalle erikoiskokeelle viisi pohja-aikaa ja johtomarginaali tallikaveri Thierry Neuvilleen nähden on 20,1 sekuntia.
– Ralli lähti todella hyvin käyntiin ja toi mieleen muistoja viime vuoden voitosta. Ajo on tullut puhtaasti ilman virheitä koko päivän ajan. Olen keskittynyt kasvattamaan johtoa aina siellä missä se on ollut mahdollista ja 20 sekuntia on oikein mukavan tuntuinen ero tässä vaiheessa kilpailua, Mikkelsen kommentoi avauspäivän jälkeen Hyundai Motorsportin tiedotteessa.
Australian teillä on tunnetusti runsaasti irtosoraa, joten reitillä ensimmäisenä olevat kuljettajat kärsivät “aura-auton” roolistaan. Kuljettajien MM-sarjassa vasta sijalla 11. olevan Mikkelsenin lähtöpaikka oli pistetilanteesta johtuen avauspäivänä hyvä ja norjalainen hyödynsikin sen edun maksimaalisella tavalla.
– Meidän haastajilla on huomenna parempi lähtöpaika, joten meidän täytyi ottaa edustamme kaikki hyöty tänään irti. Asiat eivät olisi voineet mennä paremmin ja olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Sääennusteiden mukaan tänä viikonloppuna saattaa luvassa olla sateita ja huomisen ohjelmassa on luvassa pitkiä erikoiskokeita, Mikkelsen pohti tulevaa.
MM-hopeasta taistelevan Neuvillen suoritus perjantaina oli huikea. Vaikka lähtöpaikka MM-pistekakkosena olikin huono, niin siitä huolimatta belgialainen saapui yötauolle toisena.
– Lupaavan oloinen avauspäivä. Olosuhteet erikoiskokeilla olivat todella vaikeat runsaan irtosoran takia, mikä tarkoitti ensimmäisinä erikoiskokeilla olleille tien puhdistamista takana tuleville. Kaikki erikoiskokeet sujuivat meidän kannalta hyvin ja olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen tilanteeseemme. Ilman muuta haluamme taistella täällä voitosta ja kun huomenna lähtöpaikkamme on parempi, niin olen todellakin valmis siihen taisteluun, Neuville sanoi.
“Helpottaisi, jos kuulisi mitä kartanlukija sanoo”
Neuvillen takana Citroenin Kris Meeke kärkkyy toista sijaa vain 0,7 sekunnin päässä. Meeken tilanne voisi olla vieläkin parempi ilman kolmannella erikoiskokeella sattunutta ajovirhettä, joka vei britin ulos tieltä.
– Nautin tästä päivästä, vaikkakin olen hieman turhautunut, kun menetin aikaa pienestä ajovirheestä johtuen kolmospätkällä. Vauhtia oli liikaa saapuessani mutkaan, ajoin pusikkoon, jouduin pysähtymään ja peruuttamaan takaisin tielle. Muuten kaikki meni hyvin, auto tuntui mukavalta ajaa ja huomenna meillä on hyvä lähtöpaikka, Meeke kommentoi.
Jari-Matti Latvala on parhaana suomalaisena sijalla neljä ja eroa Mikkelseniin kertyi avauspäivänä 29,9 sekuntia. Latvalan ralli ei lähtenyt käyntiin hyvin, sillä avauserikoiskokeella erilaiset vaikeudet pudottivat Toyotan ykköskuljettajan tuloksissa riville kahdeksan.
– Ei ollut todellakaan täydellinen tapa aloittaa rallia, kun kypäräpuhelimeni meni rikki ensimmäisellä erikoiskokeella. Kun todella pistää kaikkensa peliin, niin se todellakin helpottaisi huomattavasti, jos kuulisi mitä kartanlukija sinulle sanoo. Lisäksi menetin etusiiven, mikä ilman muuta vaikutti auton ajettavuuteen, Latvala harmitteli.
Ennen perjantain kolmea viimeistä erikoiskoetta Latvala oli kuudentena, mutta onnistui lopulta nousemaan neljänneksi ennen yötaukoa ja toista ajopäivää. Tämä kahden sijan parannus oli Latvalan mukaan todella merkittävä asia ajatellen taistelua palkintosijoituksista.
– Oli tärkeää nousta iltapäivän metsäpätkillä neljänneksi ja saada sitä kautta parempi lähtöpaikka huomiselle. Taistellaakseen täällä palkintosijoituksesta sinun täytyy olla viiden parhaan joukossa, koska jos olet viiden parhaan ulkopuolella, niin lähtöpaikan suhteen tilanne on todella vaikea, Latvala korostaa.
“Huomenna tilanne jopa huonompi”
Walesissa yleiskilpailun voittoa, sekä kahta maailmanmestaruutta juhlineen M-Sport-tallin avauspäivä Australiassa oli vaikea. Maailmanmestari Sebastien Ogier kärsi lähtöpaikastaan ensimmäisenä kuljettajana ja ranskalainen saapuikin yötauolle vasta sijalla kahdeksan, 47,9 sekuntia Mikkelsenistä jääneenä. Ott Tänak on kuudentena, eroa kärkeen 33 sekuntia ja Walesin voittaja Elfyn Evans vasta kymmentenenä, jo yli minuutin kärkeä perässä.
– Ensimmäisenä autona reitillä Sebastienilla oli huonoin mahdollinen tilanne tienputsaajana, eikä tarvitse kuin katsoa aikoja, niin huomaa millainen vaikutus sillä on. Toisella ajokerralla tiet olivat jo paremmassa kunnossa, mutta hänellä oli myös ongelmia vaihteiden vaihtamisen kanssa, joka meidän pitää nyt selvittää mistä se johtui, M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson taustoitti.
On selvää, että Ogierin tilanne lähtöpaikan suhteen ei tule helpottumaan lauantainakaan, koska sijoitus avauspäivän jälkeen on sen verran heikko.
– Huomenna tilanne tulee olemaan jopa vielä huonompi, mutta yritetään silti nauttia. Olemme kaukana kärkisijoituksesta tällä hetkellä, mutta vielä on pitkä matka edessä ja aiomme taistella loppuun asti, Ogier vakuutti.
Edellisessä osakilpailussa Walesissa lokakuussa rallia lähdöstä maaliin dominoinut Evans ei näillä otteilla taistele tänä viikonloppuna edes kuuden parhaan joukkoon pääsystä. Paluu arkeen on siis ollut walesilaiselle varsin karu.
– Tiesimme etukäteen, että olosuhteet tuskin tulevat sopimaan meille tänä viikonloppuna. Tämä on ollut lähinnä kokemuksen keräämistä ja sitä, että saadaan päivitettyä nuotit kohdalleen. Iltapäivä oli jo hieman parempi. Tavoite on ajaa ralli läpi ja ottaa viikonlopusta kaikki maksimaalinen hyöty irti, Evans sanoi.
Ohjaustehostimen rikkoutuminen heti rallin alussa pudotti Esapekka Lapin lopulta ulos kärkikymmeniköstä ja Lappi lähtee toiseen ajopäivään sijalta 11. Eroa kärkeen on kertynyt jo lähes kolme ja puoli minuuttia.
Australian MM-rallin toinen ajopäivä käynnistyy perjantai-iltana kello 22.18 Suomen aikaa. UrheiluUutiset.com seuraa rallin tapahtumia tiiviisti koko viikonlopun ajan.
Yleiskilpailun tilanne 8/21 ek:n jälkeen
1) Andreas Mikkelsen (Hyundai) 57.51,9
2) Thierry Neuville (Hyundai) + 20,1
3) Kris Meeke (Citroen) + 20,8
4) Jari-Matti Latvala (Toyota) + 29,9
5) Craig Breen (Citroen) + 30,8
6) Ott Tänak (Ford) + 33,0
7) Hayden Paddon (Hyundai) + 38,2
8) Sebastien Ogier (Ford) + 47,9
9) Stephane Lefebvre (Citroen) + 57,3
10) Elfyn Evans (Ford) + 1.13,8
———-
11) Esapekka Lappi (Toyota) + 3.27,6
12) Kalle Rovanperä (Ford) + 4.27,5 WRC2
Mikkelsenin keskinopeus: 117,1 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Mikkelsen 5, Neuville 3, Tänak 1
Australian MM-rallin aikataulu
Torstai 16.11.
EK 01 – Pilbara 1 (9,71 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 02 – Eastbank 1 (18,92 km) pohja-aika: Mikkelsen
Perjantai 17.11.
EK 03 – Sherwood 1 (26,59 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 04 – Pilbara 2 (9,71 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 05 – Eastbank 2 (18,92 km) pohja-aika: Neuville
EK 06 – Sherwood 2 (26,59 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 07 – Destination NSW 1 (1,27 km) pohja-aika: Tänak, Neuville
EK 08 – Destination NSW 2 (1,27 km) pohja-aika: Neuville
EK 09 – Nambucca (48,89 km) klo 22.18
EK 10 – Newry 1 (20,86 km) klo 23.56
Lauantai 18.11.
EK 11 – Raceway (1,37 km) klo 0.44
EK 12 – Welshs Creek (33,49 km) klo 3.22
EK 13 – Argents Hill (12,33 km) klo 4.08
EK 14 – Newry 2 (20,86 km) klo 5.16
EK 15 – Destination NSW 3 (1,27 km) klo 7.54
EK 16 – Destination NSW 4 (1,27 km) klo 8.04
EK 17 – Pilbara Reverse 1 (10,03 km) klo 22.38
EK 18 – Bucca (31,90 km) klo 22.56
Sunnuntai 19.11.
EK 19 – Wedding Bells 1 (6,44 km) klo 0.08
EK 20 – Pilbara Reverse 2 (10,03 km) klo 2.46
EK 21 – Wedding Bells 2 (6,44 km) klo 4.18 Power Stage
1. ajopäivä (ek:t 01-08) yhteensä: 112,98 km
2. ajopäivä (ek:t 09-16) yhteensä: 140,34 km
3. ajopäivä (ek:t 17-21) yhteensä: 64,84 km
Ek-kilometrejä yhteensä: 318,16 km
Kilpailun kokonaispituus: 947,55 km (ek:t + siirtymäosuudet)
Kaikki ajat Suomen aikoja!
Lue myös! Rallin MM-sarjaan tulossa muutoksia kaudelle 2018 (17.11.2017)
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Facebook kommentit