Mikko Heikkilä nappasi viikon sisään MM-debyytistään Rovaniemellä WRC3-luokan palkintosijoituksen, sekä ensimmäisen rallin SM-sarjan yleiskilpailun ja kuninkuusluokan voittonsa viime viikonloppuna ajetusta Kouvolan SM-rallista.
Jos voidaan sanoa Rovaniemen MM-rallin ja Kouvolan SM-rallin ajetuiksi alkaneen kevään aikana, niin Mikko Heikkilän, 29, kevään aloitus oli siinä tapauksessa äärimmäisen hieno. Nurmijärveläinen nappasi MM-debyytistään Rovaniemeltä WRC3-luokan kolmannen sijan ja viime viikonloppuna tuloksena oli ensimmäinen SM-rallin yleiskilpailun, sekä kuninkuusluokka SM1:n voitto Kouvolassa ajetussa rallin SM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa.
– Kauan tätä on odotettu ja nyt se voitto tuli! Viimeisen pätkän ajoin aika hiljaa. Toiseksi viimeinen pätkä oli kauheimpia mitä olen ajanut, mutta samalla parhaimpia, kun pystyin kuitenkin ajamaan pohjat. Hyödyttiin aika paljon lähtopaikasta, mutta pysyttiin kuitenkin tiellä vaikka olosuhteet olivatkin haastavat. Rengastaktiikkakin toimi moitteetta. Oikein hyvä fiilis kaiken kaikkiaan, Heikkilä kommentoi tiedotteessaan.
Edellisen kerran rallin SM-sarjassa SM1-luokan voittoon oli ajanut joku muu kuljettaja kuin Teemu Asunmaa, Emil Lindholm tai Juha Salo, Turun ja Salon SM-rallissa syyskuussa 2018, jolloin ykköseksi kaasutteli Nikolay Gryazin. Heikkilän ja kartanlukija Topi Luhtisen voittomarginaali Kouvolassa oli minuutti ja 11,1 sekuntia. Edellisen kerran yli minuutin voittomarginaaliin SM-sarjassa SM1-luokassa yllettiin Tunturirallissa tammikuussa 2018, Eerik Pietarisen lyödessä Lindholmin lähes kahdella ja puolella minuutilla.
– Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, että ollaan pystytty ajamaan niin kauan, että voitettiin kilpailu. Iso kiitos kaikille jotka ovat auttaneet tähän pisteeseen ja suunta on eteenpäin. Reitti oli todella hieno ja kisa oli tiukka ja hyvä, joten oikein mukava mieli jäi tästä, Heikkilä hehkutti.
Heikkilä kilpaili nyt yhdeksättä kertaa R5-autolla rallin SM-sarjassa. Riihimäeltä toukokuussa 2019 irtosi luokan kakkossija, kun taas viime vuonna Heikkilä kaasutteli Mikkelissä ja Kouvolassa kolmanneksi, sekä kauden päättäneessä Seinäjoen osakilpailussa jälleen toiseksi. Ensimmäinen täysi kausi SM1-luokassa toi Heikkilälle SM-pronssia. Vuonna 2018 Heikkilä voitti SM4-luokan kaikissa neljässä SM-rallissa joihin osallistui, saavuttaen SM-pronssia.
Juha Salo hyppäsi Kouvolan SM-rallissa rallin SM-sarjan SM1-luokan pistejohtoon (Kuva: Jukka Siitonen).
“Kesäkauteen hyvä startata piikkipaikalta”
Aamupäivän kahden erikoiskokeen jälkeen yleiskilpailun ja SM1-luokan kärjessä ajoi Juha Salo, mutta eroa toisena olleeseen Heikkilään oli vain yksi sekunti. Ero kasvoi kahdella seuraavalla erikoiskokeella 5,5 sekuntiin, kunnes oli Heikkilän ja kartanlukija Topi Luhtisen vuoro nousta esiin oikein toden teolla. Siinä missä ensimmäisinä kuljettajina reitillä olleet kuljettajat kärsivät lumisateesta, pääsi Heikkilä lataamaan hyvältä lähtöpaikaltaan kovia aikoja.
Salo hävisi Heikkilälle kahdella viimeisellä erikoiskokeella yli minuutin ja vaikka karkkilalainen kilpailussa eniten pohja-aikoja ajoikin, oli tuloksena tammikuisen Tunturirallin tavoin kakkossija.
– Ei ollut ihan helppo tuo viimeinen lenkki! Pyörähdin toiseksi viimeisen ek:n ensimmäisessä vasemmalle kääntyneessä mutkassa. Sain kolmosvaihteen päälle ja sitten mentiin perä edellä. Vastasatanut lumi oli peittänyt ajourat lumesta täyteen, urassa ei ollut yhtään pitoa ja pyörähdimme. Voi olla, että Heikkilää vastaan ei olisi ollut tänään mahdollisuuksia. Tämä tulos oli paras, mitä saimme Mikon (Markkula, kartanlukija) kanssa tänään tehtyä, Salo kommentoi.
Kahden kakkossijan myötä Salo, rallin kymmenkertainen Suomen mestari, nousi SM1-luokan pistejohtoon, ensimmäisen kerran sitten Laitilan SM-rallin ja syksyn 2019. Kun muistelee Salon alkukautta SM-sarjassa vuosi sitten, kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen pistesaldo kun oli pyöreä nolla, niin tämänvuotinen aloitus on siihen verrattuna kuin eri planeetalta.
– Kaikenlaista sitä pitkän uran aikana pitää vielä kokea, vaikka sitä välillä jo luulee, että kaikki on koettu ja nähty. Kesäkauteen on hyvä startata piikkipaikalta. Kyllä tätä tilannetta (pistejohto) on tässä jo ehditty odottaakin. Kahta viimeistä pätkää lukuun ottamatta tänään oli hauskaa ajaa kilpaa. Kuudelle ek:lle kolme pohja-aikaa ja eihän sää- ja ajo-olosuhteille mitään voi. Ei se helppoa ollut, Salo korosti.
Salon tavoin myös SM-pistejohtajana Kouvolaan startannut Asunmaa kärsi Kouvolan SM-rallissa olosuhteista ja lähtöpaikastaan. Alavutelainen löysi nimensä kilpailun päätteeksi tulosluettelosta vasta riviltä seitsemän. Kun mukaan ei lasketa keskeytyksiä, oli Asunmaa sijoittunut edellisen kerran SM-rallin yleiskilpailussa näin heikolle sijalle Turun SM-rallissa elokuussa 2014, jolloin sijoitus SM2-luokan Subarulla oli kahdeksas.
– Renkaat toimivat hyvin, mutta aura-auton rooli haittasi merkittävästi. Auratulla tiellä ajaminen on aina nopeampaa. Vaikka käytössä ovat parhaat mahdolliset renkaat, niin muut saavat ajaa puhdistettua uraa, jolloin pito on renkaasta riippumatta parempi. Tilanne on sama, mistä puhutaan paljon myös MM-ralleissa. Lähdetään hakemaan voittoa totuttuun tapaan taas kesäkaudella, kahden pisteen päässä Salosta SM-pisteissä oleva Asunmaa käänsi katseet jo tulevaan.
Riku Tahko taituroi Hyundai i20 R5 -autolle sen ensimmäisen palkintosijoituksen SM-sarjassa (Kuva: Taneli Niinimäki).
“Viimeiselle tuli tosiaan pohjat”
Viime vuosina rallin SM-sarjan SM1-luokassa on totuttu siihen, että kuninkuusluokan palkintosijat on lähes poikkeuksetta menneet Skoda-kuljettajille. Kouvolassa voitto ja kakkossija menivätkin Skoda-kuljettajille, mutta kolmannelta sijalta löytyi Hyundai-kuljettaja Riku Tahko, 36, joka toi korealaismerkille sen ensimmäisen palkintosijoituksen rallin SM-sarjan historiassa. Hyundai i20 R5 -auto esiintyi ensimmäisen kerran SM-sarjassa Nilsiässä maaliskuussa 2017.
– Arvostan itse enemmän sitä, että tasaisissa olosuhteissa aikaeromme kärkeen on kaventunut huomattavasti. Tietysti arvostan myös palkintokorokepaikkaa, mutta kuljettajana itselleni on tärkein nähdä, että otimme harppauksen kohti SM-sarjan kärkeä, joka on myös hyvin lähellä koko maailman kärkeä R5-autoilla, Tahko kommentoi.
Tahko kirjautti viimeisen palkintosijan nimiinsä 3,9 sekunnin erolla neljänneksi ajaneeseen Emil Lindholmiin nähden, joka menetti kilpailun loppuhetkillä reilun minuutin auton tekniikkamurheiden seurauksena.
– Se oli sähkövika, joka oireili jo edellisellä erikoiskokeella. Kyse oli vaihdelaatikon asentotunnistimesta, joka antoi virheellistä signaalia ja katkaisi moottorilta sytytyksen. Jäimme sen takia yli minuutin ja menetimme kakkospaikan. Pystyimme korjaamaan vian ennen viimeistä erikoiskoetta, Lindholm kertasi tapahtumien kulkua.
Aleksi Röyhkiö ajoi nyt kolmannen SM-rallinsa R5-autolla ja tuloksena oli viides sija. Ylöjärveläisen uran ensimmäinen SM1-luokan palkintosijoituskaan ei ollut kaukana, kolmanneksi ajanut Tahko kun ehdi edelle 4,5 sekunnin turvin.
– Meillä oli hieman liian pitkä ajotauko alla, jonka vuoksi kesti hetki saada oikea rytmi ajamiseen. Loppua kohden ajaminen alkoi maistua. Rengastaktiikkamme onnistui kokonaisuudessaan hyvin, sillä meillä oli neljä uutta kumia kahdelle viimeiselle pätkälle, joilla oli eniten irtolunta. Niille molemmille pätkille ajoimme toiseksi nopeimmat ajat. Hieno päätös kisalle, mutta harmillisen lähelle jäivät palkintosijat, Röyhkiö pohti tulosluetteloa katsoessaan.
Kärkikuusikon täydensi Juuso Metsälä, joka hävisi Röyhkiölle kokonaistuloksissa 3,3 sekuntia. Metsälän osalta kilpailun parasta antia tarjoili ehdottomasti kuudes erikoiskoe, mistä tuloksena oli jyväskyläläisen ensimmäinen SM-rallin yleiskilpailun ja SM1-luokan pohja-aika.
– Haastava päivä, eipä tälläistäkään ole tullut koettua ennen. Alussa oma ajo ei ollut parasta mahdollista, mutta parani loppua kohden. Viimeiselle tuli tosiaan pohjat, mutta ei se silti mikään huippusuoritus ollut. Tämä oli kyllä erikoinen ralli kaiken kaikkiaan. Saatiin nyt jotain pisteitä plakkariin, Metsälä totesi.
Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Liedon seudulla lauantaina 29. toukokuuta.
Kouvolan SM-ralli 2021 ja SM1-luokan lopputulokset
1) Mikko Heikkilä (Skoda Fabia Rally2 Evo) 57.23,1
2) Juha Salo (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 1.11,1
3) Riku Tahko (Hyundai i20 R5) + 1.17,7
4) Emil Lindholm (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 1.21,6
5) Aleksi Röyhkiö (Skoda Fabia R5) + 1.22,2
6) Juuso Metsälä (Skoda Fabia R5) + 1.25,5
7) Teemu Asunmaa (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 1.41,2
8) Kalle Markkanen (Skoda Fabia R5) + 2.04,1
9) Jari Huuhka (Skoda Fabia R5) + 3.00,4
10) Tuomas Skantz (Skoda Fabia R5) + 3.50,4
Heikkilän keskinopeus: 116,9 km/h
Pohja-ajat: Juha Salo 3, Mikko Heikkilä 2, Juuso Metsälä 1
SM1-luokan SM-pisteet 2/6 osakilpailua
1) Juha Salo (KaUA) 43
2) Teemu Asunmaa (AlavUA) 41
3) Emil Lindholm (NHD) 32
4) Mikko Heikkilä (MäntsMK) 29
5) Riku Tahko (PoSUA) 28
6) Juuso Metsälä (KeurUA) 24
7) Aleksi Röyhkiö (PR-Rac) 19
8) Niclas Grönholm (EMSC) 11
9) Tuomas Skantz (PihtUA) 9
10) Jarmo Berg (IiMU) 8
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedotteet
YouTube-video: Mikko Heikkilä Racing
Facebook kommentit