Mikko Heikkilällä onnistunut aamupäivä – Emil Lindholm pudonnut kolmanneksi

29.5.2021 / 10:02
Mikko Heikkilä johtaa Länsirannikon SM-rallia kuuden erikoiskokeen jälkeen (Kuva: Toni Ollikainen / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Mikko Heikkilä johtaa Länsirannikon SM-rallin yleiskilpailua ja SM1-luokkaa, kun kaksipäiväisen kilpailun 13 erikoiskokeesta on nyt ajettu kuusi.

Mikko Heikkilä, joka juhli edellisen SM-rallin voittoa Kouvolassa helmikuussa, starttasi lauantai-aamuun Länsirannikon SM-rallin yleiskilpailun ja SM1-luokan toiselta sijalta. Kilpailua perjantain jälkeen johtaneen Emil Lindholin johtomarginaali Heikkilään nähden oli 3,7 sekuntia. Lauantai-aamun kolmella erikoiskokeella “kenttä kääntyi”, kun Heikkilä oli jokaisella Lindholmia nopeampi ja nousi johtoon 9,3 sekunnin turvin.

Toiseksi on noussut Teemu Asunmaa, joka perjantain jälkeen oli jäänyt Lindholmista 16,6 sekuntia, mutta nyt kaksikon ero on enää 0,3 sekuntia ja Asunmaa on siis toisena, Lindholm kolmantena. Hyvässä vauhdissa on ollut myös Aleksi Röyhkiö, jonka ek-ajat ovat oikeuttaneet tulosriviin 3-4-1 ja niiden myötä nuorukainen taistelee tällä hetkellä toden teolla neljännestä sijasta Juha Saloa vastaan. Röyhkiölle kuudennen erikoiskokeen voitto oli uran ensimmäinen yleiskilpailun pohja-aika rallin SM-sarjassa.

Röyhkiöllä eroa kärkeen on 22,7 sekuntia, kun taas Salo on jäänyt Röyhkiöstä 2,8 sekuntia. Perjantain asfalttipätkillä hyvässä vauhdissa ollut Niclas Grönholm ajoi ulos kuudennella erikoiskokeella ja joutui keskeyttämään. Samalla erikoiskokeella päättyi myös Juuso Metsälän kilpailu ja syynä Grönholmin tavoin ulosajo.

SM2-luokan voittotaistelussa Jaro Kinnusen ja Ville Hautamäen välinen aikaero kuuden ajetun erikoiskokeen jälkeen on vain 1,6 sekuntia. SM3-luokan kolmen kärki viiden ajetun erikoiskokeen jälkeen on Lauri Joona, Henri Hokkala ja Roope Korhonen. Kolmikko mahtuu 6,7 sekunnin sisään. SM4-luokassa johtopaikkaa hallussaan neljän erikoiskokeen jälkeen pitää Juho Koski-Lammi. Toisena oleva Jere Pensas on jäänyt Koski-Lammista 19,6 sekuntia ja kolmantena oleva Konsta Saarinen 34 sekuntia.

Länsirannikon SM-ralli jatkuu toisen ajopäivän ensimmäisen huoltotauon jälkeen, kun seitsemäs erikoiskoe käynnistyy kello 11.41. Maaliin saavutaan alkuillan aikana.

Yleiskilpailun ja SM1-luokan tilanne 6/13 ek:n jälkeen

1) Mikko Heikkilä-Topi Luhtinen (Skoda) 26.39,8
2) Teemu Asunmaa-Marko Salminen (Skoda) + 9,3
3) Emil Lindholm-Reeta Hämäläinen (Skoda) + 9,6
4) Aleksi Röyhkiö-Ville Mannisenmäki (Skoda) + 22,7
5) Juha Salo-Mikko Markkula (Skoda) + 25,5
6) Riku Tahko-Markus Soininen (Hyundai) + 44,7

Heikkilän keskinopeus: 117,1 km/h
Pohja-ajat: Lindholm 3, Asunmaa 1, Röyhkiö 1, Salo 1

 

 

Aikataulu

11.41 – EK7 Vanha Karuna 1 (5,15 km)
12.10 – EK8 Pöylä 1 (13,40 km)
12.52 – EK9 Juntola 1 (5,27 km)

Huoltotauko

15.14 – EK10 Vanha Karuna 2 (5,15 km)
15.41 – EK11 Pöylä 2 (13,40 km)
16.25 – EK12 Juntola 2 (5,27 km)
17.13 – EK13 Avanti (1,93 km)

Suorat rallilähetykset lauantaina
Rallin tulospalvelu SM-sarjan kotisivuilla
SM-sarjan kaikkien luokkien pistetilanteet

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit