Mikko Heikkilän EM-urakka käynnistyy – “Turha sitä lähtöluetteloa on pelätä”

7.3.2023 / 08:36
Mikko Heikkilä ja Samu Vaaleri (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin EM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna, kun kauden avausosakilpailu ajetaan Portugalin soralla Fafe Rallin merkeissä. Suomalaisväriä EM-sarjaan tänä vuonna tuo rallin SM-sarjan kuninkuusluokan hallitseva mestari Mikko Heikkilä.

Mikko Heikkilälle, 31, rallin EM-sarja ei ole uusi tuttavuus, osallistuihan nurmijärveläinen Latvian EM-ralliin vuosina 2020 ja 2022. Sen sijaan täyden EM-sarjan kiertäminen tulee olemaan Heikkilälle uran ensimmäinen täysi kausi kansainvälisessä sarjassa ja samalla EM-sarjaan saadaan mukaan myös pääluokan osalta ensimmäinen täyden kauden ajava suomalaiskuljettaja sitten vuoden 2014, jolloin Esapekka Lappi kaasutteli Euroopan mestariksi.

– Kautta odotellessa, ei tässä ihmeempiä. Tottakai tässä on saanut selvitellä kaikenlaista tähän projektiin liittyvää, mutta aika rauhallisesti on talvi noin muuten otettu, sunnuntaina Portugalista tavoitettu Heikkilä kertoi talven kuulumisiaan UrheiluUutiset Motorsportille, kun EM-sarjan kauden avaukseen oli aikaa enää viisi yötä.

Viime vuonna rallin SM-sarjassa SM1-luokan Suomen mestaruuden voittanut Heikkilä ilmoitti välittömästi menestyksekkään kauden jälkeen tähtäävänsä vuonna 2023 ulkomaille ja tuo tavoite on nyt täyttymässä, kun edessä on täysi kausi, kahdeksan osakilpailua, kovatasoisessa rallin EM-sarjassa. Heikkilä kilpailee EM-sarjassa portugalilaisen Racing Factory -tiimin väreissä ja alla on aiemmilta vuosilta tuttu kalusto, Skoda Fabia Rally2 Evo.

Heikkilä pääsi ajamaan ensitestit portugalilaistiimin kanssa helmikuussa. Kilometrejä Skodan ratissa kertyi vain noin 60, mutta tärkeintä tässä kohtaa oli päästä tutustumaan Heikkilälle uuteen tiimiin ja portugalilaisten tapaan työskennellä. Ja koska portugalilaiset soratiet ovat Heikkilälle myös uusi tuttavuus, palveli ensimmäinen testipäivä myös tätä puolta.

– Paria eri tietä ajettiin, oli hyvät pätkät ja pääsi kokemaan millaista se ajaminen on tuollaisella alustalla. Ja ennen kaikkea näki millaista porukkaa on tiimissä, meille kun kyseessä on uusi tiimi. Hyvä testipäivä kaikin puolin ja siitä reissusta jäi hyvä maku, Heikkilä kehui.

Racing Factory on tiiminä vielä varsin nuori, mutta menestystä on jo ehtinyt tulla niin EM-sarjasta kuin myös Portugalin rallisarjoista. Heikkilä oli tiimin tiloista ja toiminnasta “ensitreffien” perusteella vakuuttunut.

– Kaikki vaikutti hyvältä ja varsinkin päällisin puolin kaikki näytti tosi hienolta. Kaikki vehkeet on viimeisen päälle ja paja on aikamoinen laitos. Hienot puitteet on kyllä ja muutenkin porukka vaikutti hyväntuuliselta. Hyvä ja tosi positiivinen maku jäi itselleni, kaikki oli innoissaan hommasta ja he toivottivat minut tervetulleeksi, Heikkilä iloitsi.

 

Mikko Heikkilä ja Samu Vaaleri voittivat viime vuonna rallin SM-sarjassa SM1-luokan mestaruuden (Kuva: RPF).

 

 

 

“Eiköhän siihen jonkinlainen lataus saada”

Aiempina vuosina Heikkilä on kilpaillut Toni Gardemeisterin johtamassa TGS-tiimissä, missä asiat hoidettiin suomenkielellä. Nyt tilanne on toinen, Racing Factorylla puhekielenä kun on englanti. Tämä asettaa omat haasteensa.

– Pitää olla hereillä ja varmistaa aina kahteen kertaan kaikki mitä sovitaan, kun en ole aiemmin englanniksi tälläisiä asioita hoitanut. Se on uusi elementti. Toimintatavoissa on myös hieman eroa, niissä pitää olla kartalla, että miten hommia tehdään, Heikkilä taustoitti.

Portugalin EM-ralli käynnistyy perjantaina ja ohjelmassa on 17 erikoiskokeen urakka sorateillä, yhteispituudeltaan reilut 180 kilometriä. Heikkilä ajoi kilpailuun valmistavat testit kilpailuviikon maanantaina ja sunnuntaina kuljettajan toiveissa ollut sade lopulta myös saatiin. Toiveissa siksi, että tuleva kilpailu saatetaan hyvinkin ajaa sadesäässä.

– Tänne on luvattu aikamoista vesisadetta koko viikoksi. Viime vuoden kilpailun videoiden perusteella ja mitä kaikki ovat sanoneet, niin täällä kun on kunnolla märkää, niin tiet ovat aika lailla liejua, mutavelliä, mistä minulla ei ole kokemusta. Olisi kiva päästä kokemaan sekin, että ei tulisi sitten ihan yllätyksenä rallissa, Heikkilä toivoi testipäivän aattona.

Heikkilän kartanlukijana tänä vuonna jatkaa Samu Vaaleri, 25, jonka kanssa Heikkilä aloitti yhteistyön viime vuonna. Kaksikon viimeisin kilpailu on viime vuoden lokakuussa ajettu Granada Ralli Espanjassa, joten kilpailutaukoa ennen Portugalin EM-rallia ehtii kertyä reilut neljä kuukautta. Heikkilä ei usko, että pitkäksi venynyt kilpailutauko toisi lisäjännitystä Portugalin EM-rallin avauserikoiskokeelle.

– Tottakai se normaali kisajännitys on päällä, mutta onko jotain ekstraa, siihen en usko. En näe siihen mitään syytä. Paineita ei ole, kurvaillaan se mitä osataan ja uskotaan, että sillä saadaan jotain aikaan, Heikkilä vakuuttaa.

Rallissa aina korostetaan sitä, että kilpaileminen ja testaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa ja tämän myös Heikkilä allekirjoittaa. Onko vaarana, että pitkän kilpailutauon seurauksena avauserikoiskokeella kuljettaja sortuu liian varovaiseen ajamiseen?

– Toivottavasti ei. Eiköhän siihen jonkinlainen lataus saada. Täytyy löytää se tasapaino, että lataus ei myöskään mene yli. Sekin on joskus koettu ja se ei ole hyvä juttu. Siihen väliin se pitää saada sattumaan. Olisihan se ollut hyvä, jos olisi saanut ajaa jonkun rallin ajettua ennen EM-avausta. Tottakai siitä olisi ollut hyötyä, Heikkilä sanoo.

Rallin EM-sarjan historiasta löytyy neljä suomalaista pääluokan Euroopan mestaria. Lapin lisäksi mestaruuteen ovat “lentävistä suomalaisista” ajaneet Rauno Aaltonen (1965), Pauli Toivonen (1968), sekä Juho Hänninen (2012). Hauska sattuma muuten on se, että Heikkilä on viime vuosina ollut etuautotehtävissä rallin MM-sarjassa niin Hänniselle, kuin Lapillekin. Vuonna 2018 Juuso Nordgren ajoi EM-sarjan pääluokassa kolme ja Emil Lindholm vuonna 2020 neljä kilpailua.

 

Rallin EM-sarjassa Mikko Heikkilä pääsee testaamaan osaamistaan myös asfalttiteillä (Kuva: RPF).

 

pitkävetovihjeet

 

 

“Suoraan kysymykseen suora vastaus”

EM-sarjan avauksessa Portugalissa tulevana viikonloppuna taso on äärimmäisen kova. Lähtöviivalla nähdään reilut 40 Rally2-autoa ja mukana kilpailussa ovat muun muassa hallitseva Euroopan mestari Efren Llarena, MM-sarjassakin menestystä takoneet Hayden Paddon, Mads Östberg, Craig Breen ja Pontus Tidemand, sekä Heikkilän tiimikaveri, portugalilainen Armindo Araujo, 45, joka kahtena edellisenä vuonna on napannut tästä kilpailusta kaksi palkintosijoitusta.

– Lähtölistalla on kaksikymmentä kuljettajaa, jotka pystyy ajamaan kovan tuloksen. Ei tänne tulla ja kurvailla tosta vaan “podiumille”. Toisaalta turha sitä lähtöluetteloa on liikaa alkaa pelkäämään, vaan ajaa mieluummin omaa suoritusta. Katsotaan sitten mihin se riittää. Sunnuntaina ollaan viisaampia, Heikkilä ennakoi.

EM-sarjassa ajetaan tänä vuonna kahdeksan osakilpailua, joista neljä soralla ja neljä asfaltilla. Heikkilä odottaa sorakisojen (Portugali, Puola, Latvia ja Ruotsi) sopivan lähtökohtaisesti hänelle hyvin, onhan soralla kilpaileminen Heikkilälle selkeästi tutumpaa, kun taas asfalttikisoista (Espanja, Italia, Tshekki ja Unkari) Heikkilä myöntää tarvitsevansa vielä lisäoppia.

Kun uran ensimmäinen EM-sarja lokakuussa on ajettu läpi ja Unkarissa katselet mennyttä kautta taaksepäin, millaiseen lopputulokseen olet tyytyväinen?

– Voitto tietysti on ainoa asia mihin voi olla täysin tyytyväinen. Niin haluan aina ajatella, mutta toki pitää muistaa realiteetit. Voitto, se tarjoaisi täydellisen tyytyväisyyden. Siinä suoraan kysymykseen suora vastaus. Mutta toki kelpuutetaan muitakin sijoituksia, Heikkilä pyöritteli.

Siinä missä rallin MM-sarjassa kaikki kuljettajat ajavat yhden rengasvalmistajan (Pirelli) renkailla, on EM-sarjassa mukana peräti neljä rengasvalmistajaa: Pirellin lisäksi “pikkumustia” tiimeille toimittavat Michelin, MRF, sekä tänä vuonna mukaan liittyvä Hankook. Heikkilän Skodassa alla on Michelinin renkaat.

Nurmijärveltä rallin EM-sarjan pääluokkaan ja ajamaan täyttä kautta on pitkä matka. Onnistuakseen tämä projekti on vaatinut todella paljon työtä.

– Sama homma kuin SM-sarjassakin, niin kovan työn takanahan se on. Ilman yhteistyökumppaneitani, jotka ovat olleet mukana, niin ei tätä olisi edes tarvinnut yrittää. Tässä on iso porukka mikä on touhunnut kimpassa ja sitä kautta tuli mahdollisuus EM-sarjaan. Mitään tuntimääriä en ole laskenut kuinka paljon se on työtä vaatinut, mutta tottakai puhelimessa on aikaa kulunut ja on tavattu ihmisiä, että saatiin paketti kasaan, Heikkilä korostaa.

Rallin SM-sarjassa on tänä vuonna ehditty ajaa jo kolme osakilpailua. Heikkilä, SM1-luokan hallitseva Suomen mestari, myöntää katsoneensa kilpailuja netin välityksellä ja tottakai halu ajamaan on ollut kova.

– YouTubesta olen katsellut “puolikateellisena”, kun itse en ole päässyt ajamaan. Kovaa ne laskee! (Jari) Huttunen on mennyt kovaa kuuluisalla “hangesta kaivetulla” kalustolla ja kovaa menee muutkin. Mukava nähdä, että siinä on myös Teemu (Asunmaa) ja Juhakin (Salo) olleet hereillä. Taso on kova tänäkin vuonna. Olisihan se ollut kiva käydä ajamassa joku kilpailu heidän seuranaan, Heikkilä myöntää, jakaen kehuja myös SM1-luokan tulokaskuljettaja Lauri Joonalle.

Portugalin EM-rallin avauserikoiskoe käynnistyy perjantai-iltana Suomen aikaa kello 23.05. Kilpailu päättyy sunnuntaina. Suomessa kilpailun tapahtumia ja Heikkilän otteita voi seurata CMoren, sekä WRC All Liven kautta.

Rallin EM-sarja 2023

11.-12.03. Portugali (Sora)
05.-06.05. Espanja (Asfaltti)
20.-21.05. Puola (Sora)
17.-18.06. Latvia (Sora)
07.-08.07. Ruotsi (Sora)
29.-30.07. Italia (Asfaltti)
19.-20.08. Tshekki (Asfaltti)
07.-08.10. Unkari (Asfaltti)

Euroopan mestarit 2010-2022

2010 – Luca Rossetti (ITA)
2011 – Luca Rossetti (ITA)
2012 – Juho Hänninen
2013 – Jan Kopecky (CZE)
2014 – Esapekka Lappi
2015 – Kajetan Kajetanowicz (POL)
2016 – Kajetan Kajetanowicz (POL)
2017 – Kajetan Kajetanowicz (POL)
2018 – Alexey Lukyanuk (RUS)
2019 – Chris Ingram (GBR)
2020 – Alexey Lukyanuk (RUS)
2021 – Andreas Mikkelsen (NOR)
2022 – Efren Llarena (ESP)

Mikko Heikkilä, 31

20 SM-rallia SM1-luokassa
4 voittoa ja yhteensä 14 palkintosijoitusta (4-5-5)
Suomen mestaruus 2022, SM-hopeaa 2021 ja SM-pronssia 2020
SM4-luokassa SM-pronssia 2018, 4 osakilpailua ja 4 voittoa
7 MM-rallia, 3 palkintosijoitusta RC2/WRC3-luokassa (0-1-2)
2 EM-rallia, yleiskilpailun 3. sija Latviassa 2022

 

 

 

Portugalin EM-rallin aikataulu

Perjantai 10.3.

13.30 – Testierikoiskoe Montim (3,61 km)

23.05 – EK1 Fafe (1,43 km)

Lauantai 11.3.

Huoltotauko (15 min)

10.09 – EK2 Boticas / Vale do Tamega 1 (9,64 km)
10.59 – EK3 Boticas / Senhor do Monte 1 (15,05 km)
12.27 – EK4 Cabeceiras de Basto 1 (10,84 km)
13.40 – EK5 Vieira do Minho 1 (11,76 km)

Huoltotauko (30 min)

16.39 – EK6 Boticas / Vale do Tamega 2 (9,64 km)
17.29 – EK7 Boticas / Senhor do Monte 2 (15,05 km)
19.02 – EK8 Cabeceiras de Basto 2 (10,84 km)
20.15 – EK9 Vieira do Minho 2 (11,76 km)

Huoltotauko (45 min)

Sunnuntai 12.3.

Huoltotauko (15 min)

09.32 – EK10 Luílhas 1 (8,09 km)
10.24 – EK11 Seixoso 1 (9,97 km)
11.14 – EK12 Santa Quiteria 1 (9,18 km)
12.05 – EK13 Lameirinha 1 (14,90 km)

Huoltotauko (30 min)

14.31 – EK14 Luílhas 2 (8,09 km)
15.23 – EK15 Seixoso 2 (9,97 km)
16.13 – EK16 Santa Quiteria 2 (9,18 km)
18.05 – EK17 Lameirinha 2 (14,90 km) Power Stage

 

 

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit