Mikko Heikkilä ylsi viime vuonna rallissa saavutukseen, johon välttämättä kukaan toinen kuljettaja ei tule koskaan enää yltämään.
Kuten hyvin muistetaan, niin Suomessa ajettiin viime vuonna kaksi MM-rallia. Helmikuussa lumi pöllysi historian ensimmäisessä Rovaniemen MM-rallissa, kun taas perinteinen Jyväskylän sorasirkus kaasuteltiin lokakuussa. Ainoa suomalaiskuljettaja, joka noissa molemmissa kilpailussa ylsi palkinnoille, oli WRC3-luokassa Rovaniemellä kolmanneksi ja Jyväskylässä toiseksi ajanut Mikko Heikkilä, 30. Huikea, historiallinen saavutus.
– On hankalaa mitata, paljonko viime vuonna ajaminen auttaa tänä vuonna. Varmasti siitä ei ainakaan haittaa ole ja viime vuoden pätkät muistaa käytännössä ulkoa, kun joka pätkästä on viime vuodelta video ja niitä on kerrattu ahkerasti valmistautuessa. Kohtahan se nähdään paljonko se lopulta vaikuttaa vauhtiin, Heikkilä ennakoi tänä viikonloppuna Jyväskylän seudulla ajettavaa Suomen MM-rallia.
Heikkilän edellinen kilpailu oli heinäkuun alussa ajettu Latvian EM-ralli, mistä nurmijärveläinen nappasi hienon kolmossijan. Sen jälkeen ohjelmassa on ollut tuttuun tapaan tulevaan kilpailuun valmistavaa testityötä.
– Kokeiltiin paria hienosäätöä ja tehtiin pieniä muutoksia autoon Latviasta, mutta ei mitään spesiaalia vain tätä kisaa varten. Tietysti toiselle ajokerralle nostetaan auton korkeutta urien muodostuessa. Enemmänkin pidettiin tuntumaa yllä, Heikkilä taustoittaa valmistautumistaan uransa kuudenteen MM-ralliin.
Koronan takia viime vuoden molemmat Suomen MM-rallit kuihtuivat yleisötapahtumina vaisuiksi, Rovaniemellä yleisö kun ei päässyt pätkien varrelle ollenkaan, mutta tänä vuonna tilanne on toinen.
– Ainahan ralliin on mukava lähteä, mutta nyt on erityisen hyvä fiilis. Hienot kesäkelit ja korona ei häiritse, niin yleisöäkin on varmasti paljon. Suuret kiitokset yhteistyökumppaneilleni mahdollisuudesta ajaa perinteisessä Jyväskylän MM-rallissa jo toistamiseen, WRC2-luokassa menestystä metsästävä Heikkilä hehkuttaa.
Suomen MM-ralli, Secto Rally Finland, käynnistyy torstai-iltana ja päättyy sunnuntaina.
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Facebook kommentit