Rallicrossin MM-sarja ei ole syksyn ja alkutalven aikana hyvillä uutisilla lajin faneja juurikaan ilahduttanut. Nyt kauden päätösosakilpailusta Etelä-Afrikassa uhkaa kaiken lisäksi tulla todellinen mahalasku, kun sarjan paras tiimi on jäämässä kokonaan ulos kilpailusta.
Peugeotin ja Audin ilmoitukset jäädä tehdastiimeinä pois rallicrossin MM-sarjasta kuluvan kauden jälkeen, MM-sarjassa sähköautoihin siirtymiseen liittyvät epäselvyydet, sekä erityisesti rallicrossin faneja ärsyttäneet muutokset kilpailukalenteriin kauden 2019 osalta ovat olleet asioita, jotka ovat saaneet rallicrossin MM-sarjan näyttäytymään täysin erilaisessa valossa kuin esimerkiksi Formula 1:n ja rallin MM-sarjat tällä hetkellä.
Siinä missä formuloiden ja rallin puolella MM-sarjat nauttivat juuri nyt ehkä suurinta suosiotaan koskaan, on vuonna 2014 käynnistyneen rallicrossin MM-sarjan positiivinen alkutaival kääntynyt enemmän ja vähemmän syöksykierteen puolelle ja varsinkin kuluvan kauden aikana. Syitä siihen on monia ja niiden käsittely vaatisi oman näkökulmansa.
Etelä-Afrikassa ajettavan kauden päätösosakilpailun tapahtumista on joka tapauksessa tulossa yksi lisäluku tähän MM-sarjan syksyn ja alkutalven todelliseen Via Dolorosaan, kärsimysten tiehen. MM-sarjaa parin viimeisen kauden ajan dominoinut PSRX Volkswagen Sweden -tiimi kun ilmoitti perjantaina, että sen kalusto seilaa edelleen laivassa jossain Etelä-Afrikan rannikolla ja näin ollen kauden viimeinen osakilpailu olisi jäämässä tallilta kokonaan väliin.
– MM-hopeasta taistelu oli jo muutenkin lähtökohdiltaan vaikea tähän viikonloppuun lähdettäessä, mutta nyt se meni sitten vieläkin vaikeammaksi. Tämä on todella iso pettymys. Johan (Kristoffersson) ja minä, me olemme täällä ja olemme valmiita kilpailemaan, mutta autot millä kilpailla, ne puuttuu, tiimin omistaja ja kuljettaja Petter Solberg kommentoi tiiminsä tiedotteessa.
Virheitä toki sattuu kaikille, mutta voisitteko kuvitella, että esimerkiksi Formula 1:n MM-sarjassa Mercedes-talli olisi tuskaillut parhaillaan käynnissä olevan Abu Dhabin kilpailuviikonlopun alla, että sen kalusto ei ole saapunut vielä kilpailupaikalle ja että sen osallistuminen kauden viimeiseen osakilpailuun olisi vaarassa?
Rallicrossin MM-sarjassa tiimien kaluston kuljetuksesta vastaa sarjan promoottori IMG. PSRX Volkswagen Sweden -tiimin tiedotteessa tiimipäällikkö Pernilla Solberg taustoittaa, että kontit oli pakettu täysin aikataulun ja suunnitelmien mukaisesti, mutta jostain syystä niitä kontteja ei oltu lastattu oikeaan laivaan. Kontit lähtivät lopulta sitten väärässä laivassa ja myöhässä aikataulusta, mikä on nyt tuomassa Solbergin tiimille ja koko MM-sarjalle takaiskun, jota katastrofiksikin jo varmaan tässä kohtaa uskaltaa kutsua.
Katastrofi se on ainakin IMG:lle, joka ei MM-sarjan nykytilanteessa olisi todellakaan enää tälläistä takaiskua toivonut kohtaavansa. Tänä viikonloppuna päättyvän kauden ja ensi vuoden huhtikuussa käynnistyvän uuden kauden välinen sarjatauko kun on erittäin tärkeä IMG:lle, joka varmasti haluaa pyrkiä palauttamaan niin autonvalmistajien, tiimien, kuin katsojienkin luottamuksen MM-sarjan kirkkaaseen tulevaisuuteen. Tätä tehtävää ei tuorein tapaus ja Volkswagenin mahdollinen poisjäänti viimeisestä osakilpailusta ainakaan helpota yhtään.
Mikäli Solberg ja Kristoffersson joutuvat jättämään kauden päätösosakilpailun väliin, niin se tottakai avaa täysin erilaisen mahdollisuuden haastajille saavuttaa kilpailusta isoakin menestystä. Erityisesti yksityistiimien kuten suomalaisen GRX Tanecon palkintosijoituksen metsästys saisi uudenlaisen sävelen, mutta toisaalta: kuka sellaisesta menestyksestä osaisi nauttia? Ei kukaan.
– Rehellisyyden nimissä, tämä tilanne on painajainen, Pernilla Solberg päätti tiiminsä tiedotteen.
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Facebook kommentit