Driftingin EM-sarjassa, Drift Mastersissa, tullaan myös tänä vuonna todistamaan osaamista rallin MM-sarjan terävimmästä kärjestä.
Rallin hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä vahvisti UrheiluUutiset Motorsportille, että puuppolalainen autourheilun moniosaaja tulee kilpailemaan myös tänä vuonna driftingin EM-sarjassa, Drift Mastersissa.
– Sen voin sanoa, että tänä vuonna ajetaan Drift Mastersia varmasti, viime vuonna yhden driftingin EM-osakilpailun ajanut Rovanperä paljasti tulevaisuuden suunnitelmiaan rallin ulkopuolelta.
Rovanperä debytoi viime vuonna Drift Masters -sarjassa osallistumalla Irlannissa ajettuun kauden avausosakilpailuun. Villin kortin paikan kilpailuun saanut Rovanperä oli 43 kuljettajan lajitteluvaiheessa hienosti seitsemäs, mutta kaaviovaiheessa kilpailu päättyi neljännesvälieriin.
Tänä vuonna Drift Masters -sarjaa ajetaan ensimmäistä kertaa myös Suomessa, kun Power Park isännöi Alahärmässä kauden kolmatta osakilpailua 7.-8. heinäkuuta. Sanomattakin on selvää, että Rovanperän osallistuminen EM-sarjan osakilpailuun kotimaassaan olisi iso juttu kaikin puolin, mutta varmuutta osallistumiselleen ei Rovanperä vielä tässä vaiheessa pystynyt antamaan.
– Se riippuu niin paljon meidän testikalenterista WRC:n puolella, Rovanperä korosti.
Drift Masters -kauden avaus ajetaan Irlannissa toukokuun alussa, viikko ennen Portugalin MM-rallia. Ruotsin osakilpailu puolestaan sijoittuu kalenteriin Italian MM-rallia seuraavalle viikolle ja Suomen osakilpailu on ohjelmassa kaksi viikkoa ennen Viron MM-rallia. Latviassa ajetaan Jyväskylän MM-rallia edeltävänä viikonloppuna, Saksassa pari viikkoa Jyväskylän jälkeen ja Puolassa viikko Kreikan MM-rallin jälkeen.
Rovanperä myöntää, että Alahärmän Drift Masters -kilpailuun osallistuminen ja kotiyleisön edessä EM-pisteistä ajaminen kiinnostaa.
– Varmasti kiinnostaa, Rovanperä hymyili.
Drift Masters kilpailukalenteri 2023
06.-07.05. Kildare, Irlanti
09.-10.06. Fällfors, Ruotsi
07.-08.07. Alahärmä, Suomi
29.-30.07. Riika, Latvia
17.-19.08. Dessau, Saksa
15.-16.09. Varsova, Puola
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit