Muhonen pettyi Laitilan tulokseen – “Koskaan ei palkintosijoitus ole näin paljoa harmittanut”

10.9.2018 / 18:34
Simo Muhonen ja Jani Laitinen Laitilan sorateillä (Kuva: Eero Auvinen).

[ A- ] / [ A+ ]

Simo Muhonen ja kartanlukija Jani Laitinen saavuttivat kilpailukauden neljännen palkintosijoituksen Laitilan ympäristössä ajetussa rallin Suomen Juniorimestaruussarjan neljännessä osakilpailussa.

Huolimatta Citroen C2 R2 -auton teknisestä viasta, Simo Muhonen ajoi kaksi luokkansa nopeinta erikoiskoeaikaa ja toiseksi korkeimpien mestaruuspisteiden turvin nousi sarjatilanteessa kolmannelle sijalle, kun ajamatta on vielä Heinolan osakilpailu. Siviilielämän kiireiden myötä testaamatta suoraan kilpailun lähtöviivalle matkannut Muhonen kärsi auton käyntihäiriöistä, eikä sen myötä pystynyt vastaamaan luokkavoittoon ajaneen Timi Niinin ja kakkosijan napanneen Anssi Aution vauhtiin.

Lisäksi kun siirtymätaipaleella tehdyt huoltotoimenpiteet venyivät muutaman sekunnin liian pitkäksi, määrättiin Muhoselle kymmenen sekunnin aikasakko kolmannen erikoiskokeen lähdöstä myöhästymisen seurauksena. Toiset kymmenen sakkosekuntia tuli neljännen erikoiskokeen varaslähdöstä.

Kolmannen erikoiskokeen jälkeisellä huoltotauolla tiimi sai käyntihäiriön korjattua ja sen myötä Muhonen kellotti heti kaksi pohja-aikaa. Silti kilpailukauden kolmas ja ralliuran kuudes peräkkäinen palkintokorokesijoitus oli Muhoselle iso pettymys, koska mitalitaistelu olisi ehdottomasti vaatinut luokkavoiton.

Koska kuitenkaan nyt luokkavoiton saavuttanut sarjan debytantti Niini ei sarjasääntöjen mukaisesti ollut osallistunut yhteenkään kauden ensimmäiseen kolmeen osakilpailuun, ei hänelle annettu yhtään mestaruuspistettä ja siten Muhoselle myönnettiin toiseksi korkeimmat pisteet. Siltikään ne pisteet eivät paljoa toisen polven autourheilijaa hymyilytä, koska kilpailukauden tavoitteet oli asetettu sarjan mitalikamppailuun.

– Vaikea on ajaa rallia, kun kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella auton moottori ei toiminut halutulla tavalla. Lisäksi kun erikoiskokeiden välissä yritimme hieman liian kauan paikallistaa ja korjata vikaa, niin myöhästyimme kolmannen pikataipaleen lähdöstä kymmenen sakkosekunnin arvoisesti. Onneksi huoltotauolla tiimi sai vian korjattua ja saimme kahdella viimeisellä erikoiskokeella noustua palkintokorokeelle ja sen myötä noustua sarjatilanteessa myös kolmannelle sijalle, Muhonen kommentoi.

– Kieltämättä koskaan aikaisemmin ei palkintosijoitus ole näin paljoa harmittanut, koska tiesimme, että vain voitolla olisimme mukana mitalitaistelussa. Koska lopullisiin pisteisiin jokaiselta kilpailijalta jätetään heikoin tulos viidestä osakilpailusta laskematta, niin tosiasiassa olemme kuusi mestaruuspistettä mitalisijoitusta perässä. Siksi harmittaa vietävästi, koska luokkavoitosta olisi tullut kolme mestaruuspistettä enemmän, Muhonen jatkaa.

Sarja huipentuu syyskuussa Heinolassa ajettavaan päätösosakilpailuun, johon startataan jo mestaruuden varmistaneen Juho Koski-Lammen komennossa. Kolmen luokkavoiton ja yhden kakkossijan turvin, sekä ennen kaikkea yli 20 erikoiskoepohja-ajan turvin hän on jo karannut tavoittamattomaan johtoasemaan. Sen sijaan hopea ja pronssimitalista tullaan näkemään armotonta kilvanajoa, kun himmeimmistä mitaleista tulee Muhosen ja Laitisen lisäksi taistelemaan viisi kilpailijaparia.

– Realistisesti ajateltuna tuon tavoitteen saavuttaminen on kieltämättä ison haasteen takana, eikä siihen välttämättä riitä edes se, että tekisimme täydellisen suorituksen eli saavuttaisimme luokkavoiton ja ajaisimme pohja-ajat jokaiselle erikoiskokeelle. Vaan siihen vaaditaan myös kanssakilpailijoidemme epäonnistumista.

– Siltikin kuluneen kilpailukauden aikana olen ajanut noin kymmenen pohja-aikaa, eli vauhdillisesti olen omaan suoritustasooni ollut tyytyväinen ja siksi varovaisen toiveikkaana tässä nyt seuraavat viikot elämme, Muhonen päätti.

Teksti: Simo Muhosen tiedote


Facebook kommentit