Naisille tarkoitetun uuden W Series -formulasarjan avausosakilpailu lauantaina Hockenheimissa, Saksassa oli brittikuljettajien suurta juhlaa. Emma Kimiläisen kilpailu sen sijaan päättyi jo ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaakaan.
Kuusi osakilpailua käsittävän W Series -formulasarjan avausosakilpailu ajettiin lauantaina Hockenheimin radalla Saksassa. Perjantaina ohjelmassa olivat vapaat harjoitukset ja lauantaina ajettiin 25 minuutin mittainen aika-ajo, sekä noin neljä tuntia sen päättymisen jälkeen varsinainen kilpailu. Kilpailun pituus oli 30 minuuttia ja sen päälle ajettiin vielä yksi kierros.
Siinä missä perjantain toinen harjoitusjakso ja lauantain aika-ajot oli ajettu sateen kastelemalla radalla, niin kilpailuun päästiin starttaamaan jo paremmissa olosuhteissa. Rata oli käytännössä kuiva ja vain muutamissa kohdissa ajolinjan ulkopuolella oli vielä märkiä alueita.
Paalupaikalta startannut Jamie Chadwick sai hyvän startin ja piti helposti johtopaikkansa, mutta radan kuudennessa mutkassa hän teki virheen, ajoi pitkäksi ja viidennestä ruudusta kilpailun aloittanut Sarah Moore nousi ohi maannaisensa kilpailun kärkeen. Heti perään samaisessa mutkassa Megan Gilkes teki pahan virhearvioinnin, kanadalainen suurin piirtein yritti voittaa koko kilpailun yhdessä mutkassa, ajaen suoraan Emma Kimiläisen auton kylkeen.
Sekä Kimiläinen, että Gilkes joutuivat keskeyttämään ja turva-auto saapui radalle, kun romuja siivottiin pois radalta. Tässä kohtaa kilpailua Alice Powell oli onnistunut nousemaan kuudennesta lähtöruudusta jo toiseksi, joten brittikuljettajilla oli kolmoisjohto järjestyksessä Moore, Powell ja Chadwick. Kun turva-auto poistui radalta, oli Chadwick parhaiten hereillä ja viikonlopun nopein kuljettaja otti omansa takaisin nousten kilpailun johtoon.
Powell ajoi toisena ja 18-vuotias espanjalainen Marta Garcia, sarjan nuorin kuljettaja, oli noussut kolmanneksi. Tämä oli myös kärkikolmikon järjestys maaliin saavuttaessa, joten britit nappasivat kauden avausosakilpailusta kaksoisvoiton. Beitske Visser oli neljäs ja Moore putosi lopulta viidenneksi. Chadwickille viikonloppu oli täydellinen: nopein kuljettaja harjoituksissa, aika-ajojen ykkönen ja kilpailusta voitto.
– Tämä voitto tuntuu upealta! Olosuhteet olivat vaikeat, mikä teki asioista hieman vaikeampaa. Menetin alussa johtopaikkani Sarahille, koska en saanut autoa pysähtymään neulansilmään tultaessa. Minulla oli siinä hieman tilannetta, kun en saanut vaihdettua vaihteita alaspäin. Turva-auton poistuttua radalta tiesin, että minulla olisi mahdollisuus ohitukseen, ottaa johtopaikka takaisin ja ajaa voittoon, Chadwick kertasi kilpailun kulkua.
Chadwick, 20, voitti 17-vuotiaana GT4-luokan mestaruuden Brittien GT-sarjassa yhdessä Ross Gunnin kanssa ja viime talvena hän juhli MRF Challenge -formulasarjan mestaruutta. W Series -sarjan historiallisesta avauskilpailusta pitää ehdottomasti poimia myös nimet Tasmin Pepper ja Miki Koyama, jotka molemmat suorittivat hurjan nousun. Pepper nousi 16. lähtöruudusta kahdeksanneksi ja Koyama lähtöruudusta numero 17. aina seitsemänneksi asti. Koyama ajoi myös kilpailun kaksi nopeinta kierrosta, joiden aikaero oli vain 0,001 sekuntia!
W Series -sarjan seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon päästä Belgian Zolderissa.
Hockenheimin kilpailun tulokset
1) Jamie Chadwick (GBR) 32.59,079
2) Alice Powell (GBR) + 1,329
3) Marta Garcia (ESP) + 1,692
4) Beitske Visser (NED) + 3,473
5) Sarah Moore (GBR) + 5,771
6) Fabienne Wohlwend (LIE) + 7,049
7) Miki Koyama (JPN) + 8,811
8) Tasmin Pepper (RSA) + 17,136
9) Gosia Rdest (POL) + 18,889
10) Caitlin Wood (AUS) + 20,384
11) Jessica Hawkins (GBR) + 21,573
12) Esmee Hawkey (GBR) + 22,995
13) Sabre Cook (USA) + 23,365
14) Naomi Schiff (GER) + 25,332
15) Vicky Piria (ITA) + 31,757
16) Shea Holbrook (USA) + 46,206
Keskeyttäneet
Emma Kimiläinen
Megan Gilkes (CAN)
Pistetilanne 1/6 osakilpailua
1) Jamie Chadwick (GBR) 25
2) Alice Powell (GBR) 18
3) Marta Garcia (ESP) 15
4) Beitske Visser (NED) 12
5) Sarah Moore (GBR) 10
6) Fabienne Wohlwend (LIE) 8
7) Miki Koyama (JPN) 6
8) Tasmin Pepper (RSA) 4
9) Gosia Rdest (POL) 2
10) Caitlin Wood (AUS) 1
———-
17) Emma Kimiläinen 0
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit