Rallicrossin EM-sarjan Supercar-luokassa ajetaan tänä vuonna kolme osakilpailua. Suomalaisväriä sarjaan tuo Mikko Ikonen.
Rallicrossin EM-sarjan Supercar-luokan kauden avausosakilpailu ajetaan Ruotsin Höljesissä 22.-23. elokuuta. Siitä EM-sarjan karavaani siirtyy syyskuussa Latvian Riikaan ja kauden viimeiset pisteet jaetaan lokakuussa Belgiassa, Spa-Francorchampsin radalla. MM-sarjan puolella Supercar-luokka ajaa kauden kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa yhteensä neljä osakilpailua, mutta EM-sarjan puolella tuplakisoja ei samalla radalla siis nähdä.
Suurimmat mestarisuosikit “tynkäkauteen” lähdettäessä ovat viime vuoden EM-kakkonen Jean-Baptiste Dubourg, sekä Thomas Bryntesson, joka on kolmen viimeisen vuoden aikana saavuttanut kaksi EM-mitalia. Norjalaiskuljettaja sijoittui vuonna 2017 EM-sarjan Supercar-luokassa toiseksi, vuonna 2018 sijoitus oli neljäs ja viime vuonna kaulaan ripustettiin kauden päätteeksi EM-pronssia. Bryntesson avasi kautensa RallyX Nordic -sarjassa Höljesissä heinäkuun alussa, sijoittuen kovatasoisessa kilpailussa kahdesti viidenneksi.
Suomalaisväriä EM-sarjaan tuo viime vuoden tapaan Mikko Ikonen, joka myös tänä vuonna lähtee mukaan oman tiiminsä Betomik Racingin Ford Fiestalla. Ikonen taituroi tiensä viime vuonna viidessä ajamassaan EM-osakilpailussa kaikissa semifinaaleihin ja Norjasta kesäkuussa tuli komea saavutus, uran toisessa EM-osakilpailussa, kun erinomaiset otteet veivät aina finaaliin asti ja loppusijoitus oli neljäs.
Ikosen kausi päättyi ikävästi, kun kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Ranskassa semifinaalissa kilpakumppani ajautui kolarin seurauksena suoraan Ikosen eteen ja tätä väistäessään Ikonen ajautui rajusti päin rengasvallia. Kauden viimeinen osakilpailu Latviassa jäi sairausloman takia ajamatta. Ikonen vahvisti UrheiluUutiset Motorsportille, että tarkoituksena on ajaa tänä vuonna täysi EM-sarja, kaikki kolme osakilpailua.
Höljesin avaukseen on mukaan ilmoittautunut 21 kuljettajaa kahdeksasta eri maasta, jotka kilpailevat viidellä eri automerkillä. Eniten kuljettajia on Norjasta, seitsemän, kun taas suosituin automerkki on Volkswagen, joita pistejahtiin asettuu yhteensä kahdeksan kappaletta. Taso EM-sarjan Supercar-luokassa on vuodesta toiseen ollut todella kova ja sitä se on myös tänä vuonna.
Oliver Eriksson on rallicrossin MM-sarjan kasvattajaluokan RX2:n kahden edellisen kauden mestari, voitettuan noiden 14 ajetusta osakilpailusta kahdeksan. Supercar-luokka ei Erikssonille uusi tuttavuus ole, onhan ruotsalainen sijoittunut RallyX Nordic -sarjassa kaksi kertaa peräkkäin toiseksi. Kun alla on Olsbergs MSE -tiimin huippuluokan Ford Fiesta, ei ensimmäisen kautensa EM-sarjassa aloittavan Erikssonin nimi mukana kärkitaistelussa tulevissa kilpailuissa tulisi kovinkaan suurena yllätyksenä.
Ehdottomasti suurin yllätys ilmoittautuneiden listalla on autourheilun elävä legenda, 74-vuotias Per Eklund, joka kolme viikkoa sitten Höljesissä kilpaili legendojen kilpailussa muun muassa Marcus Grönholmia vastaan. Eklund, jonka huikeista saavutuksista mainittakoon ainakin rallicrossin vuoden 1999 1-divisioonan Euroopan mestaruus, osallistuu Supercar-luokkaan myös RallyX Nordic -sarjan seuraavassa osakilpailussa, jok ajetaan Ruotsin Arvikassa 8.-9. elokuuta.
Eklund kilpailee Höljesin EM-osakilpailussa tottakai numerolla 74 ja alla on oman tiimin Volkswagen Beetle. Eklundin tiimin autoilla ovat vuosien saatossa suomalaiskuljettajista kilpailleet eri sarjoissa muun muassa Toomas Heikkinen, Joni-Pekka Rajala, sekä Toni Lukander. Ikonen, joka nyt siis kilpailee samassa kilpailussa, osti Eklundilta muutama vuosi sitten Saab 9-3 -auton, jolla ajoi SM-sarjassa vuonna 2018 SM-hopealle.
Höljesin EM-avaus 22.-23.8.
EM-sarjan Supercar-luokassa 21 kuljettajaa
Kuljettajia 8 eri maasta, eniten Norjasta (7)
5 eri automerkkiä, eniten Volkswageneita (8)
Supercar-luokan kuljettajat ja kilpailunumerot
3 Ben-Philip Gundersen (NOR) Audi S1
8 Peter Hedström (SWE) Volkswagen Polo
9 David Nordgård (NOR) Ford Fiesta
10 Mikko Ikonen Ford Fiesta
11 Ales Fucik (CZE) Volkswagen Polo
16 Thomas Bryntesson (NOR) Volkswagen Polo
17 Dan Öberg (SWE) Volkswagen Scirocco
23 Andrea Dubourg (FRA) Peugeot 208
24 Sivert Svardal (NOR) Volkswagen Polo
38 Mandie August (GER) Seat Ibiza
44 Stene Johansen (NOR) Ford Fiesta
45 Pontus Tidemand (SWE) Volkswagen Polo
54 Mats Öhman (SWE) Audi S1
67 Frank Valle (NOR) Ford Fiesta
69 Sondre Evjen (NOR) Volkswagen Polo
72 Ulrik Linnemann (DEN) Ford Fiesta
73 Tamas Karai (HUN) Audi S1
74 Per Eklund (SWE) Volkswagen Beetle
87 Jean-Baptiste Dubourg (FRA) Peugeot 208
93 Tobias Daarbak (DEN) Ford Fiesta
116 Oliver Eriksson (SWE) Ford Fiesta
Lue myös! Höljesin MM-avauksen kokoonpano julkistettiin – 17 kuljettajaa 10 eri maasta (31.7.2020)
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit